perjantai 31. tammikuuta 2014

Ten Albums

Sain tämän haasteen oikeastaan Facebookin puolella, mutta koska tuntuu luontevammalta tehdä tämä blogin puolelle, niin täältä pesee:

"In your status line, list 10 albums that have stayed with you in some way. Don't take more than a few minutes and don't think too hard - they don't have to be the 'right' or 'great' works, just the ones that have touched you."

En laita näitä nyt mihinkään paremmuus / rakkausjärjestykseen, vaan lisään listaan sitä mukaa kun mieleen tulee.

Bon Jovi - The Crush

The Cliché - Twilight

Linkin Park - Hybrid Theory

Adele - 21

My Chemical Romance - The Black Parade

The Smashing Pumpkins - Mellon Collie and the Infinite Sadness

The Crash - Wildlife

Volbeat - Rock the rebel / Metal the Devil

Stella - Kuuntelija

Lily Allen - It's not me, it's you

+ Supermegabonus: Backstreet Boys - Backstreet's back

En jaksa haastaa tähän erikseen ketään, mutta toivoisin, että mahdollisimman moni teistä pörröisistä lukijoistakin tekisi tämän ja laittaisi kommenttina linkkiä omaan listaansa. :)


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Otto-poika sairastaa, häntä hellikäämme...

Eilen oli iloisia juttuja ja tänään vähän vähemmän iloisia juttuja. Eilen illalla huomasin, että Oton toinen poski oli silmän alta selvästi turvoksissa. Koira aristi poskea koskettaessa ja kun yritin katsoa suuhun, niin sekin näytti tuottavan kipua. Otto oli vähän surkea, väsynyt, eikä ollenkaan sellainen energiapesä, kuin yleensä.


Googlettelin ja aika pian varmistuin epäilyksestäni, että tuo turvotus johtuisi nimenomaan jostain hampaiden / ikenien tulehduksesta. Tilanne ei ollut niin paha, että olisi pitänyt päivystykseen lähteä, joten peittelin Oton illalla viereeni ja päätin soittaa aamulla eläinlääkäriin. Otto nukkui suht rauhallisesti ja hyvin, mutta minäpä viisaana tyttönä menin googlettelemaan vielä vähän lisää kauhutarinoita hampaiden poistosta ja tuosta Turun Tuhatjalasta, joka tuntuu jakavan ihmisten mielipiteet aika radikaalisti kahtia.


Aamulla heräsin vähän vaille seiskan aikoihin ja soitin Tuhatjalan ajanvaraukseen heti sen auettua ja sain ajan vielä samalle aamupäivälle. Otto lähti kanssani reippaasti ulos ja oli vielä eläinlääkärin hoitopöydälläkin reipas poika. Lääkäri sanoikin kivasti, että "Niin selvästi haluaisit olla kiltti ja reipas poika, mutta taitaa hampaaseen sattua liikaa, että antaisit katsoa rauhassa."

Otto sai pistoksen rauhoittavaa ja sitten vaan odoteltiin ja seurasin, miten minun energiapallostani loppui virta ja lopulta sylissäni oli aivan täysin vetelä koira. Hirmuisen surkeana luovutin Oton hoitajan syliin, joka kertoi, että seuraavaksi laitetaan tassuun tippa, josta koira saa vielä vähän lisää rauhoittavaa ja sitten katsotaan läpi hampaat ja poistetaan hammaskiveä ja tarvittaessa myös kaikki hampaat mitä paikan päällä pystytään. Mikäli vaivan aiheuttaja on juurikin se poskihammas, jota epäilin, niin sen poistamiseen heillä ei ole tarvittavaa poraa. Parin tunnin päästä saisin tulla hakemaan koiruuden kotiin.

Seuraavat kaksi tuntia mietin jatkuvasti, että miten Otto jakselee, onkohan sillä reppanalla kovat kivut, saakohan se tarpeeksi hyvää hoitoa ja onkohan sillä kova ikävä, kun en ole paikalla. Todennäköisesti minä stressasin tilannetta paljon Ottoa enemmän.... Kahden tunnin päästä enimmät hammaskivet oli poistettu ja niiden lisäksi seitsemän huonokuntoista hammasta. Epäilyni osui oikeaan, sillä yhdessä poskihampaassa oli tuledus ja poisto odottaisi ainakin paria takahammasta vielä. Otto sai antibiootit, kipulääkityksen ja minä en ainakaan voi sanoa saaneeni huonoa palvelua Turun Tuhatjalasta. Henkilökunta kertoi todella tarkasti mitä kaikkea oli tehty, antoi suositukset useampaan paikkaan, jossa poskihampaiden poisto onnistuu ja hintakaan ei mielestäni ollut kohtuuton. Hammaskiven + seitsemän hampaan poisto + lääkkeet + poliklinikkamaksu oli yhteensä parisataa euroa.

Itku meinasi tulla siinä vaiheessa, kun heräämöstä minulle tuotiin vielä vähän tokkurainen poika, jolla oli verinen kuola poskella ja joka silti kaikesta inhottavasta huolimatta jaksoi heiluttaa häntää ja olla reipas poika. Pikaisten pissojen jälkeen kannoin Oton loppumatkan kotiin sylissä, sillä suoraan käveleminen oli vielä vähän hankalaa ja vilukin poloisella oli. Kotona piilotin pikaisesti kaikki purulelut ja yritin saada Oton nukkumaan vällyjen väliin. Sepä ei ollutkaan niin helppo tehtävä, sillä Otto ei päästänyt minua silmistään ja istui vain vahtimassa, että en varmasti katoa näköpiiristä. Vähän ajan päästä Pöwwökin tuli  käymään ja koiruus vahti meitä molempia silmä kovana. Jossain vaiheessa väsymys kuitenkin vei voiton ja Otto uskalsi nukahtaa meidän väliin.


