keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kevät, tule jo!



Yhtenä päivänä tuli kaverin kanssa puheeksi Requiem for a dream (Unelmien sielunmessu) ja sen musiikit. Olen jo monta päivää halunnut katsoa leffan ja fiilistellä. Ylläoleva kappale on ehkä eeppisin ikinä!
Lisäksi tekisi mieli katsoa Donnie Darko. Harmi vaan, että sen lisäksi, että ne ovat kaksi lempielokuvaani, niin ne ovat myös kaksi ehkä masentavinta ja ahdistavinta elokuvaa IKINÄ. Nyt ei ehkä ole oikea aika katsoa niitä...

Haluaisin jo kovasti eroon tästä talvesta.
Sen lisäksi, että sää on tuolla ikkunan ulkopuolella maailman harmain ja masentavin, niin se muistuttaa hyvinkin paljon omaa oloani. Alla oleva kuva kuvastaa juuri sitä, miltä juuri nyt tuntuu.  
(Maailman sympaattisin tuo liikennemerkki! )


(c) Stormiina


Minä, joka yleensä rakastan talvea, en ole koskaan odottanut kevättä yhtä hartaasti ja innokkaasti, kuin tänä vuonna. Auringonpaistetta, lämpöä, paljasta asfalttia. Lisäksi kevään tuloon liittyy aina jotenkin sellainen uuden alku, pieni toivonpilkahdus ja malttamaton kesän odotus.
Tänään sentään paistoi aurinko, mutta kuin yhteisestä päätöksestä taivaalle ilmestyi pilvet ja minä vedin verhot kiinni. Ei vaan huvittanut oikein mikään. Yleensä auringonpaiste piristää ja innostaa siivoamaan tai tekemään edes JOTAIN, mutta selkeästi siinä ei tänään ollut tarpeeksi energiaa minulle.

Täytyy myöntää, että eilen oli lumisateesta, harmaudesta ja kahdesta edellisestä valittamisesta huolimatta kuitenkin ihan mukava päivä. Elliksen kanssa tehtiin tortilloita (tulista kanaa, salsaa, maissia, fetaa, kurkkua, paprikaa, salaattia, sipulia, dippiä, ai miten niin ähky? ), katsottiin leffaa (The Thing) ja saunottiin. Ihanan rentouttavaa. 
Ellis aina jaksaa valittaa, että murehdin ja mietin asioita liikaa. Tottahan se on, mutta on kovin, kovin, kovin vaikeaa väkisin yrittää miettiä pieniä kivoja asioita, kun on niskassa tuhannen kilon painoinen möykky kaikkea ikävää ja kurjaa.

Joten ehkä haluankin enemmän eroon omasta olostani ja ahdistuksestani, kuin talvesta. Tuntuu kuin niskaan olisi kaadettu kylmää lunta ja olisin jäänyt alle jumiin, enkä pysty enää liikkumaan mihinkään.
Miten olisi kevät? Jaksa lämmittää vähän enemmän joka päivä ja minä yritän olla kärsimätön ja murehtimatta. Toivon, että pian sekä luonto, että minun oloni muistuttavat enemmän tätä kuvaa... 



Kuva on muuten otettu marraskuussa... (c) Stormiina

tiistai 28. helmikuuta 2012

Harmauden multihuipentuma

Aamulla heräsin ja katsoin ulos... Voi masennus, mihin se eilinen ihana kevätsää hävisi yön aikana? Eilen paistoi aurinko, oli lämmin, lumen alta näkyi paikoitellen kuivaa asfalttia. Eilen oli muutenkin kohtalaisen mukava päivä. Pieniä valonpilkahduksia siellä täällä kurjuuden keskellä. Eniten mieltä lämmitti se, että työrintamallakin olisi ehkä edistystä tiedossa.

Vähän vielä lisää masentavuutta tähän ei-niin-keväiseen päivään musiikkivideon muodossa, kun ei tätä tekstiä nyt synny sen enempää. Väsyttää, kiukuttaa ja myhmyh.


maanantai 20. helmikuuta 2012

Elämän pieniä iloja!

Kävin tänään tylsyyden ja pikaisen päähänpiston seurauksena kaupungilla. Tiesin, että tässä vaiheessa kuuta on rahat jo niin käytetty, että ei kannattaisi edes haaveilla mistään kivasta uudesta, mutta järjen ääni ei ole päässäni se vahvin :D Mutta yllätyin positiivisesti kun löysinkin jotain kivaa (ja halpaa).

