keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kotihiiren terveiset ruudun ääreltä

Energiatasoni on tällä hetkellä jossain muutaman metrin jalkojeni alapuolella. Olo on vetelä, väsynyt ja useimmiten myös ärtyisä. Tuntuu, että tämä pimeys imee viimeisetkin energianrippeet minusta. Töiden jälkeen ei ole oikein ollut intoa tehdä mitään. Yleensä käperryn sohvalle katsomaan sarjoja ja huomaamatta onkin jo ilta ja pitää mennä nukkumaan. Onneksi koti on muokkautunut superviihtyisäksi ja täällä on kivaa löllöillä ja katsella pimeyttä ikkunan toisella puolella.

Kaiken kurjuuden keskellä flunssakin tekee tuloaan. Kurkku on kipeä, lihakset särkee ja on muutenkin puolikuollut olo. En siis ole pudonnut maailmankartalta, olen vaan ottanut aikaa itselleni ja yrittänyt latailla akkuja.  Vaikka en ole kauheasti jaksanut sosialisoida, niin olen kuitenkin ehtinyt tehdä kaikkea pientä kivaa, kuten pelata Cards against humanityä ja tanssia baarissa pilkkuun asti. Jälkimmäinen oli erityisen kivaa pitkästä aikaa, mutta sitä seurasi kahden päivän krapula.

Jokin aika sitten minulle suositeltiin sarjaa nimeltä Elementary (Holmes NYC). Olen karttanut sarjaa ihan tietoisesti, koska olen vannoutunut Sherlock -sarjan fani ja jotenkin oletus on ollut se, että Elementary on vaan amerikkalaisten huono kopiointiyritys tuoda Sherlock Holmesin tarina nykypäivään. En ole oikeastaan suonut sarjalle ajatustakaan sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran siitä kuulin ja muodostin todella aikuismaisesti ja sivistyneesti oman mielipiteeni (HYI, EI VOI OLLA HYVÄ!). Noh, en voinut kuitenkaan ihan täysin jättää huomioimatta suosittelua, joka tuli taholta, joka on aika harvoin väärässä hyvien sarjojen suhteen. Vajaa kuukausi sitten aloin katsoa ensimmäistä jaksoa ja nyt koko ensimmäisen kauden katsoneena voin antaa virallisen lausuntoni aiheesta...

New Holmes. New Watson. New York.


Elementary on... oikeasti hyvä sarja. Perun sanani siitä, että se olisi vain amerikkalaisten huono kopio Sherlockista. Elementary onnistuu tuomaan oman versionsa tarinasta nykypäivään luontevasti, ja jopa Lucy Liu Watsonina sopii kuvioon paremmin kuin hyvin, Myönnän, että ennakkoluuloni eivät kaikonneet heti ja aluksi etsimällä etsin samankaltaisuuksia Elementaryn ja Sherlockin välillä. Holmesin hahmossa esimerkiksi on paljon samaa molemmissa sarjoissa, mutta miksipä ei olisi? Kumpikin sarja kuitenkin pohjautuu samoihin kirjoihin ja samaan hahmoon. Mitä enemmän Elementarya katsoi, sitä selvemmäksi kuitenkin tuli myös eroavaisuudet. Jonny Lee Millerin Sherlock Holmes alkoi alusta asti kasvaa omaksi persoonakseen. Hahmossa oli yllättävää pehmeyttä, empaattisuuta ja ihmisläheisyyttä, johon en ollut tottunut Sherlockin myötä. Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka Jonny Lee Miller onkin uskottava, karismaattinen ja loistava Sherlock, niin ei ole Benedict Cumberbatchin voittanutta... Tässä tosin vielä itse herra Cumberbatchin mielipide asiaan:

"[Jonny Lee Miller is] phenomenal; he’s completely different; he’s far more contained. He’s stunning to watch as well – he’s just a beautiful specimen, Jonny – and he really knows what he’s doing, he’s completely got under his skin and it’s another Sherlock for he 21st century." (lainaus täältä)

(ja onhan se Jonny Lee Miller aikamoinen ilo silmälle ;) )

Toinen sarja, joka on vienyt viimeaikoina aikaani, on tietysti Doctor Who, jonka uutta kautta olen seurannut jännittyneenä. Kahdeksas kausi starttasi täysin uudella tohtorilla ja kuten lupasin, olen pitänyt avoimen mielen Peter Capaldin suhteen ja nyt voin jo antaa jonkinlaisen rehellisen mielipiteen 12. tohtorista.


Tässäkin suhteessa olen joutunut kääntämään kelkkani. Tai no en ehkä ihan yhtä isosti, kuin Elementaryn kanssa, sillä minulla ei suoranaisesti ollut mitään Peter Capaldia vastaan, mutta epäilin suuresti, ettei hän täyttäisi Matt Smithin kenkiä. Noh, täytyy sanoa, että Capaldi tulee varsin hyvin toimeen ihan omilla kengillään. Alusta asti oli selvää, että tämä tohtori on täysin erilainen persoona, kuin edeltäjänsä, mutta sehän on vaan hyvä asia! Tämä tohtori on astetta synkempi, rajumpi ja ilkeän piikittelevä vanha ukko. Paikoitellen mieleen tulee väkisinkin eräs toinen tohtori, nimittäin Hugh Laurien House, joka on edelleen mielestäni yksi tv-historian mielenkiintoisimpia hahmoja.

