tiistai 28. marraskuuta 2017

Dystopia photoshoot

En palannut blogin äärelle ihan niin nopeasti kuin olin toivonut, mutta siihen ei onneksi mennyt ihan niin kauan kuin viimeksi... Ajattelin pitkästä aikaa julkaista vähän kuvia. En ole ikuisuuteen käynyt valokuvaamassa mitään "ihan vain huvin vuoksi". Kesällä olin kuvaamassa serkun rippijuhlissa ja pari viikkoa sitten hautajaisissa. Molemmat olivat siis aika virallisia tilaisuuksia ja etenkin jälkimmäinen oli sellainen, ettei siinä voinut oikein päästää luovuutta valloilleen.

Olen kaivannut valokuvaamista! Scoundrelin kanssa olen toki suunnitellut kuvausreissua jo pidemmän aikaa, mutta ollaan molemmat oltu kiireisiä ja itse ainakin myös kaupan päälle tosi väsynyt. Lauantaina kuitenkin ispiraatio iski ja soitin aamupäivällä Scoundrelille ja käskin olemaan parin tunnin päästä valmis kuvattavaksi. Tässä vaiheessa meillä ei ollut mitään teemaa tai paikkaa mielessä. Itse olin haaveillut pukevani päälle kellomekon ja laittautuvani oikein nätiksi. Scoundrelilla oli kuitenkin hieman toiset suunnitelmat ja hän ehdottikin heti dystopia-henkisiä kuvauksia.

(Dystopia on tulevaisuuden epätoivottava yhteiskunta. Termi on tarkoitettu utopian vastakohdaksi, ja sillä viitataan usein kuvitteelliseen lähitulevaisuuden yhteiskuntaan, jonka odotetaan syntyvän vallitsevien yhteiskunnallisten kehityssuuntien kiihtyessä huippuunsa. Lähde: Wikipedia)




Ei saanut Stormiina kellomekkoa päällensä, mutta ehkä parempi niin, sillä näitä kuvia oli vielä hauskempaa ottaa ja muokata. Huvittavinta oli, että ei edes tarvinnut pukeutua kauheasti normaalista poiketen. Sekä paita, housut, huppari ja kengät kuuluvat vaatteisiin, joita käytän lähes päivittäin ja kaapista piti erikseen kaivaa vain pari huivia ja tuo liehuhelmainen liivihärpäke, joka näin jälkeenpäin näyttää ehkä vähän typerältä joissain kuvissa, mutta aina ei voi voittaa. 


Warrior Queen

Scoundrelin vaatteet olivat ihan törkeän hienot ja sopivat teemaan täydellisesti, kuten ehkä kuvista huomaattekin. Näytää myös joissain kuvissa hauskasti siltä, että hänellä olisi sivukalju. Ei siis ole, mutta sopisi hyvin teemaan! :D 




Kuten näppärimmät ehkä jo huomasivatkin, tähän kuvasarjaan liittyy olennaisesti JUNA. Tarkoituksena oli mennä kuvaamaan lähistöllä olevalle teollisuusalueelle ja sen vieressä oleville jo hylätyille junaraiteille, joiden väleistä kasvaa puita. Sattumalta bongattiin nämä junavaunut, jotka eivät ole tainneet liikennöidä ihan hetkeen... Kaikki ikkunat oli rikottu, vaunut oli spray-maalattu täyteen ja koko paikka oli jotenkin aavemaisen tuntuinen, vaikka oltiin kuvaamassa keskellä päivää auringonpaisteessa.




Yritin myös välttää sitä, etten olisi näyttänyt ihan mummolta, tai vaihtoehtoisesti muuten vaan typerältä tuon huivini kanssa. Toisinaan onnistuin, toisinaan en.

Seuraavaksi vähän lempikuviani Scoundrelista:




Saan tuosta ylläolevasta kuvasta ja Scoundrelin ilmeestä kylmiä väreitä ja kauheita maailmanloppu-fiboja.


Mukaan mahtui myös (TADAA!) värikuva! Huomasin näitä tehdessäni, että yksi toisensa jälkeen kuvista tuli mustavalkoisia ja jossain kohtaa oli ihan pakko vähän rajoittaa ja kokeilla jättää jotain kuvia myös värillisiksi. Miellän itse sellaisen dystopia-henkisen tunnelman niin synkkänä ja ankeana, että sen vuoksi suurin osa kuvista on mustavalkoisia.



