sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kuuma, kostea ja kryptinen viikonloppu


Olen viimeaikoina muutenkin hehkuttanut ystäviäni täällä, mutta can't help it! Vähän pitää hehkuttaa taas. Perjantai oli hauskin päivä pitkään aikaan, kiitos Scoundrelin. Saimme ihan loistavan idean katsoa jokin nynny tyttöleffa ja elokuvaksi valikoitui Step Up ja tokihan meillä myös oli todella kekseliäät ja sofistikoituneet juomapelisäännöt tähän leffaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ne ovat tässä: "Juo aina, kun Channing Tatum näyttää hyvälle."
Ihan totaalisen nynny ja hömppähän se leffa on, mutta mehän juotiin. Paljon. Usein. Tanssivat miehet, hot? Yes!

Illalla olikin vuorossa once again, opiskelijabileet Uusiksella. Siinä se ilta sitten vierähtikin aika kuumasti ja kosteasti. Ja oikeastaan yökin, sillä armottoman bilettämisen, saunomisen ja yhteislaulujen jälkeen allekirjoittanut kömpi kotiin puoli yhdeksältä aamulla. 



Lauantaina oli tarkoitus ottaa univelkoja takaisin ja vaan rötvätä väsymys ja muut olotilat pois. Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että löysin itseni illalla Proffan kellarista, jossa pääsin pelaamaan Mastermindia ja loppuillasta pääsin vielä sohimaan palloja kepillä. Ei niistä ihan kauhean moni mennyt pussiin, mutta oli se silti hauskaa. Kiitos vaan Mastermind-huijarille ja herrasmiehille, joiden kanssa pelasin biljardia ja jotka lähtivät pikun jälkeen vielä saattamaan allekirjoittanutta oikeaan suuntaan, etten eksyisi (taas).

Nukuin viimeyönä suht hyvin, mutta muistan jossain vaiheessa yötä heränneeni siihen, että mielessä oli kauhea kasa asioita, joista halusin kirjoittaa blogiini. Olin suorastaan nerokkaana kirjoittanut asioita muistiin puhelimeeni ja vaikka osa asioista oli ihan selkeitä, niin näistä seuraavista olen ehkä vähän hämmentynyt: tiikeriemo, sen duden hiukset, cucumbersandwich, kuvausidea!, nassutassut ja "se leffa, jossa ei ole Ben Affleck, vai oliks se Matt Damon?? Google?"

Että sellainen. Yritin lähteä avaamaan noita, mutta aika kryptistä hommaa sekin. Tiikeriemosta mulla ei ole MITÄÄN havaintoa, mutta sen verran tiedän, että Cucumbersandwich on viittaus Benedict Cumberbatchiin. Sitä en tiedä, että miksi olen ajatellut kyseistä miestä keskellä yötä? Tai ehkä tiedänkin... Nassutassut on oma hassunhauska ja nokkela termini sille, että on aivan totaalisen naamat, mitä olen ehkä tässä parin viikon aikana ollut parikin kertaa. Siitä ehkä pääsisikin aasinsiltaa pitkin "sen duden hiuksiin", koska muistan perjantaina pörröttäneeni ja hipelöineeni yhden mieshenkilön hiuksia, mutta en tiedä, että miksi olen kokenut sen olevan niin tärkeä tieto, että se pitäisi jakaa blogissa?

Vaikka olenkin vaatimattomasti Suomen paras Googlettaja (kysykää vaikka kavereiltani), niin tuota leffa-arvoitusta en edes lähde selvittämään. Naurussa oli pitelemistä, kun aamulla heräsin, avasin puhelimeni ja tämä oli ensimmäinen asia, jonka näin. Piti vähän aikaa miettiä, että mitä helvettiä nyt oikeasti?

Tänään olen vaan ollut, nukkunut, syönyt ja katsonut Big Bang Theorya. Ihan paras päivä. <3 Illalla olisi tiedossa leffan katsomista Nuoren Huntzbergerin kanssa ja tämän päivän suurin ongelma tulee todennäköisesti olemaan se, että katsotaanko joku lälly romanttinen komedia, vai zombiemättöä. Tällä hetkellä on niin koomainen olo, että kumpikin tuntuu tarpeeksi aivottomalta.


tiistai 24. syyskuuta 2013

Otto Viljami Valtteri, 8 vee!



Tänään on kulunut 8 vuotta siitä, kun elämäni suurin rakkaus syntyi tähän maailmaan. Muistan vieläkin sen päivän, kun koirakuumeissani selasin Apulan palstaa ja löysin ilmoituksen Oulussa sijaitsevista pikkuisista Jack Russell -pennuista. Pentuja oli vain kaksi ja kädet vapisten otin yhteyttä, koska olin ihan varma, että molemmat pennut olivat jo menneet parempiin koteihin. Mutta kuinkas kävikään! Ystävällinen nainen vastasi, että narttu on jo mennyt, mutta voidaan vaikka samantien varata jäljellä oleva uros minulle. 

Tuosta hetkestä alkoi tuskainen odotus... Kasvattaja onneksi lähetti minulle usein sähköpostilla kuulumisia ja kuvia tuosta suloisesta pallerosta. Tässä on muutamia kuvia Oton ensimmäisistä viikoista.

Taisi olla tämä pallero ruoka-aikaan paikalla.... :D

Nekku-siskon kanssa oli kivaa painia

Ja päikkäritkin oli kiva ottaa lähekkäin.