Soitin myös heti kotiin päästyäni Raision koirakissaklinikalle ja varasin ajan noiden poskihampaiden poistoon ja se on edessä ensiviikon keskiviikkona. Ehkä ihan hyvä, että Otto saa viikon verran parannella tämän päivän operaatioita. Onneksi saatiin myös tulehdukseen auttavaa lääkettä, jonka pitäisi lievittää kipua ja auttaa Ottoa jaksamaan paremmin sen kipeän hampaan kanssa. Voin kertoa, että poika on saanut tänään miljoonasti ylimääräisiä rapsutuksia ja silityksiä ja Hattarainenkin lupasi tulla huomenna käymään ja rapsuttelemaan. :)


Tällaista vähän kurjempaa hauva-asiaa tällä kertaa. Nyt illalla Otto on ollut jo vähän reippaampi ja "oma itsensä". Olisi halunnut jahtaamaan kärpästä, joka pörräsi televisiossa. Selvä parantumisen merkki. Vähän harmitti se, että herkullisen velli-jogurtti-illallisen jälkeen ei saanutkaan sitä totuttua luuta jälkkäriksi, mutta nyt jo nukutaan taas huovan alla lämpimässä.


tiistai 28. tammikuuta 2014

Kivoi kuvei

Eilisestä postauksesta jäi uupumaan muutamia hassunhauskoja kuvia, joita on kertynyt kuvakansioon, jonne kerään blogikuvia. Pöwwöltäkin sain kommenttia, että missä viipyy kuva hänen romanttisesta runostaan... Niinpä niin. Yhtenä päivänä tulin kotiin ja Pöwwö tuli hihitellen keittöstä. Syykin selvisi aika pian, sillä jääkaapin oveani koristi tällainen herkkä ja kaunis runo:



En ole ihan varma, että pitäisikö tässä olla otettu vai lähteä karkuun vielä kun voi? :D

Lauantaina kävin myös kahvilla Track08:n kanssa, eikä se  mennyt ihan niinku Strömssössä. Muuten kaikki meni oikein hyvin, mutta miksi ihmeessä Turusta löytyy niin monta kahvilaa, jotka ovat lauantaisin KIINNI?! Kävimme ihmettelemässä parin kahvilan ulkopuolella vain todetaksemme, että eipä ole tämäkään auki. Olisin halunnut käydä Kirjakahvilasssa, koska en ole siellä aikaisemmin käynyt, mutta pitänee yrittää toisella kertaa paremmalla onnella. Lopulta päädyimme Hämeenkadulla sijaitsevaan pieneen Nurmi&Sulonen leipomokahvilaan ja se olikin ihan loistava valinta. Bebe-leivokset veivät Track08:n kielen mennessään ja minä nautin vähän myöhäistä aamiaista pizzaleipäsen ja marjateen muodossa. 

Harmittaa, kun nähdään niin harvoin ja juttua riittäisi paljon pidempäänkin. Onneksi sentään kirjeet kulkevat aika tiuhaan Turun ja Helsingin väliä ja välillä tulee näitä yllätysvisiittejäkin, niin pääsee näkemään myös kasvotusten. Keskityttiin niin kovasti jutusteluun ja juoruiluun, että en tajunnut ottaa kuvaa Bebe-leivoksista, teekupeista, enkä sen puoleen kahvitteluseurastakaan. Yhden asian sentään ikuistin (no okei, kuva on oikeasti Track08:n ottama). Olin hyvä tyttöystävä ja toin kahvittelutuliaisena Pöwwölle tällaisen Sydänystävä-leivoksen. Todella ällösöpö ja siirappinen leivos. :D Maku tosin oli kohdallaan!



Kivaa on myös se, että Pöwwö ja Otto tulevat loistavasti toimeen. Otto on ilmeisesti hyväksynyt meidän kahden laumaan uuden jäsenen ja välillä minulla on vähän syrjäytetty olo. Kuten eräänä aamuna, kun herätessäni näky oli tämä...


Oton ilme kertoo kaiken. Minulla ei selvästikään ole mitään asiaa heidän unipesäänsä peiton alle. :D 

Lopuksi löysin kuvakansiostani vielä yhden giffin, jonka olen ilmeisesti jossain vaiheessa unohtanut jakaa teidän kanssanne. Tässä teille vähän Jensen Acklesia tiistaipäivään. Aina yhtä SMOOTH! <3


*vink vink*

maanantai 27. tammikuuta 2014

Sarjoja, sukkia ja kuumia bileitä!

Meep meep!

Tämä pitkä hiljaisuus johtuu pääasiassa siitä, että olen ahminut uusia sarjoja ja kaivanut pitkästä aikaa sukkapuikot laatikon pohjalta...

Sain kaksi viikkoa sitten Torchwoodin viimeiset jaksot katsottua ja sitten iski hirveä paniikki. Mulla ei ole MITÄÄN pitkää sarjaa työn alla. Voi tyhjyys! Onneksi hätä ei ollut tämännäköinen, sillä nokkelana tyttönä kyselin Facebookissa kavereilta uusia sarjasuosituksia. Ilokseni sain paljon uusia sarjavinkkejä ja poimin parhaat päältä. Ensin katsoin vajaassa viikossa kaikki Arrown ilmestyneet jaksot ja se oli juuri sellainen supersankarisarja, jota olen katsottavakseni kaipaillutkin. Seuraan sarjaa varmasti jatkossakin, enkä vähiten Stephen Amellin vuoksi:



I think I'm gonna need a moment here...



Hmm... missäs olinkaan? Sarjoja! Niin! Arrown jälkeen aloitin Breaking Badin, jonka kanssa menen nyt kolmannessa kaudessa. Ihme ja kumma, että senkin sarjan katsomisen aloitin vasta nyt... Onhan sitä minulle hehkutettu jo vaikka miten kauan ja Pöwwökin on useamman kerran ehdotellut sen katsomista. Nyt on poikaystävä tyytyväinen ja tyttöystävä täysin koukussa. Bryan Cranston on ihan mieletön näyttelijä ja minulle hän on ennestään tuttu (mistäpä muustakaan, kuin) Malcolm in the Middlestä. Best of the Best!