Yksi asia, josta olen tykännyt tällä kaudella on se, että vaikka tohtorin ja Claran välillä on kemiaa, se ei kuitenkaan ole sellaista veitsellä leikattavaa siirappista hattaramassaa. Juuri kun aloin tottua Claraan uuden tohtorin rinnalla, hahmo alkoi ärsyttää suunnattomasti. Ensi kausi on tosin jälleen yksi suuri mysteeri, mutta jos minä saisin päättää, niin toisin tämän tohtorin rinnalle aiemmilta kausilta tutun Donnan. Siinä olisi yhdistelmä, jonka sanailua olisi hauska seurata.

Mutta siis, minun mielipiteeni Peter Capaldista on se, että hän on TÄYDELLINEN 12. tohtori. En voi kuvitella parempaa näyttelijää juuri tämän tohtorin rooliin. On hauskaa vaihtelua, että Matt Smithin kiiltokuvapoikamaisen tohtorin jälkeen uusi onkin vanha (mutta toki uskomattoman karismaattinen) äijä, joka puhuu skotlantilaisella murteella ja jonka sanoo mielipiteensä suoraan välittämättä siitä, mitä muut siitä ajattelevat.

Eipä siihen kai sitten mitään lisättävää. Asunto huutaa imurointia ja siivoamista, joten kai sille pitää antaa vähän huomiota seuraavaksi. Niin, että voin sitten loppuillan istua sohvalla katsomassa Elementaryn kakkoskautta. ;)

maanantai 3. marraskuuta 2014

Some random pics from here and there

Häpeällisen huono bloggaaja tässä hei... Minulle ei vaan oikeastaan ole tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista viimeisen kuukauden aikana. Olen linnoittautunut sohvalle tuntikausiksi katsomaan Frendejä ja neulomaan sukkia ja lapasia.

No okei, on tässä tapahtunut kaikkea vähän jännääkin, joista en ole ehtinyt / jaksanut / muistanut kirjoittaa. Onneksi olen muistanut ottaa kuvia. Tässä teille siis muutama viime viikkojen tähtihetki:

Yhtenä aamuna minulla oli todella, todella, todella, TODELLA bad hair day. Ilmeeni kuvastaa aika hyvin sen aamun fiiliksiä noin muutenkin...


Koirani on ergonomisten nukkumisasentojen kruunaamaton kuningas. Miten tuosta muka voi herätä ilman jäätävää niskakipua? Kysynpähän vaan.



Menetin Sushi-neitsyyteni! 


Olen jo pitkään kuunnellut ihmisten hehkuttavan sushia ja sitä, miten se on "niin paljon enemmän kuin vaan raakaa kalaa ja levää", joten otin riskin ja kävin Nuoren Huntzbergin kanssa sushi-lounaalla. Noh, itselleni jäi päällimäiseksi mieleen nimenomaan levän maku ja se, miltä se raaka kala tuntui suussa. (ps. ei niin kovin kivalta!) Makuelämys oli siis aikamoinen, mutta ei sentään niin pelottava, ettenkö toistekin menisi samaan paikkaan syömään. Listalla oli meinaan jotain todella hyvännäköisiä kanavartaita! :D



Perjantaina olin superreipas tyttö ja kävin luovuttamassa verta. Edellisestä kerrasta oli aikaa jo useampi vuosi ja nyt päätikin mennä luovuttamaan taas heti kun mahdollista. Todella pieni vaiva hyvän asian puolesta. :) Tuli hyvä mieli!

Lauantaina vietimme tupareita halloweenin merkeissä. Asuvaihtoehtoja oli muutamakin, mutta lopulta päädyin Punahilkkaan, joka oli vähän ottanut yhteen susihukan kanssa.

"Ai tämä pikku haava? Näkisittepä sen suden!"
Pöwwö oli ruttolääkäri ja aikamoisen creepy sellainen, jos minulta kysytään... 

"Trust me, I'm the doctor."

There must be something wrong with this couple...


Scoundrel oli pukeutunut valloittavaan tardis-mekkoonsa. ^^ 

"Look at me! I'm bigger on the inside!"


Suloinen (ja jonkin verran mielipuolinen) myrkynkeittäjä


Kaiken tämän keskellä olen ollut aika väsynyt ja uupunut, mutta se menee varmaankin tämän syksyn pimeyden piikkiin...

Siinäpä ne kuulumiset taas tällä kertaa. Nyt voisin käydä keittämässä teetä ja palata sohvalle Frendien pariin... Yhdeksäs kausi ja jännät hetket menossa!