maanantai 7. lokakuuta 2013

Tohtori Ketä?

Rakkaat nörttiystäväni (ja vähän vähemmän nörtitkin ystäväni), olen vihdoin alkanut sivistää itseäni eräällä sci-fi-sarjalla, jota olen kierrellyt ja kartellut jo pidemmän aikaa. Scoundrel sai pienoisen painostuksen ja pakottamisen jälkeen minut etsimään tämän sarjan Netflixistä ja kolmentoista jakson jälkeen voin sanoa olevani aivan täysin koukussa. Ai mihin sarjaan? No tähän tietysti:




Ihan rehellisyyden nimissä pitää heti alkuun tunnustaa, että aluksi en tykännyt tästä sarjasta erityisemmin. Se vaikutti vähän tylsähköltä ja lapselliselta, eikä oikein herättänyt mitään tunteita. Ensimmäiset jaksot olivat kökköjä, erikoistehosteet jotain ihan muuta ja lisäksi en oikein saanut juonesta kiinni ja punainen lanka oli kadoksissa.

Scoundrel kuitenkin vannoi, että jos maltan ja jaksan katsoa edes muutaman jakson vielä eteenpäin, niin pääsen sarjaan sisälle ja tulen tykkäämään siitä. Suunnilleen ensimmäisen kauden puolessa välissä aloin lämmetä sarjalle enemmän ja kahdeksannen jakson jälkeen olin ihan myyty. Edes Bille Piper ei ärsyttänyt minua enää! Joten älä huolestu, jos olet aloittanut sarjan ja et heti pidä siitä, kyllä se siitä lähtee! Ja tosiaan, en  minäkään sentään niin extreme ollut, että olisin aloittanut sieltä ihan alusta, vuoden 1963 jaksoista, vaan hyppäsin suoraan vuoden 2005 jaksoihin.


Teille, jotka ette tiedä sarjasta oikein mitään, niin paikallaan on ehkäpä pikainen tiivistelmä siitä, millainen on tämä television pisimpään jatkunut tieteissarja*? 

Kaikessa "yksinkertaisuudessaan" Doctor Who on tieteissarja, joka kertoo salaperäisen "The Doctor" (Tohtori) -nimellä tunnetun aikamatkaajan seikkailuista. Paikasta (ajasta?) toiseen hän matkustaa aluksellaan, jonka nimi on Tardis ja joka on naamioitu näyttämään vanhalta, siniseltä lontoolaiselta poliisipuhelinkopilta. Yleensä hänellä on mukanaan ainakin yksi matkakumppani, jonka kanssa hän pelastaa maailman kerran toisensa jälkeen. (Ei tätä oikein vähemmän juustoisesti voi sanoa :D ) 

*)Lähde: Wikipedia

TARDIS
(Time and Relative Dimension in Space)


Tuolla ensimmäisellä kaudella Tohtoria näyttelee Cristopher Eccleston, joka on sarjan alkutaipaleilta asti laskettuna yhdeksäs Tohtori. Alun kankeuden jälkeen aloin pitää Ecclestonin Tohtorista ihan hurjasti ja hänestä avautui todella sympaattinen hahmo, jonka huumorintaju on kaikessa huonoudessaan ihan loistava. Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, että Eccleston ei jää tohtorisuosikikseni, kun katson sarjaa eteenpäin... ;)

(Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat ovat ensimmäiseltä kaudelta, koska en ole vielä päässyt pidemmälle, enkä halua hehkuttaa etukäteen asioita (ja ihmisiä), jotka ovat vielä edessä. Mutta LUPAAN, ettei tämä jää viimeiseksi postaukseksi aiheen äärellä.... ;) )

Oletko sinä seurannut sarjaa? Kenen joukossa sinä seisot? Kuka on Sinun Tohtorisi?


2 kommenttia:

  1. Woooohooooo! \o/ \o/ \o/ (Tai siis Whoooooo? :D)

    David Tennant, forever My Doctor. <3

    Odotan niin et pääset 10. Tohtoriin ja toisaalta, myös 11. Tohtoriin koska ei Matt Smithkään mikään turha jätkä ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, katsoin tänään ekan kauden viimeisen jakson ja saatoin ehkä vähän hihkaista viimeisten sekuntien aikana... Illasta eteenpäin elämäni on yhtä David Tennantia.... ;) Seuraavaan tohtoriin asti ainakin :D

      Poista