Olen katsonut näitä sarjoja sellaisella vauhdilla, että on suoranainen ihme, että olen ehtinyt tehdä mitään muuta. Neulominen on kuitenkin siitä mukava harrastus, että se sujuu ihan hyvin toisella silmällä seuraten samalla, kun katsoo sarjoja. Kaikki tämä innostus neulomiseen lähti siitä, kun kävin äidin luona, tuli puhetta langoista ja äiti sanoi, että hänellä on kaapissa varmaan jotain ylimääräisiä lankoja. Ajattelin, että siellä on joku jämälankojen aarreaitta, josta saisin valita puolikkaita keriä erivärisiä lankoja. Ehei... Äidillä oli kauhea kasa erivärisiä herkkulankoja, suurin osa vielä avaamattomissa kerissä. Tällaiset herkkulangat ryöväsin äidin varastoista ensihätään...


Olen saanut valmiiksi jo yhdet villasukat ja lapaset itselleni ja Pöwwölle aloin tehdä villasukkia noista sinisistä langoista. Tuo vaaleanpunainen lanka on niin syötävän söpöä, että siitä tulee jotkut ihan erityiset sukat jollekin ihanaiselle! ;) Minun arkeni on siis aika pitkälti näyttänyt tältä:



Viikonloppuni näyttikin sitten aivan toisenlaiselta, sillä oli taas oiva tilaisuus pukeutua oikein kunnolla, kun Turun Baletti järjesti Uniformal-bileet, joihin rohkaistiin ihmisiä pukeutumaan teeman mukaisesti ammattikuntaan katsomatta. Pari viikkoa sitten hehkutin saaneeni jotain kivaa postissa ja nyt voinkin paljastaa, että paketti sisälsi uuden korsetin, jonka tilasin SlimAgentista. Korsetissa on kunnon metalliluut ja se on ihan uskomattoman hyvä ja tukeva päällä. Puhumattakaan niistä katoavista senteistä... :D   Minulla oli alunperin parikin asuvaihtoehtoa, mutta loppujen lopuksi valitsin sen, jossa minun olisi mukavampi olla koko ilta. Joten tässäpä teille, sisäkkö-Stormis, olkaa hyvät!


Enhän minä tietenkään yksin ollut bileisiin menossa, sillä seuranani oli aina yhtä ihastuttava Scoundrel, joka oli myöskin pukeutunut teeman mukaisesti.




Scoundrelin jalanjäljissä minäkin yritin eläytyä rooliini ja poseerata todella hehkeän seksikkäästi. Minkä ihminen sille voi, että on vaan näin kaunis? :D




Ei me kuitenkaan miehiämmekään ihan täysin hylätty, kyllä Pöwwö ja Shepherd olivat mukana myös, mutta jostain syystä heistä ei ollut yhtään (edustuskelpoista) kuvaa. Bileet olivat jälleen positiivinen yllätys, sillä paikalla oli paljon enemmän ihmisiä, kuin kolmen edellisissä bileissä ja myös MRV pyörähti paikalla. Juttelin myös uusien ihmisten kanssa ja sain toivon mukaan uusia biletuttuja! :) Lopulta kuitenkin jäimme Pöwwön kanssa paikalle kahdestaan, mutta eipä se meitä haitannut. Viihdyimme bileissä loppuun asti ja taapersimme keskustan läpi kotiin todella ällösöpösti käsi kädessä. 


Sellaista tällä kertaa. Nyt voisin palata sohvalle Breakin Badin ja villasukkaprojektin pariin. Hyvää alkanutta viikkoa rakkaat pöljät <3 (ja terveisiä Justukselle, kun se kuitenkin käy stalkkaamassa tätä!) 


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Rakastan minua.

Törmäsin tänään erääseen artikkeliin, joka käsitteli niinkin kliseistä asiaa, kuin "toista ei voi rakastaa, jos ei rakasta itseään". Jostain syystä tuo artikkeli sai ajatukset liikkeelle. Artikkelin voi käydä  lukemassa täältä ja vaikka kyse onkin iltapäivälehden jutusta, niin siinä on paljon asiaa. Jutun luettuani aloin miettiä itseäni, menneisyyttäni ja omaa kasvuani. Annoin itselleni pitkästä aikaa luvan tökkiä ja sörkkiä henkisiä arpia. Yllätyksekseni huomasin, että ruven alle oli kuin huomaamatta kasvanut uusi, paksumpi iho...

Olen kahdesti elämässäni ollut tilanteessa, jossa olen huomannut olevani totaalisen eksyksissä itseni kanssa. 2006 erosin ensirakkaudestani, ihmisestä, joka oli ollut minulle kolmen ja puolen vuoden ajan maailman rakkain ihminen ja jonka kanssa olin jakanut yhteisen kodin kaksi vuotta. Se teki ihan uskomattoman kipeää ja tuntui, että en osannut enää seistä omilla jaloillani. Aluksi yritimme pysyä ystävinä, mutta mitä enemmän yritin pitää tuosta ihmisestä kiinni, niin sitä kauemmas hänet ajoin.

Aluksi syytin häntä siitä, että hän oli rikkonut lupauksensa olla aina kanssani ja myöhemmin sätin itseäni siitä, että en ollut osannut olla parempi tyttöystävä. Todellisuudessa syitä oli monia ja ero oli ainoa oikea vaihtoehto, sillä olimme molemmat ihan liian nuoria ja ainakin oma henkinen kasvuni oli täysin kesken, enkä olisi koskaan päässyt jatkamaan kasvuani, jos olisimme jatkaneet yhdessä.