Tämän paidan löysin H&M:n alennushyllystä ja hintaa oli vaivaiset 5e. Yleensä en pahemmin raidoista innostu, mutta tämä oli jotenkin niin ihanan keväinen ja söpö, että se lähti mukaan. Ehkäpä kevätkin tulee nopeammin tämä päällä...?  Lisäksi liikkeestä tarttui mukaan myös ihan perusmallinen musta trikoohame. Vanha alkaa olla jo käytetty loppuun, joten uudelle oli tarvettakin. Hintaa oli 4,95e.



Tätä tunikaa olen katsellut Lindexissä jo reippaasti ennen joulua... Tähän asti olen vaan tyytynyt haaveilemaan siitä, mutta tänään hintalapussa oli punainen tarra, -70% ! Ai että sovitinko! Tunika on minulle, pienelle ja pyöreälle, juuri sopivan pituinen bilemekoksi. Pahoittelen kuvan huonoa laatua, mutta tunikassa / mekossa on siis edessä neljä raitaa paljetteja. BLING BLING! Hintaa jäi alennuksen jälkeen vajaa 7e. Joskus hyvää kannattaa todellakin odottaa.

Eli löysin tänään topin, hameen ja bilemekon ja kaikki tämä vain 17e. Onkin ollut vähän plääh-olo, kun en ole pitkään, pitkään aikaan ostanut mitään kivaa itselleni.

Viimeviikon loppupuolella iski muutenkin ahdistus omaan olotilaan ja ulkonäköön. Onneksi satuin olemaan äidin kanssa Anttilassa, kun silmiin osui alennuksessa olevat Liven hiusvärit (8e / pkt ). Viime kesänä värjäilin hiuksiani pari kertaa punaiseksi, mutta lopputulos ei koskaan ollut niin punainen kuin olisin halunnut. Nyt tein kaksi värinpoistoa ja heitin värinkin päähän kahdesti, ja vihdoin mulla on just sellaiset hiukset, joista olen haaveillut! <3

Nyt ei vaan saisi pestä enää hiuksia, ettei väri haalistu :D Taitaa olla mahdoton tehtävä. Katsotaan miten pitkään punainen miellyttää silmää tällä kertaa. Nyt ainakin rrrrrrakastan näitä <3

tiistai 14. helmikuuta 2012

Thanks for all the memories...

Ystävänpäivän kunniaksi ajattelin muistaa muutamaa ystävääni.

<3

Jo muinaiset roomalaiset... Ihan niin kauas ei sentään tarvitse mennä, mutta yhden parhaan ystäväni olen tavannut vuonna 1992, kun ala-aste alkoi. Olen aika varma, että pystyn kuvittelemaan jutinan kauhistuneen ilmeen, kun totean tapahtumasta olevan jo 20 vuotta. Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu niin paljon kaikkea, etten osaa edes valita mitä kertoisin. On ollut tyttöjeniltoja, luokkakokousjatkoja kahdestaan (mutta onneksi pullo jäi meille!), laiskoja päiviä rannalla, itkemistä leffateatterissa hienot kengät jalassa, juustonaksuähkyjä ja miehistä aiheutuneita onnentunteita, sydänsuruja ja todella epämääräisiä tapauksia. Mutta jaettu tunne on paras tunne, enkä varmaan koskaan kykene pesemään ikkunoita tai syömään kalapuikkoja hymähtämättä. :D

<3

Vuonna 2006 erosin poikaystäväni ja samalla tunsin menettäneeni parhaan ystäväni. Miehet oli kaikki tyhmiä ja tuntui, etten enää ikinä voi luottaa yhteenkään. Mutta yllättäen löysin itseni viettämässä viikonloppuja ihan erityisessä poikaporukassa, joiden kanssa oli helppoa ja mukavaa viettää aikaa. Sai olla oma itsensä ja tuntui ihan kuin olisi ollut yksi pojista.
Ihan erityisesti haluaisin kiittää siitä ajasta Sinkoa, joka on aina sanonut hyvin suoraan mielipiteensä, mutta ollut myös vilpitön ja ystävällinen nallekarhu tarpeen vaatiessa. Ja hävennyt useammin kuin kerran silmät päästään seurassani! :D Jos olet joskus luullut näkeväsi meidät Lynin tanssilattialla (etenkin kaatuneena), niin todennäköisesti olet näöntarkastuksen tarpeessa.