Kotiin tämä suloinen pallero haettiin marraskuussa ja koko automatkan olin ihan haltioissani, enkä tiennyt miten päin olisin ollut, kun Otto tuhisi sylissäni peittojen keskellä. Tässä ensimmäinen kuva uudessa kodissa. :) 


Otolla oli myös oma pikkusohva, jossa oli hyvä nukkua riepujen keskellä. Oli myös todella kivaa vähän teroittaa pikkuisia hampaita tuohon sohvaan ja lopulta repiä sieltä sisältä kaikki täyte ulos. Ei ollut kovin pitkäikäinen tämä peti. :D


Otto on aina ollut hirvittävän leikkisä ja aktiivinen koira. Vieläkin monesti ihmiset hämmästyvät, kun heille selviää, ettei kyseessä olekaan mikään superaktiivinen pentu, vaan ihan oikeasti jo kiitettävään 8 vuoden ikään ehtinyt vanha herrasmies. Tässä Otto ja yksi ensimmäisistä leluista, Maisa-hiiri.


Tämä vihreä lelu, joka tunnetaan yleisesti myös pötkylänä, on yksi Oton lempileluista ja AINOA lelu, joka on säilynyt ehjänä pentuajoista asti. Kaikki muut on revitty riekaleiksi ja paloiteltu, mutta pötkylä on kaikkein rakkain! <3


Tässä ollaan luunpiilotushommissa, sillä kuka pöhkö niitä nyt söisi? Paljon jännempää etsiä joku kiva paikka ja piilottaa se limaisena sinne. Tyynyn alusta on oikein hyvä esimerkki! 


Otolla oli joskus myös poikaystävä nimeltä Ykä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja romanssi oli tulinen ja kiihkeä. Jopa niin kiihkeä, että Ykässä oli lopulta reikä ja sisukset oli pitkin sänkyä. Se Ykästä. 


En tiedä missä olisin ilman tuota rakasta luupäätä. Viisi kertaa ollaan muutettu yhdessä ja joka kerta poika on ollut innoissaan pyörimässä jaloissa ja tutustumassa uuteen paikkaan. Ainoa ongelma on ollut se, että Otto on vähän turhankin aktiivinen vahtikoira ja tykkää haukkua vähän kaikelle rappukäytävästä tulevalle kolinalle. Mutta sekään ei ole oikeastaan ollut ongelma, sillä Otolla on pennusta asti ollut haukkupanta, joka hillitsee todella hyvin suurimmat halut nostaa meteli esimerkiksi postinkantajalle.




Tiedättekö mikä on maailman paras tunne? Se on se, kun on paha mieli ja tällainen pieni karvakasa tunkee syliin ja katsoo silmiin. Vähän ehkä saattaa lipaista poskestakin. Otto vaistoaa kyllä, jos olen allapäin ja tulee välittömästi viereen kiehnäämään, jos itken. Mutta mikä olisikaan parempi tapa kuivata kyyneleet, kuin koiran turkkiin? Ei niin mikään.




Monet luonani käyneet ihmiset ihmettelevät usein, että "onks toi aina noin adhd?" tai "eiks toi pysähdy koskaan?". Ei, ei se ole aina niin adhd ja kyllä, se pysähtyy joskus. Kun ollaan kahdestaan kotona, niin minä saan ihailla tällaista ihanaa pientä nukkuvaa näkyä.





Ja joskus joudun jopa paniikinomaisesti etsimään, että onko Otto karannut, kun näky on tämä...


Muutaman kerran Otto on löytynyt nukkumasta vähän kyseenalaisista paikoista, kuten kylpyhuoneesta pyykkien keskeltä ja pyykkikorista...



Ja joskus hän koittaa olla vähän ovelampi, kuin mitä oikeasti onkaan...







Nyt menen antamaan tälle rakkaalle karvakorvalle herkkuja ja hellyyttä! <3


maanantai 23. syyskuuta 2013

I don't care if Monday's blue...

Oikein sellaista pullantuoksuista maanantaita kaikille!

Paitsi ettei tämä nyt niin kovin pullantuoksuinen maanantai edes ole. Sentään olen saanut jotain aikaiseksi, sillä tiskit on tiskattu, kämppä siivottu, pyykit pesty ja lakanatkin vaihdettu. Hyvä minä! Kaiken tämän fyysisen rasituksen lisäksi päivitin iPhoneeni uuden iOS:n ja noh... Se näyttää rumalta. Mitään muuta en osaa vielä asiasta sanoa. Näyttää ihan jonkun lapsen tekeleeltä. Palaan asiaan, kun on asiasta enemmän sanottavaa...

Kuuntelin tänään pitkästä aikaa YleX:n Uuden musiikin iltavuoroa ja voi kun olikin ikävä Juhani Kenttämaata! Mies juonsi aikaisemmin Uuden musiikin aamuvuoroa, jota tuli kuunneltua lähes joka aamu ja kommentoitua biisejäkin tosi usein. Nykyään valitettavasti iltavuoro menee yleensä auttamatta ohitse, kun teen kaikkea muuta, enkä muista avata radiota. Nyt kuitenkin sattumalta laitoin radion päälle, kun tulin koneelle ja... Ihan. Parasta. Kiitos Juhani!

Lauantaina näin serkkuani, joka on nyt lukion toisella luokalla. Olin luvannut käydä hänen kanssa läpi englannin juttuja koetta varten ja lopulta tilanne oli kääntynyt niin, että hän kyseli minulta epäsäännöllisiä verbejä. Kyllä niitä sieltä aivojen sopukoista vaan löytyi lopulta. Olin pari viikkoa sitten niin superliikuttunut, kun hän hyväksyi minut Facebookissa kaverikseen, johon kukaan muu sukulainen ei ole kelvannut... Olen virallisesti cool. Olen jopa siinä määrin cool, että MINÄ yksinoikeudella esittelin serkulleni The Foxin, jota hän ei ollut vielä kuullut! Miten joku on voinut missata tämän?!


