maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen kuvaspämmäys

Minulla on ollut ihan huikean hauska pääsiäisviikko. Kelit ovat olleet aivan mahtavat ja olen tehnyt kivoja asioita kivojen ihmisten kanssa.

Keskiviikkona kiertelin kaupungilla Scoundrelin kanssa ja totesimme, että kenkäkauppa on vaarallinen paikka. Minä olin siellä vain etsimässä jonkinlaisia balleriinoja seuraavan päivän risteilyä silmällä pitäen. Skopunktenissa oli kuitenkin huikeat alennusmyynnit ja tämän lisäksi kaikki kengät olivat vielä "ota 3, maksa 2" -tarjouksessa. Tässä on lopputulos.


Ylempänä minun sovituspinoni, johon olen mad Photoshop skillzzeilläni piirtänyt hienot nuolet osoittamaan niihin kenkiin, jotka lähtivät mukaani. Nuo punaiset kumpparit olivat 4,90e, keskimmäiset mustat avokkaat 9,90e ja alimmat 14,90e. Eli nuo kolmet kengät lähtivät mukaani alle 25 euron yhteishintaan. Ei pöllömpi kauppa, sanoisin. Päätimme myös oikaista "ihan vain äkkiä" H&M:n kautta ja parin minuutin päästä löysimme itsemme jonottamasta sovituskoppiin. Mukaan lähti todella söpö puna-valkoraidallinen mekko, joka oli alunperin Scoundrelin sovitettavana, mutta joka päätyi minun ostoskassiini. Kuvia tuosta mekosta myöhemmin tässä postauksessa.

Koska shoppailu on todella raskasta, kävimme myös syömässä Hansan kintsubuffetissa. Nom nom nom.


Ja koska keli oli ihanan lämmin ja aurinkoinen, päätimme avata jokirantakauden ja haimme kaupasta kevään ensimmäiset jokirantasiiderit.





 Tämä tuoli aiheutti pienoisen wtf-hetken... Ei, emme yrittäneet mennä istumaan siihen. (toim. huom)




Torstai-iltana lähdimme risteilemään Turun ja Tukholman väliä Pöwwön, Pöwwön äidin ja tämän miehen kanssa. Olin ollut risteilyllä viimeksi aika tasan tarkkaan viisi vuotta sitten, joten oli ehkä aikakin lähteä taas laivalle.


Kävimme illalla syömässä Happy Lobster ravintolassa koko porukalla ja oli niin hyvää ruokaa, että tulee ihan vesi kielelle jo pelkästä ajatuksestakin. Alkuruokana minä ja Pöwwö söimme bouillabaisse keittoa. Tämä ranskalainen kala-äyriäiskeitto oli minulle uusi tuttavuus, mutta se oli ihan todella, todella hyvää. Pääruokana söin lohta, lämmintä perunasalaattia ja kanttarellikastiketta. Nom nom nom. Olen todella harmissani, että minulla ei ole kuvia noista sapuskoista, mutta uskokaa kun sanon, että ne veivät kielen mennessään!


Täytyy kyllä sanoa, että olin jo ihan unohtanut, miten kaunis suomalainen onkaan humalassa! Varsinkin suomalainen mies, joka kävelee portaita, oksentaa kesken matkan ja jatkaa matkaa pöytään, jossa jatkaa juomista. Olen ihan tyytyväinen siitä, että join itse vain muutaman ja heräsin seuraavana aamuna aikaisin, ilman krapulaa. Pöwwön vielä nukkuessa minä kävin suihkussa, katsoin tv:stä jo loppusuoralla olevan Piukat paikat, laittauduin, kävin Tax Freessä ja kannella kuvailemassa. Satuin ulos juuri sopivasti, kun ohitimme nämä todella aavemaisen näköiset pikkusaaret. En ehkä ihan heti viettäisi yötä yksin näillä saarilla...


 Hyttiin palatessani herätin Pöwwön ja lähdimme aamiaiselle ja kiertelemään laivaa. Kävimme myös takakannella ottamassa kuvia.


Pyysin myös Pöwwöä ottamaan minusta pari kuvaa tuon uuden mekkoni kanssa. Tuuli oli asiasta eri mieltä ja sai aikaan melkoiset Marilyn-efektit. :D 



Kaikenkaikkiaan risteily oli kiva, hauska, rentouttava ja oli kivaa jakaa se tämän pojan kanssa:



Lauantaina meidät oli kutsuttu syömään kavereiden luo ja päätin pukeutua jälleen tuohon ihanaan uuteen mekkoon ja tällä kertaa ei ollut tuulta häiritsemässä, joten Pöwwö sai otettua mekosta (puhumattakaan naisesta sen sisällä!) hyvän kuvan.



Kaveripariskunta oli tehnyt aivan superhyvää ruokaa. Lammaskebakoita, joiden seurana oli tsatsikia, salaattia ja pataa, jossa oli ainakin kananmunaa, tomaattia ja paprikaa. Oli sillä padalla joku tosi hieno nimikin, mutta arvatenkaan en muista sitä enää. :D Mutta tosi hyvää oli. Sapuskan jälkeen pelattiin vielä Emännät vs. Isännät -lautapeliä ja niin siinä vaan kävi, että miehille napsahti viikon tiskivuorot. Jostain kumman syystä minun keittiössäni on edelleen kauhea tiskivuori....