<3

Sitten on vielä ihan yksi ihan erityinen poika, jonka ansiosta syön nykyään tomaatteja ja sinihomejuustoa! Se on poika, joka tutustutti minut sci-fin ihmeelliseen maailmaan ja jakaa rakkauteni zombeja kohtaan. Olen tuntenut Elliksen vasta vajaat pari vuotta, mutta alusta asti on tuntunut kuin oltaisiin tavattu joskus ennenkin, valovuosia sitten. Ellis on... ihminen, jolla on aina olkapää valmiina. Ja maailman huonoimmat läpät ja pölöimmät ideat. Se on sellainen poika, joka saa aina hymyilemään ja jaksaa aina auttaa. Sellainen ystävä, jota en vaihtaisi  mihinkään.

<3

Lisäksi on paljon ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt ikimuistoisia hetkiä vuosien varrella.

Kiitos irkkaajille, jokirantahengaajille, lynin/vegasin tanssihirmuille, etkoilijoille ja jatkoilijoille.

Kiitos kummilapseni ihanalle äidille ja muille, jotka ovat minut tekkenissä piesseet, tai tulleet piestyiksi! ^^


THANKS FOR ALL THE MEMORIES!



Kuvan saa klikkaamalla isommaksi :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Yhden loppu ja toisen alku.

Kovasti odottamani viikonloppu viuhahti ohitse.
Perjantai meni hyvän ystävän luona pienellä porukalla istuskellessa ja rentoutuessa. Lauantaina saunottiin ja istuttiin iltaa samassa paikassa vähän isommalla porukalla. Oli kyllä kivaa nähdä kavereita ja olla vaihteeksi sosiaalinen irkin ulkopuolellakin.
Tämä päivä onkin mennyt lähinnä telkkarin ääressä ja syödessä. Lohkoperunat, possupihvit, superhyvä kastike ja Sarah Connor Chroniclesin kakkoskausi hyvässä seurassa. Niistä oli tämä sunnuntai tehty.

Nyt sitä sitten toivottavasti jaksaa taas ottaa maanantain vastaan ja valmistautua henkisesti seuraavaan viikkoon. Muutama vähän ikävämpi juttu edessä, joita jännitän aika paljon ja on sen vuoksi ollut todella epäsosiaalinen ja ahdistunut olo viimeaikoina... En ainakaan toistaiseksi halua julkisessa blogissa kertoa asiasta enempää. Arvostaisin myös kovasti, jos asiasta ei udeltaisi tämän blogin ulkopuolellakaan.

Aikaisemmassa postauksessa taisinkin jo mainita univaikeuksistani ja nytkin väsy painaa päälle, mutta uni ei vaan tule... Yritin kyllä mennä ajoissa nukkumaan. Sammutin telkkarin ja valot, otin koiran kainaloon, yritin rentoutua ja nukahtaa. Mutta eipä sitä unta voi pakottaa. Lopulta luovutin ja nyt telkkarista pyörii taustalla Uhrilampaat. Tykkään leffasta ihan superpaljon ja on onneksi niin monta kertaa nähty, että ei haittaa vaikka jäisi kesken. Todennäköisesti olen kuitenkin valveilla vielä aamuyöstä ja nukahdan pariksi tunniksi.


Noh, kunhan sitä saisi nukuttua jonain yönä kunnolla, niin asiatkin varmasti alkaisivat näyttää vähän valoisammilta. Lopuksi kuva eräästä pölöstä, jolla ei ole ikinä univaikeuksia.  :)

torstai 9. helmikuuta 2012

torstai touhua täynnä

Tänään on ollut harvinaisen aikaansaanut olo. Heti aamusta lähdin hoitamaan vähän vähemmän kivat asiat pois alta ja tuli samalla sovittua ensiviikollekin kaikenlaista. Kotiin palattuani tuskastuin heti ovella kämppäni epäsiisteyteen ja päätin, että tänään on siivouspäivä. Iloksenne tajusin ottaa "ennen" ja "jälkeen" kuvat. Samalla pääsette kurkistamaan vaatimattomaan pikkukotiini ja siihen, miltä täällä nykyään näyttää.

Aloitustilanne oli tämä: (pinkki huppari roikkuu kuivumassa henkarissa kaapinovessa ja on siksi vähän pölösti kuvassa :D )


Supersiivousvaihde päälle ja tiskien kimppuun! Järjestelyä, pölyt huspois, imurointi, uudet lakanat sänkyyn ja tunnin päästä tilanne oli huomattavasti parempi. Nyt voi hyvillä mielin vain odotella viikonloppua saapuvaksi.