Ja nämä puolestaan olivat onnistuneimmat otokset itsestäni:








Tämä kuva on täällä kahtena erilaisena versiona, koska en osannut päättää, että onko mustavalkoinen lähikuva, vai hieman laajemmalti rajattu värikuva parempi. Molemmissa on puolensa. Ylempi vangitsee ilmeen paremmin ja alemmasa tykkään siitä, miten tuo junan värikäs seinä näkyy ja aurinko paistaa kasvoilleni kivasti. 






Lopuksi vielä sekalaisia kuvia, olkaa hyvät:








Ruskeat silmät, koska miksipä ei?


Näiden parissa vietin siis lauantain. Sen sijaan, että olisin lukenut torstain Tutkimusmenetelmät -tenttiin, tai tehnyt kolmea itsenäistä kurssia, jotka pitäisi saada vielä tämän vuoden puolella valmiiksi ja joista olen aloittanut jopa jo yhden. Opiskelumotivaatio, missä olet?

Mitä pidit kuvista? Mikä oli suosikkisi?

<3 : Stormiina

torstai 27. heinäkuuta 2017

Kevyet mullat, Otto rakas.

Tarkoitus oli päivittää blogia jo aiemmin, mutta sitten tapahtui jotain ikävää ja yllättävää, johon en ollut valmis... Rakas koirani, Otto nukkui pois ja elämäni heitti aikamoista kuperkeikkaa. 


Ikävä on päivittäistä, enkä ole oikein pystynyt olemaan kotona viime aikoina. Otto oli iloinen, reipas ja tosi pöljä koira. En oikein osaa ja pysty puhumaan tästä näemmä vieläkään... Tulin vain kertomaan, että en ole unohtanut blogiani, vaikka taukoa onkin ollut enemmän ja vähemmän. Palaan tämän pariin iloisemmissa merkeissä, kun jaksan taas kirjoitella.


Lepää rauhassa rakkain Otto <3 

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Maailman paskin bloggaaja täällä hei!

Kuten joku on saattanut huomata, olen pitänyt "pientä" taukoa bloggaamisesta. Edellisestä merkinnästäkin on kulunut aikaa jo yli vuosi. Olen kuitenkin hengissä täällä vielä ja nyt seuraa kuulumisia viimeisen vuoden ajalta!

Vuodessa on tapahtunut vaikka mitä ja ei oikeastaan mitään... Viimeisimmät merkinnät taisivat käsitellä muuttoani ja mummin kuolemaa. Niiden jälkeen kevät ja kesä oli aikamoista tarpomista ja kävin mieleni kanssa aika syvissä vesissä. En jaksanut mitään, mikään ei kiinnostanut, en ollut iloinen mistään ja halusin vaan nukkua, nukkua ja nukkua. Sellaisina hetkinä ei tuntunut hyvältä palata blogin äärelle. Sain kuitenkin apua masennukseeni ja aloin hiljalleen taas jaksaa pieniä arkisia asioita. Hetkessä se kaikki ei tapahtunut, mutta nyt noin vuosi sen pahimman vaiheen jälkeen olen taas vähän tyytyväisempi elämääni, itseeni ja osaan taas iloita monista pienistä asioista.

Yksi tärkein "kotiterapian" muoto itselleni oli ja on edelleen värittäminen. Saatoin viettää päiväkausia nenä kiinni värityskirjassa, kun taustalla pyöri jokin sarja. Sain ajatukset ihan täysin nollattua ja päästää luovuuden irti. Muun muassa tällaisia olen väritellyt:








Sitten niistä sarjoista... Katsoin vuoden aikana tosi monta sarjaa putkeen alusta loppuun asti ja oli rentouttavaa olla todellisuuspaossa milloin missäkin sarjassa ja ympäristössä. Kaivoin Netflixin syövereistä katseluhistoriani ja viime vuoden keväästä alkaen olen katsonut ainakin seuraavia sarjoja:

Pretty Little Liars
Unbreakable Kimmy Schmidt
Love
Fresh Meat
Freaks and Geeks
Brooklyn Nine-Nine
Orphan Black
Outlander
Orange Is the New Black
Marvel's Daredevil (en tykännyt, jäi kesken :( )
Gilmore Girls (tämän oon katsonut viime keväästä alkaen ainakin kahdesti läpi...)
Merlin
Grace and Frankie (en tykännyt, tämäkin jäi kesken)
Stranger Things
How to Get Away With Murder
Luther (jäi kesken)
Bates Motel
Bones (miksen tiennyt tästä sarjasta aiemmin?!)
American Horror Story (olen jumissa neljännessä kaudessa, joka on on jotenkin tosi tylsä)
Frendit
Dexter
The Fall
Broadchurch
Doctor Foster
Being Human (U.K)
How I Met Your Mother
Modern Family
Please Like Me
Miss Fisher's Murder Mysteries
Misfits (jäi kesken)


Neuloin kesällä myös muutamat villasukat ja lapaset. Tässä veikeimmät veikkoset.



Tuntuu, että viime vuosi oli lähipiirissäni  lähes kaikilla ihan uskomattoman paska. Jokaisella tuntui olevan jotain vastoinkäymisiä; oli omaa sairastelua, läheisten sairastelua, poisnukkumisia, työstressiä, masennusta, eroja... you name it. Ilokseni olen huomannut, että itseni lisäksi myös muilla tämä vuosi on ollut paljon parempi.



En ihan itsekään käsitä, että miten olen onnistunut tämän kaiken väsymyksen ja muun keskellä suoriutumaan koulustani kunnialla. Opintopisteitä on kertynyt aikataulun mukaisesti, ehkä jopa vähän enemmänkin ja olen opintojen ohella tehnyt töitä koulun tilitoimistolla. Jaksamista se kaikki on syönyt aika pahasti ja joinain aamuina jäin vaan suosiolla kotiin. Ennen tunsin siitäkin kauheaa syyllisyyttä, joka tietysti stressasi entistä enemmän ja arvaahan sen millainen kierre siitä helposti syntyy. Mutta olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja tekemään asioita omaan tahtiini ja oman jaksamiseni mukaan. 

Puolen vuoden ajan kävin akuuttipolilla hoitajan vastaanotolla juttelemassa ja siellä koin varsinaisen ahaa-elämyksen. Mun EI TARVITSE aina jaksaa. Uskomantonta, että sen sisäistämiseen tarvitsi vain kuulla se toiselta ihmiseltä. Aivan kuin joku olisi antanut luvan sille, että on ihan ok, jos ei aina pysty. Itseään saa ja pitää kuunnella. En ole aikaisemmin edes tajunnut millainen suorittaja osaan (etenkin koulujutuissa) olla. Luonnollisesti haluan hyviä arvosanoja ja teen tosi paljon töitä niiden eteen. Kouluhommien lisäksi olen vuoden aikana stressannut tosi paljon sosiaalisista tilanteista. Pitäisi nähdä aktiivisemmin kavereita, pitäisi ehtiä sinne, tänne, tonne, koska olen luvannut. Pakko, pakko, pakko, vaikka väsyttäisi ja ahdistaisi. Ja kun tilanne ahdistaa jo valmiiksi, niin eihän se siinä tilanteessa ole kivaa nähdä yhtään ketään.


Olen ottanut periaatteeksi sen, että jos tuntuu pahalta, niin ei ole pakko. Ystävät ymmärtää kyllä, jos sanon, että tänään ei jaksa. Kesällä oli välillä sellainen olo, että tuttujenkin ihmisten seurassa ahdisti välillä tosi paljon ja kaipasin kotiin. Oli sellainen olo, että en ollut oma itseni ja tunsin oloni tosi haavoittuvaiseksi muiden keskellä. Halusin kotiin ja omiin oloihini.



Mietin todella kauan, että mitä haluan tästä aiheesta blogiini  kirjoittaa... Totesin kuitenkin, että masennusta ja siihen liittyviä asioita on ihan tarpeeksi kauan hävetty ja pidetty piilossa. Mulla oli paha olla, tuntui etten jaksanut ja olin tosi masentunut. Onneksi sain puhuttua läheisille, jotka osasivat auttaa ja neuvoa etsimään apua, jota onnekseni sain ajoissa ja parantuminen on lähtenyt tosi hyvin käyntiin. 

Kaikki ihmiset eivät masennusta ja siihen liittyviä asioita ymmärrä ja se tuntuu välillä vähän pahalle. On todella helppoa arvostella ja vähätellä toisen oireita, kun ei itse osaa samaistua tai tiedä mitä toinen käy lävitse. Onneksi näitä ihmisiä on omalle kohdalle sattunut aika vähän ja olen pystynyt aika avoimesti puhumaan tästä myös uusien kavereiden kanssa. 