Eron jälkeen kesti todella kauan, että jaksoin taas välittää itsestäni. Olin niin pitkään elänyt muita varten, että en osannut tehdä sitä enää itseni vuoksi. Jossain vaiheessa kuitenkin aika teki tehtävänsä ja aloin nauttia pienistä asioista, kuten iltalenkistä Oton kanssa, tyttöjenilloista kavereiden kanssa ja uusista ihmisistä elämässäni. Helppoa se ei kuitenkaan ollut. Parin vuoden aikana kasasin itseni pienistä elämän rippeistä kokonaiseksi ihmiseksi, joka pystyi katsomaan itseään peilistä ja olemaan onnellinen juuri sellaisena. Nykyään olemme eksäni kanssa väleissä ja vaihtelemme kuulumisia aina välillä. (Terkkuja vaan!)

Toinen romahdus ei iskenyt kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se oli monen tekijän summa, joka hiipi salakavalasti ja yhtenä päivänä huomasin olevani yksinäinen ja kaipaavani itseäni. Muutama vuosi sitten tapasin ihmisen, johon ihastuin. Vietin hänen kanssaan hauskan ja tähänastisen elämäni parhaan kesän. Olo oli kuin villivarsalla kesäniityllä ja kiinnyin tähän ihmiseen valtavasti. Tiesin, että hän ei halunnut minusta itselleen tyttöystävää ja minä uskottelin itselleni, että en halunnut hänestä itselleni poikaystävää, vaikka olinkin ihan korviani myöten ihastunut.

Olen monesti jälkeenpäin miettinyt, että miksi yritin niin kovasti saada jotain niin haurasta ja huonosti kyhättyä viritelmää toimimaan? Kyllähän minä alusta asti tiesin, että se, mitä meidän välillämme oli, ei ollut ikuista. Ei sen ollut tarkoituskaan olla kuin hetken huumaa. Kaksi ihmistä, jotka pitävät hauskaa. Minä kuitenkin yritin. Yritin pakottaa itseni olemaan jotain, mitä en sisimmässäni halunnut olla. Ajattelin, että kyllä hän vielä huomaa miten kiva ja ihana ja täydellinen tyttöystävä olisin. Samaan aikaan luotin sokeasti, petyin ja annoin anteeksi.

Asiaa ei tehnyt yhtään helpommaksi se, että samoihin aikoihin minulla oli terveyteeni liittyviä ongelmia, joiden keskellä yritin pitää pääni kasassa. Tuona aikana tämä ihminen oli minulle korvaamaton tuki ja hän oli ainoa ihminen, johon luotin niin paljon, että pystyin puhumaan hänelle kaikesta. Tiedän, että tuo aika oli meille molemmille raskasta ja olen kiitollinen siitä, että hän jaksoi olla tukenani. Tuo aika kuitenkin rasitti välejämme ja mitä enemmän yritin, niin sitä kauemmas hän minut työnsi. Riitelimme usein ja mitä enemmän aikaa kului, niin sitä isompia riitoja saimme aikaiseksi. Tunsin olevani henkisesti ihan loppu. Kaikki mitä sanoin, tai tein sai hänet ahdistumaan ja minut tuntemaan itseni kerta toisensa jälkeen riittämättömäksi, arvottomaksi ja yhä yksinäisemmäksi.

Kun tämä ihmissuhde päättyi, olin tietysti surullinen, mutta samalla hetkellä olin helpottunut. Tunsin itseni niin heikoksi kaiken kokemani jälkeen, että en olisi osannut repäistä itseäni irti tuosta suhteesta. Se oli tuttua ja turvallista ja pidin siitä kiinni kuin hengenhädässä. Olin jo kauan tiennyt, että elimme lopun alkua, mutta silti minä purin hammasta yhteen ja käytin kaikki vähäisetkin viimeiset energianrippeeni siihen, että yritin pitää edes tämän asian elämässäni koossa. "Ei saa olla ärsyttävä, eikä rasittava. Muista hymyillä. Ei saa itkeä, tai olla surullinen. Älä anna kenenkään nähdä, että olet väsynyt ja masentunut." Näistä tuli mantroja, joita toistelin itselleni kerta toisensa jälkeen ja liimasin hymyn kasvoilleni, joiden takana olin niin väsynyt, rikki ja palasina, kuin ihminen vaan voi olla. Tuntuu, että en viimeisen vuoden aikana edes elänyt, niin voimaton ja masentunut olin. Muistikuvani tuolta ajalta ovat kovin vähäisiä ja en oikeastaan edes tiedä miten olen selvinnyt kaikista koettelemuksista.

Olen monesti jälkeenpäin miettinyt, että mihin ja miksi kadotin itseni kaiken tämän keskellä? Sitäkin enemmän olen miettinyt, että miksi ihastuin tuohon ihmiseen niin paljon? Asiaan varmasti vaikutti suurelta osin se, että hän piti minusta huolta, kun en itse siihen pystynyt ja tarvitsin apua. Mikään unelmien poikaystäväehdokas hän ei koskaan ollut, mutta minä näin hänestä puolen, joka oli epäitsekäs, kiltti ja välittävä. Uskon, ettei hänen ollut koskaan tarkoitus satuttaa minua ja että hänkin on pahoillaan jokaisesta riidasta ja ilkeästi sanotusta sanasta. Minä ainakin olen.

Viime kesä oli todellista itsetutkiskelun ja itseeni ihastumisen aikaa. Tein asioita, joita MINÄ halusin tehdä ja keräsin ympärilleni ihmisiä, joiden seurassa oli hyvä olla. Aloin elää pitkästä aikaa itseni vuoksi. Asetin itseni ykkössijalle, pidin huolta vain itsestäni ja omista tarpeistani. Opettelin myös ajattelemaan positiivisesti, koska huomasin negatiivisen ajattelun syövän niin paljon energiaa. Voin paremmin, jaksoin paremmin ja lopulta pystyin jopa käsittelemään kipeitä asioita objektiivisemmin. Ymmärsin, että minun on osattava päästää irti ja kuljettava eteenpäin. Vain minä pystyin täyttämään sisälläni velloneen yksinäisyyden. Vain minä pystyin rakastamaan itseni ehjäksi.