Lopputulos oli siis se, että minä vanhuskin tunsin itseni cooliksi ja tarpeelliseksi ja serkkukin varmasti pääsee kokeestaan läpi tämän biisin avulla. :D


Tässä pari kuvaa viime viikolta. Kyllä se vaan on nyt uskottava, että syksy on tullut jäädäkseen (ainakin parin kk ajaksi). Mutta on syksyssäkin puolensa, nimittäin luonto pääsee kerrankin täyteen väriloistoonsa. Tämä kuva on mummini kotikadulta ja omista lapsuuden maisemistani. <3



Tämän kuvan nappasin lauantaina, kun olin matkalla Scoundrelin luokse. Ehkä yksi Turun kauneimmista näkymistä on juuri tässä. Myöhemmin illalla kävelimme tästä uudestaan ohitse ja näkymä oli aika huikea. Oli pimeää, vesi oli peilityyni ja koko ranta niin uskomattoman kauniisti valaistu, että melkein tuli tippa linssiin. Harmi, että minulla ei ollut kunnon kameraa mukana, että olisin voinut ikuistaa tuon näkymän teillekin.


Sellainen maanantaipäivitys tällä kertaa.
Mitenkäs teidän viikkonne on lähtenyt käyntiin? Joko on iOSit päivitetty?

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Hyvät frendit on ku ässät hihas!

(Oh yes, I did. Otsikon lainaus on juuri siitä, mistä luuletkin sen olevan.)

Luojan kiitos tänään on vihdoin sunnuntai. Tämä viikko on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen. Kun katselen ympäri kämppääni tällä hetkellä, niin en voi kuin todeta, että "sekainen kämppä kertoo eletystä elämästä". Ei tilanne onneksi sentään ihan katastrofaalinen ole. Osaan halutessani olla aikamoinen siivousnatsi ja joskus pienikin sekaisuus ärsyttää suunnattomasti. Tällä viikolla on päässyt käymään niin, että pyykkikori on huomaamatta täyttynyt, tiskialtaaseen on kertynyt astioita ja noh, tavarat ovat vähän hujan hajan. Yksiössä on se huono puoli, että se näyttää paljon helpommin sotkuiselta muutaman tavaran ollessa väärällä paikalla. Hyvä puoli sen sijaan on se, että se sotku on myös aika helppoa siivota. Sunnuntain kunniaksi pesukoneessa pyörii päivän toinen koneellinen pyykkiä ja nyt on vihdoin energiaa istua koneen ääreen ja saada ajatuksia ulos. 

Torstaina kävin pitkästä aikaa Paattisilla ja oli kivaa päästä vaihtamaan kuulumisia ja katsomaan pyöristyvää masua. Torstai oli myös itselleni vähän turhauttava päivä ja pientä vitutustakin oli ilmassa, mutta onneksi Miss Ruki Ver ja Scoundrel olivat Girls just wanna have fun -valmiudessa ja pääsin päästämään vähän höyryjä ulos.

Sivuponnari!

Yksi siideri venyi pariksi ja ennenkuin huomasinkaan, niin suunnittelimme Scoundrelin kanssa, että jos ihan vähän koukattaisiin kotimatkalla piraattibileiden kautta. (Torstaina oli siis International talk like a pirate day ja tottakai opiskelijat käyttävät kaikki hyvät tekosyyt bilettää.) Suuntana oli siis Uusi-S ja mielikin oli ihanan höttöinen ja hattarainen, joten ilta oli tehnyt tehtävänsä. MRV teki sen virheen, että antoi minun olla vastuussa illan musiikista ja voi pojat, häneltä valuu varmaan vieläkin siirappia korvista. <3

Bileet oli ihan superkivat! Välillä kaipaan ihan tosissaan opiskelijaelämää. En sen vuoksi, että pääsisi opiskelemaan ja elämään pelkän opintotuen varassa, vaan lähinnä niiden bileiden takia! Tapasin paljon uusia, mukavia ihmisiä, juttelin vaihtareiden kanssa (joka on ehkä parasta ikinä), tanssin, bondasin tuntemattomien ihmisten kanssa random-asioista ja tottakai piti ottaa myös pakollinen huumorikuva. 

HOT? YES!
Istuimme suurimman osan illasta ulkona terassilla, mutta ilta oli kyllä silti aika kuuma, kuumempi, kuumis. Johtuisiko siitä, että ohitse käveli aina välillä miehiä, jotka tulivat saunasta pelkkä pyyhe päällään ja selkä hiestä kiiltäen? Krhm. Voin kertoa, että seuraavana aamuna löysin tästäkin näystä kuvamateriaalia puhelimestani, mutta suojelen teitä kaikkia ylikuumenemiselta ja jätän kuvat julkaisematta. ;)

Kotimatkalle pääsin joskus vähän ennen aamunkoittoa, mutta onneksi eräs herrasmies saattoi minut kotiin asti. Onhan tuo matka aivan suunnattoman pitkä ja kun kävelee suoraa tietä kotiin asti, niin voi vaikka eksyä matkalla. :D

Perjantai olikin vähän rauhallisempi päivä. Väsytti koko päivän ihan Simona ja piristääkseni itseäni kävin istuskelemassa Scoundrelin luona ja kuuntelimme youtubesta vaikka ja mitä hyvää musiikkia. Kuulimme korvissamme MRV:n huudahtelut "NÖSSÖJÄ, NÖSSÖJÄ KAIKKIALLA!", mutta sepä ei meitä haitannut. Myönnämme olevamme nynnyjä ja kuuntelimme mm. tätä.