Viihdyn kotona nykyään niin paljon paremmin, kuin ennen, kun kaikki huonekalut oli eri paria. Oli kikertävänkukertavaa sohvaa, puunväristä pöytää ja valkoista hyllyä. Nyt on kaikki sentään samalta värikartalta (IKEA FTW! <3 ) Ainoa mitä vielä kaipailen, olisi uusi sänky. IKEAsta haluaisin tällaisen, mutta sitä saa vain 160cm tai 180cm patjoilla.  (kuva IKEAn sivuilta)
 Mihin täällä pikkuasunnossa tuollaisen tunkisi, kun rungon kanssa se on 168cm :( Vanha sänky on 120cm leveä ja tuntuu, että sekin vie jätti-ison osan tästä huoneesta... Ehkä sitten joskus kun on isompi asunto... ehkä sitten joskus...

Tuntuu niin turhauttavalta aina ajatella, että "sitten kun olen töissä ja saan enemmän rahaa..." Olen niiiin eri mieltä sen kaverin kanssa, joka keksi sanoa, ettei raha tee onnelliseksi! Kyllä se, että toimeentulo olisi turvattu ja olisi silti vielä varaa ostaa itselle joskus jotain kivaa, tekisi minut ainakin aika hirmuisen onnelliseksi. Ei näillä työttömyysetuuksilla ostella yhtään mitään ylimääräistä. Se on ainakin satavarma, että kun oon töissä ja saan enemmän rahaa niin ainakin ostan uuden sängyn! Ja muutan isompaan kämppään. Ja ajokortinkin varmaan voisi ajaa. Ja mitä sitä kortilla jos ei ole autoa? Konettakin varmaan vois päivitellä uusilla osilla. Ja uus kamera olis kans aika kiva. *huokaus*

Mulla on kylmä! Tule jo kevät ja sulata auringon kanssa toi tyhmä lumi pois, jookos kookos?
Rakkauvella : Stormis

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Arkinen ahdistus

Pitkä pitkä pitkä hiljaisuus ja mitään ei oikeastaan ole tapahtunut.
Lähinnä olen enemmän ja vähemmän sairastellut ja elänyt tätä työttömän tylsää elämää. Parastahan tässä on se, että saa nukkua niin pitkään kun huvittaa, eikä ole pakko lähteä kovillakaan pakkasillakaan ulos (koiran ulkoiluttamisen lisäksi tietysti). Tosin viimeaikoina olen kärsinyt univaikeuksista ja nukkuisin ihan mihin aikaan vuorokaudesta vaan, jos se uni tulisi. Asiat painaa mieltä ja heti kun laittaa pään tyynyn, aivot lähtevät ylikierroksille.

Päivät vaan vilahtelee ohitse ja yritän saada ajan kulumaan lähinnä sarjojen ja leffojen kanssa. Harmikseni tuntuu, että olen jo löytänyt kaikki hyvät sarjat ja uusia jaksoja joko ei tule, tai tulee liian harvakseen. Todennäköisesti itken verta, kun Housen viimeinen jakso koittaa. Eikä se nyt  niin kovin monen jakson päässä ole enää :( Vähän jännittää, että saako se arvoisensa lopun.
Niin epätoivoinen en sentään vielä ole, että olisin taas aloittanut Gilmoren tytöt alusta. (Mieli oikeasti tekisi, vaikka edellisestä kerrasta on vasta pari kuukautta...) Sen sijaan katsoin (taas) kaikki Sinkkuelämän jaksot ja leffat vielä perään ja aloitin Sarah Connorin aikakirjat, jotka tosin olen myöskin nähnyt jo. Tuli juuri katsottua Terminatorit 1, 2 ja 4 ja tuli vaan sellainen fiilis, että olis ehkä aika.

Koko alkuviikko menee taas siihen, että yrittää pitää oman päänsä kasassa. Etsiä töitä. Mikä naurettavuus. Monet työttömät ystävät ja tutut ovat allekirjoittaneet sen, miten tuskallista on lähettää kasa työhakemuksia, joihin ei KOSKAAN saa vastausta. Olisiko oikeasti liikaa pyydetty, että jokaiselle hakijalle lähetettäisiin sama viesti. "Pahoittelumme, mutta tällä kertaa ette tulleet valituksi hakemaanne työhön."
Joka kerta tulee kasattua toiveita niiden työhakemusten myötä. Muutaman päivän jaksaa toiveikkaana odottaa puhelimen vieressä. Sitten päivät ja viikot kuluvat ja itseluottamus omasta osaamisesta ja pätevyydestä ovat jossain ojan pohjalla.

Olisipa jo viikonloppu. Pienen elämäni valopilkku.
Perjantaisauna, hyvää ruokaa + juotavaa, leffoja, ja ihminen joka saa nauramaan. Itse en ainakaan keksi juuri nyt mitään muuta, jota toivoisin enemmän viikonlopulta.