perjantai 9. marraskuuta 2012

You don't make friends, you earn them.

(EDIT: Tarkoitus oli kirjoittaa kepeä ja kiva perjantaipäivitys, mutta ihmissuhdeavautumiseksihan tämä meni, kiitos ja anteeksi, jos pääsette loppuun asti :) )

Vaikka välillä tuntuu, että syksy on loputtoman pitkä ja synkkä, niin jotenkin samanaikaisesti aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin. Elämä menee eteenpäin omalla vauhdillaan ja koitan pysyä perässä.
Viimeaikoina olen kiinnitänyt huomiota erityisen paljon siihen, miten asiat ovat muuttuneet muutaman vuoden sisällä. Eilen kävin katsomassa kummipoikaani ja hänen viehättävää pikkusiskoaan. Molemmat ovat kasvaneet hurjasti ja höpöttivät kilpaa hurjaa vauhtia. Ja ne 16-vuotiaat vastarakastuneet hassut teinit, joihin tutustuin 10 vuotta sitten, ovat ihan oikeita vanhempia ja niin kovin kovin rakkaita koko perhe!

Kymmenen vuotta sitten, kun aloitin lukion minulla oli todella laaja kaveripiiri. Oli tuttuja ja kavereita sieltä, täältä ja tuolta ja olin oikea sosiaalinen eläin. Kaikki oli silloin niin helppoa ja vaivatonta. Toki tulen nykyäänkin ihmisten kanssa hyvin toimeen ja on helppoa tutustua uusiin ihmisiin, mutta kaveripiiri on pienentynyt huomattavasti. Kai sieltä on sitten vuosien varrella karsiutunut pois niitä vähemmän tärkeitä ihmisiä. Oikeita ystäviä on tällä hetkellä vain kourallinen, mutta nekin ovat kultaakin kalliimpia.

Minulle on myös sanottu, että olen välillä liian kiltti ihminen ja annan ihmisille liiaksi periksi ja anteeksi asioita. Onneksi tässä asiassa olen tullut jo paremmaksi ja oppinut kuuntelemaan itseäni. Jos minun pitäisi olla aina valmiina, pyytämässä anteeksi ja tekemässä yksin töitä ihmissuhteen eteen, niin onko se sitten sen arvoista?
Juuri tällä hetkellä elän sellaista aikaa, että en oikeastaan jaksa ajatella kuin itseäni. En sellaisella itserakkaalla tavalla, vaan sellaisella, että kuuntelen itseäni. On mielestäni aika turhaa tuhlata aikaa ihmisiin, jotka eivät osaa arvostaa minua ja ystävyyttäni. Tämän ahaa-elämyksen minulle tarjosi viimeviikonloppuna henkilö, jonka olen tuntenut jo useita vuosia ja jolle juuri muutama kuukausi sitten uskouduin asiasta, josta vain hyvin harva lähipiirinkään ihminen tietää ja puhuin hänelle todella vaikeista asioista, joita olen käynyt viime aikoina läpi.

Ollaan sen jälkeen nähty ja hengailtu ihan normaalisti, kunnes viimeviikonloppuna en saanut häntä enää kiinni puhelimitse ja facebookistakin hän oli minut poistanut kaverilistaltaan. Lopulta kun sain häneen yhteyden, sain selville että syynä oli parin viikon takainen ilta, jolloin istuimme muutaman kaverin kanssa pubissa ja soitin myös tälle kaverille ja pyysin liittymään seuraan ja mainitsin vielä, että vaikka meistä pari joutuukin poistumaan paikalta jonkun ajan päästä, niin pubiin jää silti vielä yhteinen kaverimme. Noh, jouduimme lähtemään ennenkuin hän ehti paikalle ja pyysin yhteistä kaveriamme välittämään viestin eteenpäin ja pitämään hauskaa. Oma iltamme jatkui meluisassa baarissa, enkä kuullut että puhelimeni oli soinut laukussa, kun pubiin päässyt kaverini oli soittanut perääni... Tämän takia minun puheluni ovat siis nykyään estolistalla ja en ole enää kelpo facebook-kaveri.

Minä toki pahoittelin asiaa, kun selvisi mistä oli kyse, koska enhän minä nyt kiusallani lähtenyt pubista pois ja jättänyt vastaamatta puheluun. Naurettavintahan tässä on se, että hän olisi voinut yrittää soittaa myös ellikselle, jonka seurassa olin koko illan ja joka myös lähti kanssani aikaisemmin keskustaan ja joka on btw edelleen k.o henkilön facebook-kaveri. Mutta hei, ei se mitään jos kiukku on helpompi purkaa minuun. Siinä ei ole mitään uutta. ;)

Ei minua tämä tilanne vaivaa kuitenkaan yhtään niin paljon kuin se, että tuon muutaman kuukauden takaisen keskustelumme jälkeen hän ei ole nähdessämme ja jutellessamme kertaakaan kysynyt minulta miten voin ja mitä minulle kuuluu, tai muutenkaan osoittanut minkäänlaista välittämistä asiaa kohtaan. Asia on loukannut minua, sillä mielestäni ystävien pitäisi välittää tällaisista asioista, mutta tottumuksesta olen ollut hiljaa ja pahoittanut mieleni salaa ja itsekseni. Enkä minä edellenkään toivo tälle ihmiselle mitään pahaa. Toivon vain, että hän osaisi ottaa asiaan etäisyyttä ja nähdä tilanteen kaikkien osapuolien kannalta sen sijaan, että osoittaisi suoraan syyttävällä sormella ja pistäisi välit poikki. Eikä se peiliin katsominenkaan olisi välttämättä ihan kauhean huono asia.
Ehkä pitäisi vain olla vain tyytyväinen, että kyseinen ihminen on pudonnut lähipiiristäni...


Avautumiseksihan tämä nyt meni, mutta jotta ei menisi liian vakavaksi, niin loppuun vielä perjantaihehkutukset:
Tänään on ollut ihana päivä!
Oli kivaa lähteä töihin, kun aurinko paistoi ja töissä olen saanut rauhassa kuunnella musiikkia ja päivittää blogiani teekupposen äärellä. Viikonloppuna aion syödä hyvin, saunoa, rentoutua ja nähdä ihania ihmisiä. <3

"Life is partly what we make it, and partly what it is made by the friends we choose." - Tennessee Williams