Illalla hengailin Nuoren Huntzbergerin kanssa ja katsoimme "kauhu"leffan nimeltä Whisper. Täytyy sanoa, että sitä elokuvaa en halua kenellekään suositella, sen verran huono se oli. Leffan ja Pasilan jälkeen tosin uni maittoi ja sain nukuttua univelkoja pois.

Eilen vietin niin ikään laatuaikaa Scoundrelin ja hänen puoliskonsa, Shepherdin kanssa. Istuimme iltaa Suxesissa ja voi pojat, siellä oli joku maailman ihanin ja söpöin dj, jolla oli ihan parhaat bileet kopissaan 24/7. Harmi, etten tiedä kuka hän oli, sillä olisin halunnut lähettää lämpimät kiitokset siitä, että hän soitti niin hyvää musiikkia ja teki minut kovin iloiseksi. Kävimme myös Cosmicissa, jossa en arvostanut dj:n soittamaa musiikkia, mutta siellä oli tuttuja, joita oli kiva nähdä pitkästä aikaa.

Nyt en kuitenkaan voisi olla onnellisempi siitä, että on sunnuntai ja tänään ei ole onneksi tarvinnut tehdä MITÄÄN. Taisin hukata punaisen langan jossain vaiheessa tätä merkintää, mutta olo ei ole mikään maailman skarpein tällä hetkellä. Repeilen randomisti itselleni. Kiitos ja anteeksi :D

torstai 19. syyskuuta 2013

Tulitukka

Hei vaan hei rakkaat karvaiset pikku pallerot!

Nyt pääsi käymään niin, että asia, jonka piti olla vain ihana ja tulinen lyhyt kesäromanssi, taitaakin jäädä pidempiaikaiseksi jutuksi. Kesän alussa päätin, että kaipaan vaihtelua ja että syksyn tullen voin sitten taas vaihtaa tuttuun ja turvalliseen takaisin. Ai mikä mies? Minähän puhun hiuksistani, senkin pervo!

Koko kesän olen ollut ihastuttava punapää, mutta pari viikkoa sitten huomasin syksyn tulleen ja päättäväisesti marssin kauppaan ja ostin mustaa hiusväriä. Jätin kuitenkin tuohon eteen punaisen raidan muistuttamaan kesän ihanista seikkailuista.


Hiukseni ovat siitä kivat, että voin vaihtaa jakauksen paikkaa oikeastaan koska vaan ja mihin suuntaan vaan. Tuo raitakin oli siitä monipuolinen, että sen sai jakausta muuttamalla joko kokonaan toiselle puolelle, tai sitten niin, että kummallakin puolella oli punainen raita. Vaikka tämäkin tukka oli "ihan kiva" niin päivä päivältä tuo punainen raita näytti houkuttelevammalta ja kuulin kuinka se kuiskasi korvaani "welcome to the dark side"... Joten, kahden viikon jälkeen istuin taas värinpoisto päässä ja niin... tässä sitä taas ollaan.


Minua on onneksi siunattu todella paksuilla ja vahvoilla hiuksilla, sillä monella muulla varmaan olisi jo pudonnut hiukset päästä moisen väri/värinpoistokäsittelyn jälkeen. Myönnettäköön, että eipä itsellänikään nuo latvat ole ehkä parhaassa kunnossa, mutta who cares, näytän hyvältä ja se on tärkeintä. Tai lähinnä nyt peilikuvani vastaa taas sitä Stormiinaa, joka tunnen olevani.

Loppuun vielä biisi, jonka tahdissa heräsin tähän(kin) aamuun ja johon ei vaan ikinä kyllästy.


Ilokseni myös huomasin, että iloiseen joukkoomme oli tullut yksi uusi lukija. Tervetuloa!

Peace out.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Silmäniloa maanantaille

Tiedän, että blogini on viimeaikoina ollut ehkä vähän liiankin täynnä kuumia miehiä ja ylimääräistä kuolaneritystä, mutta hei, en voi sille mitään, että maailmassa on niin paljon kuumia ja söpöjä miehiä! Näin maanantain kunniaksi ajattelin tarjoilla teille ihan vähän lisää silmäniloa.

Ladies (and gentlemen), I give you: Matt Czuchry.


Itselleni Czuchry on tuttu Gilmoren tytöistä, jossa hän näytteli ah niin ihanaa Logan Huntzbergeriä.
Ai miten niin muka minulla on fiksaatio tällaisiin söpöihin poikiin?



Tämä kuva on yhdestä lempijaksostani, joka sai sydämeni sulamaan, koska noh... Logan Huntzberger on jotain ihan muuta.


Nykyään näyttelijä vaikuttaa Good Wife -sarjassa, jota aloin tänään katsoa ja voi Matt! Minulla olikin kauhea ikävä pörröistä ja tuuheaa tukkaasi, valloittavaa hymyäsi ja käheää ääntäsi.



Matt Czuchry ei ole poikkeus siihen sääntöön, että miehet vaan näyttävät ihan uskomattoman kuumilta hyvinistuvissa puvuissa. 





 Kuinka aseistariisuva voi  pelkkä pieni hymy olla? 

Ja kyllä, salaa toivon, että saisin olla tuo pullo. 