Olen niin onnellinen siitä, että tapasin Pöwwön vasta nyt. Vielä keväällä, tai kesällä olisin ollut niin rikki, että en olisi ollut valmis tähän. En minä vieläkään mikään täysin ehjä pakkaus ole, mutta kukapa meistä olisi? Oloni on tällä hetkellä mielettömästä ihastumisesta huolimatta tasapainoinen. Olen onnellinen siitä, että Pöwwön seurassa saan olla oma itseni. Niinkin pieni asia, kuin halaaminen tuottaa minulle suuria riemunhetkiä. Saan osoittaa hellyyttä juuri niin paljon kuin haluan, eikä minua työnnetä pois, tai kutsuta ahdistavaksi. Vielä parempaa on se, että minun ei tarvitse yrittää olla yhtään mitään. Olen vaan ja nautin elämästä ja jaan sen ihanan ihmisen kanssa.



"- Itseään rakastava ihminen ei tarvitse toista rakastamaan itseään ehjäksi. Hän ei vaadi ketään täyttämään tyhjyyksiään tai säti toista epävarmuuttaan. Hänessä ikään kuin on jo rakkaus. Muiden seura tekee hänen elämästään vain täyteläisempää."


Kiitos kaikki te ihanat ja rakkaat ihmiset, jotka olette tehneet elämästäni viimeisen vuoden aikana näin ihanan täyteläistä! Kiitos Scoundrel, kiitos MRV, kiitos Hattarainen. Kiitos Ossi, Masa, Simo. Kiitos te kaikki, jotka olette auttaneet minua kasvamaan siksi ihmiseksi, joka olen juuri nyt. Saatoin juuri vähän itkeä ihan vaan siksi, että olen juuri nyt niin kovin onnellinen ja rakastan itseäni. Rakastan itseäni tavalla, jolla vain minä voin, eikä kukaan muu. <3

maanantai 13. tammikuuta 2014

Postia, herkkuja, leffoja, lunta!

Mikä ihana tunne herätä, kun ulkona paistaa aurinko ja maassa on lunta. Olen tuntenut itseni heti virkeämmäksi ja reippaammaksi, kun saatiin vähän valoa ja valkeutta tähänkin talveen. Olen ollut koko talven niin uskomattoman väsynyt, että on hämmentävää olla näin pirteä ja nauttia jopa tuosta poskia nipistelevästä pakkasesta.

Perjantaina oli jotenkin todella ärsyttävä ja rasittava työpäivä. Väsytti, selkä oli kipeä ja jalatkin särkivät. Silti jaksoin töiden jälkeen urhoollisesti käydä vielä postissa hakemassa erään paketin ja kotona minua odotti vielä pari muutakin iloista yllätystä.


Alin on postista noutamani paketti, joka sisälsi minun ja Hattaraisen tilaamia juttusia, joihin palaan kyllä vielä uudestaan. Viimeistään tämän kuun lopulla, eräiden bileiden yhteydessä. ;) Keskimmäisestä paketista paljastui imuriini uusia pölypusseja. Huomasin torstaina siivotessani, että imurini vetää todella huonosti ja kun etsin netistä sopivaa pölypussin mallia päädyin tälle sivustolle. Todella kätevä sivusto, hyvät hinnat ja ilmaiset postikulut. Etsin imuriini sopivat pölypussit, valitsin mieleiseni ja laitoin tilauksen menemään. Ja seuraavana päivänä oli pussit tulleet kotiin ykkösluokan kirjeenä. Hyvää palvelua, ei voi muuta sanoa! :)

Kirsikkana kakun päällä on kirje Simolta, Helsingistä. Keitin itselleni kupin teetä, luin kirjeen pariin kertaan läpi ja kirjoitin takaisin samalta istumalta. On kivaa kuulla kaverin kuulumisia tänä pikaviestittelyn kulta-aikana vielä ihan tavallisen kirjeen muodossa. Parhautta. :)

Perjantai-ilta meni sohvalla rötvätessä Pöwwön kanssa. Katsottiin Shaun of the dead ja herkuteltiin suklaamuffinseilla, joita olin leiponut viikonlopun kunniaksi. Muffinssit olivat niin hyviä, että jaan nyt heti reseptin teidänkin iloksenne:

Superit suklaamuffinssit:

  • 100 g voita tai margariinia
  • 2,5 dl sokeria
  • 2 kpl munaa
  • 1 dl maitoa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 2 tl vaniliinisokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 100 g tummaa suklaata
Sekoita pehmennyt rasva, sokeri, munat ja maito.
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää vähitellen rasvaseokseen. 
Rouhi suklaa ja lisää taikinan joukkoon. 
Jaa taikina muffinsivuokiin ja paista uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Pala taivasta taikinan muodossa. 


Itse en tällä kertaa laittanut joukkoon tummaa suklaata ollenkaan, vaan lisäsin taikinaan Marianne-rouhetta reippaalla kädellä ja sopi kyllä ihan törkeän hyvin sekaan. Lisäksi kuorrutin uunista tulleet muffinsit valkosuklaalla. Nom nom nom nom! Ai mikä laihis? 

Lauantaina heräsin virkeänä ja melkein hypin ympäri kämppää riemuissani, koska ulkona satoi lunta. Pöwwö tyynen rauhallisesti käänsi kylkeä ja luuli voivansa jatkaa unia. Not on my watch! Käytiin Oton kanssa vuorotellen tökkimässä unista Pöwwöä ylös, ulos ja lenkille ja heräsihän se lopulta. Ja päästiin tekemään talvinen kävelyretki. :) Iltapäivällä lähdin käymään isoäitini talolla, jossa vietettiinkin mummin syntymäpäivää. Mummi täytti huikeat 89 vuotta! 