Oman paremman olon myötä uskaltauduin myös olemaan taas hieman sosiaalisempi ja sekin kannatti! Oon löytänyt uusia ystäviä ja yhden tosi kivan tyypin, joka on aika paljon enemmänkin kuin vain ystävä. ^_^

Ennustan, että uuteen blogimerkintään ei mene yli vuotta tällä kertaa.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kevätkuvei

Kuukauden sisään kaksi blogipostausta! Mitä on tämä? Noituuttako? Saattaa hyvinkin olla...

Tällä kertaa mennään vähän kevyemmällä ja kuvapainotteisemmalla teemalla, sillä olin viikko sitten Miss Ruki Verin kanssa kuvaamassa. Ensimmäinen visio oli, että vedetään pääsiäisen kunniaksi noitavermeet päälle ja mennään loikkimaan metsään. Sitten todellisuus iski päin naamaa ja tajusin, että en omista mitään noitavermeitä. Ehdotin söpöjä keväthenkisiä kuvia kellomekoissa, koska kaapissani on täydellinen vaatekappale sellaisiin kuviin. Lopputuloksena meillä oli yksi noita ja yksi tyttö söpössä mekossa. 

Kuvat minusta on ottanut Miss Ruki Ver ja kuvat hänestä olen ottanut minä. Kuvista saa myös suurempia klikkaamalla.

Aloitetaan ihan ensiksi siitä mekosta... Tämän ihanan mansikkakuosisen kellomekon on tehnyt Scoundrel syntymäpäivälahjaksi allekirjoittaneelle viime vuonna. Ihanan täyskellon helman lisäksi parasta tässä mekossa ovat TASKUT! Tässä oikeaoppinen bloggaajan #ootd-poseeraus.


Voidaanko myös keskittyä ihan hetkeksi HIUKSIINI? Tämä väri on edelleen se haalistunut violetti, jota esittelin kuukausi sitten. Olen vain välillä lisännyt hoitoaineeseen pienen määrän väriä tuomaan uutta kiiltoa. En ehkä kestä, miten ihanan pinkiksi se on haalistunut. MRV myös taikoi kuvauksia varten hiuksiini kiharat. Noituutta ilmassa, sillä minä en saa hiuksiini koskaan minkäänlaisia kiharoita aikaiseksi... 


Aikamoisen cool ja naishauska noita asialla olikin...



En kestä, kuinka hyviä näistä MRV:n noitakuvista tuli! Haluaisin ottaa näistä kaiken kunnian, mutta luontoäiti taitaa kyllä ansaita niistä suuren osan... Kuvausten aikana taustalle nimittäin laskeutui todella aavemainen ja upea usva! 


Kun aloimme kuvata minua, usva katosi yhtä mystisesti kuin se oli ilmestynytkin ja minä sain osakseni keväistä auringonpaistetta.


Kuvauspaikkana oli tällä kertaa Raision vierasvenesatama ja taustalla näkyvät veneet tuovat kuviin hauskasti seilorihenkisyyttä. 




Yläpuolella olevassa kuvassa näette miten coolit taskut mekossani on! Ihan parasta. 




Yllä hassutteleva ja iloinen kasvokuva ja alhaalla vakava ja taiteellinen kasvokuva. 



Tässä leikin prinsessaa ja pyörähtelen niin, että helmat heiluu! Whiee! Päätyminen hyiseen mereen ei ollut hassuttelun keskellä ihan kauhean kaukana...








Näitä noin kymmentä onnistunutta kuvaa varten jouduttiin minusta ottamaan suunnilleen 250 kuvaa, joten matemaattisesti lahjakkaina ihmisinä voitte laskea montako epäonnistunutta kuvaa oli jokaista onnistunutta kohden... Suurimmassa osassa minulla oli jäätävä resting bitch face, tai näytin muuten vaan dorkalta. Näihin MRV:n noitakuviin resting bitch face sen sijaan sopii kuin maito kahviin ja mansikat jätskiin.




Tässä kuvassa on jotenkin kivan onnistunut ja haaveileva tunnelma. Plus että hiukseni näyttävät ihanilta!



Loppuun vielä yksi fabulöösi pönötyskuva minusta ja ihanasta mekostani.