Tähänhän tämä taas meni, että ei mulla oikeastaan mitään muuta asiaa ollutkaan. Halusin vaan jakaa tämän ihanuuden teidän kanssanne. Edellisessä postauksessa mainittu Nuori Huntzberger ei arvosta lempinimeään, mutta siihen minulla ei ole muuta sanottavaa, kuin stfu, sinulta ei kysytä. :)



Some serious shopping, partying and hotness.

Onpas ollut taas kiva viikonloppu.

Perjantaina katsoin leffaa ( (500) Days of Summer ) erään uuden tuttavani, nuoren Huntzbergerin kanssa ja tulipa siinä sivussa tuhottua pullo viiniäkin. Leffa oli juuri niin alakuloisen suloinen ja ihana kuin muistinkin ja välillä tuli vähän surku ja paha mielikin, vaikka tämä loppujen lopuksi onkin aika feelgood -leffa. Ihan pienenpienen kyyneleenkin saatoin leffan aikana tirauttaa, mutta onneksi kukaan ei huomannut. :')

Tässä välissä on kyllä ihan pakko mainita, että Joseph Gordon-Levitt on aika kuuma, kuumempi, kuumis.

Leffan aikana taisin ehkä pariinkin otteeseen hehkuttaa tätä miestä. Erityisesti kiinnitin huomiota vaatteisiin, joita hänellä oli leffassa. Miksei miehet käytä enää slipoveria?


Tai tällaisia kokonaisuuksia? Liivejä, kauluspaitoja, henkseleitä, istuvia pukuja? Keskimmäisen rivin vasemmanpuolimmainen raitapaitakokonaisuus... Toimii ihan kympillä! Samoin tuo villapaita ja noh, kyllä muhun toimii oikeastaan melkein kaikki näistä.


Sitten vielä yksi kuuma kuva ja voimme siirtyä viikonlopussani eteenpäin. Katsokaa kuitenkin tätä ensin hetki. <3



Lauantaina kävin ihanaisen Scoundrelin kanssa kiertämässä kirppareilla ja voi pojat! Onnea oli matkassa, sillä löysimme molemmat vaikka ja mitä kivaa. Tässä pari kivointa löytöä, jotka tein...

Tämän söpöäkin söpömmän hameen ostin eurolla. Rakastan tuota helmaa ja sen alta pilkistävää pilkullista kangasta ja mustaa tylliä. En ihan vielä tiedä, että koska olen valmis pukemaan päälleni näin lyhyen hameen, mutta eiköhän sellainenkin hetki löydy vielä :P



Erityisen onnellinen olin näistä kengistä, jotka ostin myöskin eurolla. Ovat söpöt ja niiiin mukavat jalassa. Eilen olin koko illan liikenteessä näissä kengissä ja missään vaiheessa ei ollut sellaista oloa, että haluaisin edes hetkeksi kengät pois jalasta. Mikä ihana tunne!


Nämä olivat yliopistonkadulla yhden pikkuisen koruliikkeen ikkunassa... Enkä vaan voinut jättää niitä sinne, kun ne olivat niin herkullisen näköiset. Voiko olla mitään söpömpää, kuin cupcake-korvikset? Tui tui.



Illaksi suuntasimme ihanien ystäviemme tupareihin ja oli aivan ihanat bileet! (Ne naisten luuseripidot siis, miesten bileet oli ihan surkeat Hitler-bileet) Tapasin uusia kivoja ihmisiä ja näin ihanaa pikkumasaakin pitkästä aikaa. Ihana pikkumasa myös työnsi allekirjoittaneen yöllä taksiin, antoi kuskille rahaa ja käski viedä turvallisesti kotiin. Mulla on ihan parhaat kaverit. <3 Kiitos rakkaat.

Parasta eilisessä oli myös se, että kun pienessä vaatekriisissä sovittelin asuja tupareita varten, niin huomaamattani mahduin yhteen lempihameeseeni, joka oli vielä kuukausi sitten liian pieni. Voinkin nyt ylpeänä sanoa, että olen laihtunut vähän päälle kuukaudessa kymmenen kiloa ja sen huomaa. Parasta ikinä.

Tänään olen maannut sängyssä ja kuunnellut musiikkia. Omistan jopa kahdet ihan kiitettävän hyvät Steelseriesin kuulokkeet, mutta harvemmin jaksan / muistan käyttää niitä. Tänään kuitenkin olen nauttinut lempibiiseistäni ja voi pojat, kaikki kuulostaa vaan niin paljon paremmalta kuulokkeista. Ah <3

Erityisesti tämä Alice in videolandin biisi on saanut korvani valumaan hunajaa.


"You must be feeling really good about yourself
But you will never feel your way with me."


Sellaista kivaa minun viikonloppuuni tällä kertaa. Taidan nautiskella musiikista vielä ihan pienen hetken ja sitten laitan pään tyynyyn ja aloitan uuden viikon kunnon yöunilla. 

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Emotionaless

Tänään sukellankin vähän vanhojen ja vaikeiden asioiden äärelle ja puran vähän pahaa oloani tänne bloginkin puolelle. Tiedossa siis aikamoista avautumista, kiitos ja anteeksi jo etukäteen.
Kuuntelin aiemmin tänään pitkästä aikaa vanhoja, vanhoja biisejä, joita en ole pitkään aikaan kuunnellut ja löysin yhden kappaleen, joka on monen vuoden jälkeenkin ihan yhtä riipaiseva ja koskettaa itseäni edelleen niin paljon, että saan pyyhkiä kyyneleitä silmistäni.



Good Charlotte ei ole koskaan ollut mikään suosikkibändini, enkä ole heitä sen enempää koskaan kuunnellut, mutta kun tämä kappale sattui joskus korviini niin jotenkin... padot lähtivät murtumaan. Tämä kappale on kuin suoraan teini-ikäisen ahdistuneen pikkustormiksen kynästä.