Otin matkalla itsestäni myös äärimmäisen trendikkään selfien, jossa näkyy ihana karvalakkini, joka on odottanut tällaisia pakkaskelejä hattuhyllyllä! Ostin sen syksyllä kirpparilta ja maksoin siitä 7 euroa. Kummastakin korvaläpästä roikkuu vielä herttaiset karvapallot narun päissä. Eli todella trendikäs ja jokaisen muotitietoisen naisen ykkösvalinta! ;)

Trenditietoinen karvalakkineito
Pöwwön jätin synttäreiden ajaksi torkkumaan ja hengailemaan Oton kanssa. Oli minulla tietysti oma lehmä ojassa tässä(kin) asiassa, sillä ilmoitin Pöwwölle, että olisi hänen keittiövuoronsa. Oli ihanaa tulla kotiin talvipakkasen keskeltä, kun ovella oli vastassa superiloinen Otto ja huumaava ruoan tuoksu. Istuin sohvalle, vedin huovan palelevien varpaiden päälle ja sain viinilasin käteeni. Parhautta. Tällä kertaa ruokana oli lohta, uunivihanneksia ja skånenperunoita. Nälkä tulee, kun vain katsookin tätä kuvaa...




Illalla koitettiin saada kavereita kiinni, jos joku vaikka olisi halunnut lähteä parille keskustaan, mutta kaikilla tuntui olevan jotain muuta, tai muuten vaan heikotus edellisen illan biletyksen jäljiltä. Alkoi näyttää siltä, että koti-ilta kutsuisi taas ja minua kiukutti. Yritin olla kiukkuilematta Pöwwölle ja parhaani mukaan selittää, että miksi kiukutti... Arkisin olen yleensä yksin kotona ja katson sarjoja tai leffoja, niin viikonloppuna haluaisin edes toisena päivänä lähteä ulos ja nähdä kavereita. Kaipaan sosiaalisuutta ja kavereiden kanssa hengailua. Toki sitä voi viikollakin nähdä kavereita ja olla sosiaalinen, mutta viikonloppuna sen voi tehdä paremmalla ja ajalla ja muutenkin kiireettömästi, kun ei ole kiire kotiin ja aamulla saa nukkua. Pöwwö oli sitä mieltä, että minun pitäisi osata ottaa rennommin ja rauhoittua joskus paikalleen. Olen aina ollut tällainen elohiiri ja jos olen liian kauan paikallani, niin voi tylsyyyyys. Tässä asiassa tullaan varmaan tekemään tulevaisuudessa kompromisseja suntaan, jos toiseenkin. Ei minulla siis mitään ole koti-iltoja vastaan, mutta mielestäni on ihan yhtä tärkeää olla sosiaalinen ja tavata kavereita. Sopivassa balanssissa molempia. :) 

Onneksi ihanainen Jonna kuitenkin pelasti minut kiukkupeppuilulta ja lähti kanssamme parille Kouluun. Olen käynyt Koulussa vain kesäisin ja silloinkin olen nauttinut siiderini sisäpihalla terassilla. Paikka oli ihan yhtä viihtyisä ja mukava myös sisältä. Oli ihanaa nähdä Jonnaa, joka on muutaman vuoden tauon jälkeen palannut taas Turkuun. Tutut kasvot, tuttu ääni ja tuttu nauru, mutta niin paljon kasvanut nainen. Olen kaivannut Jonnan seuraa, sillä hänen kanssaan on juttu luistanut aina. Välillä se on aivan päätöntä huutonaurua ja pinnallista miesten arvostelua, mutta hyvin usein puhutaan myös asioista suoraan, analysoidaan ja sukelletaan syviin vesiin. Myöhemmin saimme seuraamme myös Pöwwön kavereita (tai kai sitä voisi nyt jo sanoa, että MEIDÄN kavereita... o_O ) ja jatkoimme iltaa kuulumisia vaihdellen. Valomerkki tuli aivan liian aikaisin ja lähdimme taapertamaan tuulessa ja tuiskeessa kotia kohti.

Eilen oli kiva perussunnuntai. Nukuttiin pitkään, rötvättiin sohvalla ja katsottiin The Holiday. TV5 on näyttänyt tuota elokuvaa varmaan sata kertaa tämän vuoden aikana ja olen onnistunut näkemään sen vain puoliksi ainakin viidesti ja joka kerta olen missannut alun. Tällä kertaa näin elokuvasta myös ensimmäiset 30 min ja noh... ihan yhtä höttöinen romanttinen komedia se oli silti. Mutta mutta, pitänee kuitenkin myöntää, että pidin siitä siitäkin huolimatta. Jude Law ja Jack Black, what's there not to like?  Voin kyllä samantien myöntää myös sen, että tämän(kin) elokuvan lopussa kyyneleet valuivat poskia pitkin. Koska ja miten minusta on tullut tällainen ällöttävä nyyhkyttäjä ja vollottaja? :D

Nyt taidan keittää itselleni kupin kuumaa kaakaota, ottaa koiran kainaloon ja siirtyä sohvalle katsomaan Torchwoodin viimeisiä jaksoja. Ah, Jack Harkness. <3





torstai 9. tammikuuta 2014

Eeppisiä hakusanoja 3

Blogiin on parin viimeisen kuukauden aikana eksytty taas niin kummallisilla hakusanoilla, että pakko jakaa muutama myös teidän lukijoiden kanssa... Kaikki aiemmatkin eeppiset hakusanat löydät täältä.

Tämä oli ehkä oma suosikkini: "työttömän epätoivoa ja ahdistusta".
Sitähän tämä elämä tuppaa vähän olemaan. Itse tosin olen sen verran onnekas, että olen osa-aikaisessa työssä, eli en ihan kokonaan työtön onneksi ole. Päiviin saa kaivattua rytmiä ja on edes jotain muuta tekemistä, kuin turhautumista. Ja onhan ne pienet lisäansiotkin ihan kiva juttu.