Jeejeejee, siinä kaikki tällä kertaa. Toivottavasti oli teidänkin mielestä kivoja kuvia! :) Uskallan ehkä jopa lupailla kevään / kesän aikana pariakin uutta kuvausprojektia. Mikäli nyt kiireisenä opiskelijana opinnoiltani ehdin... Otin nimittäin kesäksi "muutamat" opintopisteet suoritettavaksi. Mitä sitä muutakaan vapaa-ajalla tekisi? 

torstai 3. maaliskuuta 2016

Long time no see. Long time no ABC!

Olen tänä syksynä ja talvena ollut ihan käsittämättömän huono bloggaaja. En ole saanut MITÄÄN aikaiseksi ja vähän hävettää. Mutta ei hätää, nyt olen täällä taas kertomassa (teko)syitä poissaolooni ja muutenkin yleisiä kuulumisia. 

Isoin tekosyyni on ehdottomasti koulu. Paitsi että se on oikeasti vienyt aikaani enemmän kuin laki sallii. Itsenäistä työtä on tosi paljon ja kun jättää kaiken näppäränä tyttönä viimeiseen päivään, niin deadlinet alkaa kasautua kaikki samalle viikolle ja tuntuu kuin tekemistä olisi oikeasti sata kertaa enemmän. Jotain olen kuitenkin oppinut ja tehnyt oikein, sillä syksyn kaikista kursseista sain kiitettävän arvosanan. Pieni hikke sisälläni heitteli kuperkeikkoja ja tuuletti villisti. Tänään juridiikan tentissä se hikke tosin valui jonnekin pöydän alle yhdessä motivaation kanssa. 

Kun koulu on mennyt tasaisesti eteenpäin, niin muuten elämässä onkin ollut pienoisia kuperkeikkoja. Kirjoittelen tätä taas pienestä yksiöstä, jossa asun uskollisen karvakamuni Oton kanssa. Erosimme Pöwwön kanssa yhteisestä päätöksestä ja hyvässä hengessä. Mitään draamaa eroon ei liittynyt ja ollaan edelleen ystäviä. Muuttaminen oli tosi rasittavaa, sillä asuntoa oli lähes mahdoton saada! Kävin tosi monessa asuntonäytössä, kunnes tärppäsi tämän nykyisen kanssa. Olen tosin ihan tyytyväinen, että sain tämän asunnon, joka on remontoitu täysin viime kesänä. Ihana uusi keittiö, laminaattilattiat ja valkoiset pinnat. <3

Koti <3


Muuton kanssa samaan syssyyn sattui vielä pari ikävääkin juttua, sillä Otolta poistettiin eläinlääkärissä yhden kynnen sarveiskalvo (eli se kaikki kova kuori kynnen päältä ja jäljelle jäi vain verinen ydin... :/ ) ja toipuminen vei tosi pitkään. Seuraavalla viikolla rakas mummini nukkui pois ja jätti todella ison aukon elämääni. Mummi oli jo kunnioitettavassa 90-vuoden iässä ja elänyt jo monta vuotta vanhainkodissa, joten kuolema ei varsinaisesti tullut minään yllätyksenä... Kuitenkin se pysäytti oman elämäni hetkeksi. En oikein edes osaa kuvailla miltä niinä raskaimpina päivinä tuntui. Mummi oli kiltein ja ystävällisin ihminen, jonka tunsin. Hän ei koskaan puhunut kenestäkään pahaa ja hänellä oli aina aikaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen (ja lapsenlapsenlapsilleen). Monta päivää kuulin korvissani mummin äänen ja iloisen naurun, vaikka hän ei ollutkaan nauranut samalla tavalla enää pitkään aikaan.


 
Tässä välissä myös hiukseni ovat vaihtaneet väriä kolme kertaa... 

Ne ovat olleet punaiset....


... ihanan pinkit!


ja valloittavan violetit! <3


Nyt tuo violetti on ehkä jo vähän haalistunut, mutta on tämä edelleen aika kivan värinen! 



Mikä väri oli sinun suosikkisi? Seuraava värjäysprojekti jo vähän houkuttelisi... Värinä on muuten kaikissa Cybershopista ostamani Herman's Amazing suoraväri, jota voin todella lämpimästi suositella!

Lopuksi vielä kuva viime viikolta. Minä ja Tardis. Minä Tardiksessa! It's bigger on the inside! Geronimooooo! Bow ties are cool ja mitä näitä nyt oli?