"Hey dad
I'm writing to you
Not to tell you, that I still hate you
Just to ask you how you feel
And how we fell apart
How this fell apart"

Eipä se ole mikään suuri salaisuus, että vanhempani ovat eronneet, kun olen ollut alle vuoden ikäinen ja äitini jäi kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Arvostan ihan todella paljon äitini rohkeutta, jaksamista ja olen todella ylpeä kaikesta siitä, mitä hän on meidän lasten vuoksi tehnyt. Tiedän, että hän teki kaikkensa ja  minä en todellakaan ollut mikään helppo lapsi teini-iässä...


"Are you happy out there in this great wide world?
Do you think about your sons?
Do you miss your little girl?
When you lay your head down
How do you sleep at night? 
Do you even wonder if we're all right?"


Nykyään omat välini isäni kanssa ovat niin kylmät, että emme ole missään tekemisissä. Lapsena olin joka toinen viikonloppu isäni luona, siis jos hän muisti hakea minut luokseen. Isä oli aina etäinen ja sain suurimmaksi osaksi olla omissa oloissani ja pitää huolta itse itsestäni. Isääni kiinnosti paljon enemmän alkoholi, kuin oma tytär. Petyin kerta kerran jälkeen isääni enemmän ja enemmän ja olisin halunnut, että hän olisi joskus edes yrittänyt olla se isä, jonka jokainen lapsi ansaitsisi... 

"But we're all right
We're all right

It's been a long hard road without you by my side
Why weren't you there all the nights that we cried
You broke my mother's heart 
You broke your children for life
It's not okay,
But we're all right
I remember the days you were a hero in my eyes
But those are just a long lost memory of mine
I spent so many years learning how to survive
Now I'm writing just to let you know I'm still alive."


Vuosi toisensa jälkeen tein päiväkodissa isänpäiväkortit ja -lahjat. Innokkaana odotin, että pääsisin ojentamaan ne isälleni ja saisin edes jonkinlaista hyväksyntää ja rakkautta, mutta hiljalleen huomasin, miten käynnit vähenivät ja minua kohdeltiin jatkuvasti eri tavalla kuin vanhempia sisaruksiani. En vieläkään tiedä syytä, mutta epäilen sen johtuvan siitä, että synnyin eron kynnyksellä ja olin vain "se ylimääräinen vahinko". Jollain ammattilaisella riittäisi varmaan aika paljon ajatuksia siitä, miten tämä on vaikuttanut nykyiseen kuvaani itsestäni. ( :D )

Olin ala-asteella, kun aloin ymmärtää, että minun isäni ei ole hyvä ihminen ja päättäväisesti ilmoitin äidilleni, että "minähän en sinne enää mene". Enkä mennyt. Ei  lasta voi pakottaa menemään ihmisen luo, jonka hän tuntee ventovieraaksi, joka ei anna hänelle minkäänlaista rakkautta ja jonka kanssa lapsi tuntee itsensä turvattomaksi ja pelokkaaksi. Voisin avautua aiheesta paljon enemmänkin, mutta jääköön nyt sanomatta, tai tälle merkinnälle ei tule ikinä loppua.


"The days I spent 
So cold, so hungry
Were full of hate
I was so angry
The scars run deep inside this tattooed body
There's things I'll take to my grave
But I'm okay, I'm okay"


Olen siitä onnekas, että ilman isähahmoa en suinkaan ole joutunut elämään. Äidilläni on viisi veljeä, joista kaksi on kummisetiäni ja varsinkin toinen heistä on minulle erityisen rakas ja tärkeä. Hänen kanssa reissattiin ympäri Suomea, kun olin pieni. Hän vei minut Linnanmäelle, Puuhamaahan, Zoolandiaan, Visulahteen ja vaikka mihin muualle. Hän kantoi minua olkapäillään ja antoi minulle terveen kuvan siitä, millainen isä-tytär suhde voi olla. Hän on saanut minulta monet isänpäivälahjat ja jos jonain päivänä pääsen astelemaan alttarille, niin ei ole epäilystäkään siitä kuka minut sinne taluttaa.

Olen viimeksi puhunut isäni kanssa kahdeksan vuotta sitten siskoni häissä, jossa hän tuli vihaisena kysymään minulta, että mitä pahaa hän on minulle tehnyt, että vihaan häntä niin paljon? Se oli kuin saavillinen kylmää vettä niskaan ja muistan vieläkin sen hetken, kun en saanut sanaakaan suustani ja lopulta kummisetäni astui väliin ja pyysi isääni poistumaan. Sen jälkeen olemme kyllä nähneet erinäisissä sukujuhlissa, mutta sanaakaan emme ole vaihtaneet. Molemmat sisarukseni ovat edelleen isäni  kanssa tekemisissä ja joskus ihmettelen, että miksi heillä on niin erilainen kuva hänestä? Saivatko he kokea sen isän, jota minä en koskaan nähnyt?

"And sometimes
I forgive
And this time
I'll admit
That I miss you, I miss you
Hey dad."

Tämä kirjoitus ei valitettavasti pääty anteeksiantoon. Se päättyy siihen, että muistan vieläkin miltä siitä pelokkaasta pikkutytöstä tuntui yli 20 vuotta sitten. Arvet säilyvät ikuisesti, mutta ne ovat tehneet minusta tämän ihmisen, joka olen tänä päivänä. Ne ovat vahvistaneet minua sisältä pienestä pitäen. 
Sen myönnän, että kyllä minullakin on joskus ikävä sitä tunnetta, että olisi isä, jolle voisi soittaa, jonka luona voisi käydä ja jolle voisin ostaa isänpäivälahjan. Mutta tämä ihminen ei ole rakkauteni arvoinen. Sen saavat ne kaikki muut ihanat ihmiset, jotka oikeasti välittävät minusta. 