Toinen viimeviikolla silmääni osunut haku oli "hyvää jauhelihasta".
Maailman helpoimman lihapullareseptin olen jo jakanut aiemmin täällä, mutta kun näitä reseptejä on kerran kaivattu, niin voin jakaa hyvän ja helpon jauhelihakastikkeen reseptin.


Superhelppo ja täyteläinen jauhelihakastike:
  • 400g jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 1 kynsi valkosipulia
  • loraus Kikkoman soijakastiketta
  • mustapippuria
  • 2rkl jauhoja
  • 0,5 l vettä
  • 100g maustamatonta tuorejuustoa

Ruskista jauheliha, lisää joukkoon hienonnettu sipuli + valkosipuli. Mausta soijakastikkeella ja mustapippurilla ja lisää joukkoon jauhot. Sekoittele jauhot jauhelihan joukkoon ja lisää lopuksi vesi. Kun kastike kiehuu, lisää vielä tuorejuusto ja kiehauta. Lopputuloksena on ihanan täyteläinen jauhelihakastike, jonka voi nauttia esim. spagetin kanssa. Nom nom nom. 

Myöskin Doctor Who -aiheisia hakuja on ollut paljon. Niistä on päällimmäisenä jääneet mieleen "Doctor Who tired gif" ja "Doctor Who lakanat" (ja jos joku tietää mistä sellaiset saa, niin mulle voi myös vinkata ;) ). Muuten vain hämmentäviä hakusanoja ovat olleet mm. "pitkä nainen" (koska minähän olen niin suunnattoman pitkä? :D) ja "alastomuus teatterissa". Ei muuten sitten minkään näköistä käsitystä, että miten tuo viimeisin liittyy blogiini yhtään millään tavalla...

Tämä postaus tatuoiduista miehistä on nostanut hakusanojen kärkeen "tatuointimalleja miehille" ja "tatuointi mallikuvia". Hyvä, jos joku on saanut niistä ideoita ja inspiraatioita. Tai edes silmäniloa. ;)


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

One more time... Back to the past!

Sain vihdoin ja viimein raahattua äidin luota mukaani viimeisetkin valokuva-albumit, joissa on lapsuuskuviani... Olen ennenkin esitellyt niitä teille täällä ja täällä. Nyt on vuorossa vielä muutama hassunhauska kuva Stormiksen lapsuudesta.


Tässä kuvassa hurjastelen rikoskumppanini kanssa tarhatätejä karkuun.


Kesäinen pikku-Stormis, kastelukannu ja maailman päheimmät kollarit. Voi kun saisi tuollaiset vielä jostain vähän isomman kokoisena. :D


Tässä taidetaan olla Korkeasaaressa ratsastamassa. Taisin olla pikkuisena aikamoinen heppatyttö.


Pohjanmaalla asuvalla sukulaistytöllä oli huoneessaan astetta coolimpi heppalelu. Tämän rinnalla kyllä kalpenee kaikki keppi- ja keinuhevoset...


Onneksi minulla oli kummisetä, josta sai tarpeen vaatiessa valjastettua hyvän ratsun heppaleikkeihin. :D 


3-vuotias Stormis ja synttärikakkuAAAAAA!!!



Tämä kesäinen kuva on otettu jostain päin Suomea leirintäalueelta, jossa otan kummisedän kanssa aurinkoa. 



Ja tässä ollaan jossain päin Suomea sillalla, kummisedän, tädin, serkun ja äidin kanssa.


Suuri taiteilija työn touhussa.


 Yritin ehdottaa äidille, että jos kokeiltaisiin tätä näin parinkymmenen vuoden jälkeen. Äiti ei innostunut asiasta. :D 

Löysin kuvan myös eskariryhmästämme...


 ... ja tässä olen tarhassa parhaan kaverini Veeran kanssa. Aikamoinen prinsessamekko minulla, vai mitä sanotte? :D

Kummisetä, primprenssa, mummi ja pappa <3


Nyt on kyllä sellainen beibe ikuistettu tähän kuvaan, että HUH HUH! :D


Ja löysin lisää salakuvia itsestäni nukkumassa... Hienoa äiti, hienoa. Olet ikuistanut kaikki tärkeimmät vaiheet elämässäni. Lapsena nukuin juurikin näin: peukalo suussa ja toisella kädellä pyörittelin hiuksia sormen ympärille. Kerran olin saanut hiukset niin tiukasti sormen ympärille, että sormi alkoi jo sinertää ja äidille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin leikata tupsu hiuksistani pois. :D



Tässäpä näitä taas. Ensikerralla voisin kysellä äidiltä koulukuviani. Niistä saisikin varsin veikeän katsauksen kouluvuosiini. ;)

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Viikonloppujuttuja

Vuosi on lähtenyt käyntiin aika mallikkaasti. Se otettiin vastaan rennosti kavereiden kanssa istuskellen. Aluksi oltiin Pöwwön kavereiden luona, jossa pistettiin pystyyn hodaribuffet ja juotiin (tai minä join, Pöwwö ei) itsemme mukaviksi. Vuoden vaihduttua lähdimme vielä käymään ihanaisen MRV:n pirskeissä. Olin aika tylsästi pukeutunut täysin mustiin (kuinkas muutenkaan?), mutta piristin kokonaisuutta aivan ihanalla kynsilakalla, jonka löysin Anttilan alennuksesta.