Peace out. 

tiistai 10. syyskuuta 2013

10 things about me

Pitkästä aikaa ajattelin tehdä teidän iloksenne blogihaasteen, kun sellaisia on tullut parissakin blogissa viime aikoina vastaan. Valitsin helpoimman, jossa ei tarvitse keksiä uusia kysymyksiä, tai kierrättää haastetta eteenpäin. Pitää vaan keksiä 10 asiaa itsestään ja jakaa ne muiden luettavaksi. Joten tässä:


10 ASIAA MINUSTA. 
(Yritän parhaani mukaan keksiä sellaisia, joita ette vielä tietäisi...)

1. En kutia. Tai no tavallaan kutian, mutta päinvastoin kuin useimmat ihmiset, minä en koe sitä ollenkaan ikävän asiana, vaan oikeastaan nautin siitä suunnattomasti. Selkään piirtäminen on toiseksi paras asia maailmassa.

2. Rakastan masentavia elokuvia. En vaadi elokuvalta sitä, että siinä olisi onnellinen loppu, tai että se saisi minut hyvälle tuulelle. Melankoliset elokuvat ovat mielestäni useimmiten jopa parempia, kuin sellaiset hyvänmielen elokuvat.

3. Jos voisin, käyttäisin ainoastaan hameita / mekkoja. Työpaikka on lähestulkoon ainoa paikka, jossa käytän housuja. (Ihan vaan sen vuoksi, että siellä on niin hemmetin kylmä!) Muuten päälläni näkee housut todella harvoin. 

4. En tiedä haluanko lapsia. Ikinä. Monille lapset tuntuvat olevan se suuri ja mahtava elämän tarkoitus. Minä lähden ennemmin kiertämään maailmaa, ilman lapsia. Niin, että on vastuussa vain ja ainoastaan itsestään. Toki siihen reissuun mahtuisi oikein hyvin joku kiva mieskin mukaan.
En sano, etteikö mieleni voisi tämän asian suhteen muuttua vielä jonain päivänä, mutta en ole tähän päivään mennessä kokenut kertaakaan minkäänlaista halua saada lapsia. Ystävilläni on kyllä ihania lapsia ja olen todella otettu, että olen päässyt kummitädiksikin, mutta se on ihan tarpeeksi elämää lasten kanssa minulle. :)

5. En syö aamiaista. En ainakaan arkisin ennen töihin lähtöä. Viikonloppuisin saatan jossain mielenhäiriössä tehdä aamiaista, jos nukun pitkään, mutta muuten menen mehun / veden voimalla pitkälle iltapäivään.

6. En ole nymfomaani, minulle ei vaan riitä mikään. (ahhah, didn't see that one coming, did you? :D )

7. Olen nukahtanut kahden Sofia Coppolan elokuvan aikana. Sattumaako? En usko.
Kyseiset elokuvat olivat Lost in translation ja Virgin suicides. Jälkeenpäin niitä on kehuttu niin paljon, että olen alkanut harkita antavani ainakin Lost in translationille uuden mahdollisuuden.

8. En kykene katsomaan elokuvaa ilman, että minulla on imdb käden ulottuvilla. Varsinkin, jos kyseessä on joku sellainen elokuva, jonka olen nähnyt jo aiemmin, niin tykkään samalla selata triviaa kyseisestä leffasta. Ja jos kyseessä on minulle uusi elokuva, niin usein bongailen niistä näyttelijöitä, jotka tiedän tietäväni jostain ja asiahan on luonnollisesti selvitettävä heti. Tosin leffateatteri jää tämän tavan ulkopuolelle. Siellä keskityn vain ja ainoastaan elokuvakokemukseen. :)

9. Myönnän, olen pahemman luokan Facebook-stalkkeri. Kun joku hyväksyy / hyväksyn itse kaveripyynnön, niin yleensä selaan tämän ihmisen seinää hyvinkin pitkälle taaksepäin, jos sieltä löytyy mielenkiintoisia juttuja. Se on kuin aikamatka kyseisen ihmisen menneisyyteen ja kiehtoo minua kovasti. 

10.  Minulla ja eräällä ystävälläni on sisäpiirivitsinä tapana linkittää tätä videota toisillemme. Yleensä se tapahtuu juuri silloin, kun elokuvissa sytytetään se savuke... :D


Bonuksena vielä mainittakoon, että tämä on linkitetty viimeisen viikon aikana useammin kuin kerran. Mutta kumman toimesta? Se jääköön arvoitukseksi.

En nyt haasta tähän ketään, mutta tehkää jos mielenne tekee! ^^

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Hetken maailma on tässä

Miten täydellinen sunnuntaipäivä... Istun tässä koneella, pöydällä on iso kuppi hyvää teetä ja taustalla soi PistePisteen uusi levy. Tykkään tästä kovasti. Tekee mieli laittaa silmät kiinni ja vaan upota sellaiseen pehmeyteen ja samettiin. Osa kappaleista on vähän liiankin riipaisevia ja muistuttaa asioista, jotka tekevät vieläkin vähän kipeää, mutta samalla huomaa sen, miten vahvaksi ihmiseksi sitä onkaan kasvanut.



Tänään tajusin jotain merkittävää. Mulla on pitkästä aikaa kokonaisvaltaisesti hyvä olla. Juuri nyt on henkisesti hyvä, lämmin ja vahva olo. Juha Tapiota lainatakseni voisin sanoa, että "joku aamu sä heräät huomaamaan, sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan." Hengitän tätä oloa sisääni niin syvään ja hartaasti, että toivon sen lämmittävän vielä silloinkin, kun syksyn pimeys ja kylmyys laskeutuu. Oikeasti vähän jopa odotan, että syyssateet saapuisivat. Ihan vaan siksi, että pääsisin tanssimaan sateeseen.




Rakastan näitä Happy Joen aforismeja. Nämä kuvat olen ottanut lasinalusista, joita olen kerännyt itselleni. Niistä kaikkein ihanin ja söpöin on mielestäni kuitenkin tämä:





<3

perjantai 6. syyskuuta 2013

Stormiinan leffanurkka 2

Ajattelin taas aikani kuluksi jakaa teidän kanssanne muutaman lempielokuvani. Tällä kertaa voisimme sukeltaa erääseen lempigenreeni, nimittäin mindfuck-elokuvien pariin. Nämä ovat niitä maailman parhaita elokuvia, joiden jälkeen jäät tuijottamaan suu auki ruutua ja (parhaassa tapauksessa) koet suunnattoman ahaa-elämyksen, kun elokuvan juoni vihdoin aukeaa sinulle ja palaset loksahtelevat paikoilleen.

Otsikot ovat imdb-linkkejä! vink vink.




Tämä Christopher Nolanin ohjaama elokuva on yksi parhaimmista mindfuck-elokuvista ikinä.
Elokuva kertoo miehestä nimeltä Leonard, joka kärsii lyhytkestoisen muistin menetyksestä ja yrittää siitä huolimatta epätoivoisesti etsiä miestä, jonka uskoo murhanneen vaimonsa. Apuna etsimisessään hänellä on kokoelma valokuvia, viestejä, sekä tatuointeja ja lisäksi hän pyrkii oppimaan ja muistamaan asioita toiston kautta. (esimerkiksi sen, missä taskussa hän pitää valokuviaan)

Ja jotta asetelma olisi vielä vähän sekavampi, niin elokuva ei kulje sulavasti alusta loppuun, vaan kohtaukset ovat vähintäänkin hämmentävässä järjestyksessä. Kerronta tosin tukee hyvin elokuvan juonta ja jättää katsojan samaan tilanteeseen Leonardin kanssa, joka ei yksinkertaisesti kykene muistamaan, mitä olikaan juuri tekemässä. Älä siis ihmettele, jos katsot tätä elokuvaa ensimmäisen kerran ja olet ihan pihalla. Niin minäkin olin.




Ah, tässä elokuvassa on yksi maailman kovimmista näyttelijöistä, nimittäin Christian Bale. Ja te kaikki, jotka tuhahdatte siellä näyttönne ääressä ja ajattelette, että tykkään tästä vain siksi, että Christian Bale on superkuuma, niin.... ei tässä elokuvassa. Ei todellakaan.

Bale näyttelee elokuvassa Trevor Reznikiä, joka ei ole nukkunut vuoteen ja joka alkaa epäillä menettäneensä järkensä, kun hänen ympärillään alkaa tapahtua asioita, joita kukaan muu ei näe. Lopulta hän alkaa löytää asunnostaan post-it lappuja, joita hän ei muista jättäneensä itselleen. Elokuvassa on aimo ripaus ahdistavuutta ja Trevorin luiseva olemus tuo oman puistattavuutensa elokuvaan.

Christian Bale laihdutti itsensä ihan sairaalloisen laihaksi tätä elokuvaa varten. Alimmillaan hän painoi vain 50 kiloa ja tuotantotiimin mukaan Bale olisi halunnut pudottaa painonsa vielä 45 kiloon, ellei se olisi ollut jo liian haitallista terveydelle. Eli vuosi ennen ensimmäistä Balen tähdittämää Batmania mies näytti vielä tältä:


Aikamoista.





Eihän tällaista listaa vaan voi tehdä ilman, että ottaa esille Fight Clubin... 
Elokuva kertoo unettomuudesta kärsivästä miehestä (Edward Norton), joka etsii helpotusta vaivaansa erilaisista tukiryhmistä, joissa hän pääsee kuuntelemaan muiden ihmisten ongelmia ja huomaa sen auttavan häntä nukkumaan. Eräällä liikematkalla hän tapaa Tylerin, joka on vähintäänkin erikoinen persoona ja lopulta miehet päätyvät asumaan saman katon alle, kun Nortonin esittämän päähenkilön asunto palaa. Yhdessä he alkavat järjestää "fight club" -tapahtumia, joissa noh... luonnollisesti tapellaan äijämäisesti ilman paitoja ja niin että veri roiskuu. Ja kyllähän tuota Brad Pittiä katsoo ennemmin kuin selkäänsä ottaa. ;)



Kun juoneen sekoittuu myös Marla (Ihana, ihana, ihana Helena Bonham-Carter), niin miesten välit alkavat kiristyä ja lopulta fight club muuttuu Tylerin toimesta joksikin ihan muuksi, kuin alunperin oli tarkoitus ja elokuva alkaa mennä vähintäänkin sekavaksi.



Tällaisia leffoja tällä kertaa. Näitä mindfuck-leffoja olisi ihan miljoonasti takataskussa enemmänkin, mutta ei kaikkia herkkuja kerralla! ;) Seuraavaksi vien teidät taas vähän toisenlaisiin leffatunnelmiin.