Bling bling

Perjantai näytti tältä. Tein viikonlopun kunniaksi pitsaa ja lisäksi katsottiin Oldboy, ja nimenomaan se alkuperäinen korealainen vuodelta 2003. Oli kyllä aika... vaikuttava. Herätti paljon ajatuksia ja ahdistuskin nosti jonkin verran päätään. Jenkkien tekemä versio tulee leffaan ensiviikolla ja aluksi olin sitä mieltä, että sehän on aivan pakko nähdä, mutta sitten tajusin.... Niin, jenkit. Onnistuvat pilaamaan kaiken, josta lähtevät tekemään "omaa versiotaan". Veikkaan, että tästä elokuvasta on jätetty aika paljon kaikkea pois ja muokattu muutenkin sopivammaksi. En tietenkään voi varmaksi sanoa, koska en ole elokuvaa vielä nähnyt. Voihan olla, että yllätyn positiivisesti. Jää nähtäväksi.

Ollaan Pöwwön kanssa löydetty yhteinen harrastus, jonka parissa menee tunti jos toinenkin iltaisin. Nimittäin Warcraft 3. En muista koska olisin viimeksi pelannut TD-mappeja ja muita hassunhauskoja karttoja. On ollut aika kivaa ja vähän ehkä ällösöpöäkin pelata yhdessä. Ja tyttöystävänä olen aika pitkälti omaksunut healerin roolin. Eikös se vähän näin mene:





Noh, onneksi olen aina tykännyt pelata healer-hahmoja. Lisäksi olisi tarkoitus aloittaa jossain vaiheessa Pöwwön sivistäminen ensimmäisillä kahdella Falloutilla. Mokoma sivistymätön moukka, joka on pelannut vain uusia Fallouteja. Pfft. Lisäksi työpöydälläni on lista, joka sisältää 75 elokuvaa, jotka pitäisi katsoa Pöwwön kanssa. Elokuvista suuri osa on sellaisia, jotka vain toinen on nähnyt ja haluaa toisenkin näkevän, mutta mukana on muutama sellainenkin, joita kumpikaan ei ole nähnyt. Tähän mennessä ollaan katsottu ehkä kaksi, tai kolme elokuvaa tuolta listalta ja jokaista katsottua elokuvaa kohden tulee mieleen ainakin kaksi tai kolme, jotka pitää lisätä sinne... Eli ihan heti ei katsottavat lopu.

Eilen aloitettiin aamu pitkällä lenkillä Oton kanssa, jonka jälkeen vaan löllöiltiin ja hengailtiin iltaan asti. Pöwwö otti jopa päikkärit, kun minä luin blogeja. Tein ruoaksi ihan superhyvää savulohipastaa. Helppoa ja niin uskomattoman hyvää. Illalla saatiin Scoundrel ja Shepherd kylään ja katsottiin Sherlockia. Parasta. Niin parasta. NIIN PARASTA! Ihana Benedict Cumberbatch, olikin jo aikamoinen ikävä. ;)

Tänään huomasin otsikseni kasvaneen taas aivan liian pitkäksi, joten ei muuta kuin sakset käteen ja nips naps! Letitin hiukseni tuossa 12 aikoihin päivällä, kun tulin suihkusta ja ne ovat edelleen sisältä kosteat. Taidan jättää nämä yöksi päähän ja katsoa millaiset enkelikiharat saan aikaiseksi.



Työnjako on kohdallaan, sillä Pöwwö on tuossa jo pidemmän aikaa touhannut keittiössä ja huuteli juuri syömään. Joten sellaista tällä kertaa. :) 

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Bow ties are cool. Forever.

(Includes: Some serious fangirl moments. You have been warned.)

Joulun jälkeen keräännyimme Pöwwön, Scoundrelin ja Shepherdin kanssa minun sohvalleni katsomaan Doctor Who:n uusinta joulujaksoa. Jakso oli samalla myös Matt Smithin viimeinen jakso Tohtorina, joten itse olin vähän haikein mielin ja odotin tuota jaksoa vähän surullisena. En mene jakson tapahtumiin sen enempää, että en spoilaisi ketään, mutta haluan sanoa hyvästit minun Tohtorilleni tämän merkinnän muodossa.  <3

Olin aiemmin päivällä sanonut Scoundrelille, että olisi ihan maailman eniten awesome, jos meillä olisi jotkut Doctor Who aiheiset paidat, joissa olisi jotain suosikkitohtoreihimme liittyvää. Noh... Scoundrel oli pistänyt tohinaksi ja askarrellut meille cooleimmat ja viileimmät paidat ikinä. Awesome!

GERONIMOOLLONS-Y!
Niinhän siinä sitten kävi, että pikku-Stormis istui lattialla ja pyyhki kyyneleitä paidanhelmaan jakson loppupuolella. Hyvä, muta ah niin surullinen jakso. Lupasin, että en spoilaisi jaksoa, mutta tämä kohtaus...




... Ja lattialta kuului vain räkäinen rääkäisy "TÄÄ ON IHAN TYHMÄ JAKSO!" :D Muistan, kuinka muutama kuukausi sitten istuin sohvan nurkassa ja vollotin, kun katsoin David Tennantin kymmenennen Tohtorin viimeistä jaksoa. Muistan senkin, kuinka katkera olin siitä, että joku tuollainen tyhmä Matt Smith korvaa ihanan Tennantin. Ihan tyhmää! Mutta niin vain kävi, että kiinnyin uuteen Tohtoriin kuin huomaamatta. Tuntui todella kurjalta katsoa tuota jaksoa, kun tiesi sen olevan Smithin viimeinen. Tämä tiivistää oloni aika täydellisesti...




"And now it's time for one last bow, like all your other selves.
Eleven's hour is over now, the clock is striking Twelve's."


 Rakkautta, niin paljon rakkautta. You did well, Mr. Smith. <3 

On siis aika jättää hyvästit ihanalle, rakkaalle yhdennelletoista Tohtorille ja suunnata (vähän vielä epäilevä) katse Peter Capaldin suuntaan. Myöhemmin tänä vuonna nähdään, että onko tästä Tohtorista yhtään mihinkään. Ai minäkö muka skeptinen? Pois se minusta ;)



// fangirl moment over.