Eilinen päivä oli varmastikin tämän kevään lämpimin päivä. Vietimme sitä Scoundrelin ja Shepherdin kanssa piknikin merkeissä. Tässä vielä vähän piknikterveisiä kattoterassilta. :)


Pöwwö & kääpiötyttöystävä - Kuva: Scoundrel

Shepherd - Kuva: Scoundrel
Scoundrel

Minä itte! - Kuva: Scoundrel
Eväät - Kuva: Scoundrel

Myöhemmin seuraan liittyi myös ihana pikkuinen MasaAntsa, jonka kanssa unohdin ottaa kaverikuvan! :( Onneksi se on vielä viikon verran maisemissa! Loppuillasta pelattiin tietysti vielä vähän Cards Against Humanityä. Tässä illan parhaimmistoa.



Tähän on ihan hyvä lopettaa pääsiäisen kuvaspämmäys. Toivottavasti teilläkin oli yhtä aurinkoinen ja ihana pääsiäinen! :)

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Eeppisiä hakusanoja 5

Tässä muutamia viimeaikaisia hakuja, joilla blogiini on päädytty ja jotka ovat kiinnittäneet minun huomioni. Lisää eeppisiä hakusanoja löydät täältä.

Aiheita hymyyn.
Tämä sai minutkin hymyilemään. Tuli hyvä mieli siitä, että joku on eksynyt blogiini näinkin iloisten asioiden saattelemana. :)


Miksi nörttejä pilkataan
En tiedä! Vääryyttä sellainen. Vääryyttä ihan kenen tahansa pilkkaaminen, mutta etenkin nörttien, koska nörtit ovat kivoja.

Selfien otto
En oikein tiedä, että onko tässä yritetty etsiä kirjallisia ohjeita tähän?
Oli tai ei, tässä sellaiset tulee:
- Katso peilistä, että pärstäsi on edustuskelpoinen
- Ota kamera, tai kännykkä, käännä se väärinpäin, poseeraa kuin viimeistä päivää (muista duckface!) ja ota itsestäsi kuva. Tai jos omistat puhelimen, jossa on hyvä kamera etupuolellakin, niin homma helpottuu huomattavasti, kun näet pärstäsi koko ajan ja voit ihailla itseäsi samalla. Sama homma myös uusimpien kameroiden kanssa, joissa on kääntyvä näyttö. Varmuuden vuoksi kannattaa ottaa useampi kuva ja lisätä ne kaikki välittömästi facebookiin.

Kas näin!






maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sunday blues

Sunnuntait ovat kummallisia päiviä. Luulisi, että silloin olisi levätyn viikonlopun jäljiltä virkeä ja täynnä energiaa... Minä sen sijaan olen perjantaisin kuin pieni energiapesäke ja sunnuntaisin väsyneimmilläni. Eilinen ei ollut poikkeus. Pöwwö lähti iltapäivällä kotiinsa ja jäin tekemään itselleni tortilloita ja katsomaan sarjoja. En jaksanut keskittyä mihinkään uuteen, joten tyydyin katselemaan Gilmoren tyttöjä ja löhöilemään sohvalla. Kun lähdin koiran kanssa iltalenkille, ahdisti niin paljon, etten meinannut saada henkeä. Ajatukset olivat yhtä sumua ja päässä jyskytti väsymys.

Eilinen väsymys ei johtunut huonosti nukutusta yöstä, tai krapulasta, vaan jostain kummallisesta uupumuksesta. En tiedä onko uupumus oikea sana, mutta en osaa sitä oikein muutenkaan selittää. Olen alkanut miettiä, että voisikohan tämä kaikki olla vain seurausta siitä, että olen tottunut viettämään viikonloppuni niin eri tavalla ennen Pöwwöä? Nyt kun vietämme koko viikonlopun yhdessä, olen yhtäkkiä hyvin tietoinen siitä, että asunnossani on toinenkin ihminen, joka minun pitää ottaa huomioon, enkä voi tehdä asioita juuri niinkuin itsestä tuntuu ja sunnuntaina olen käyttänyt sosiaalisen kapasiteettini loppuun.

Tietysti nämäkin viikonloput ovat ihania ja kivoja, mutta välillä tuntuu, että jään paitsi omasta ajastani. Aikaisemmin minulla oli niin selkeä oma viikonloppurutiini ja joskus tuntuu vaikealta sovittaa se yhteen Pöwwön ja meidän yhteisten rutiinien kanssa. Ennen heräsin aamulla yksin, touhusin omia juttujani, kävin ehkä kirpparilla, tai kaupungilla kiertelemässä ja aloitin valmistautumisen iltaa varten ajoissa ja fiilikseen sopivaa musiikkia kuunnellen (jota Pöwwö todennäköisesti vihaisi :D ). Taitaa olla aika pyhittää yksi viikonloppu itselleni ja tyttöjenillalle!

Onhan se kuitenkin vähän "raskasta", kun on toinenkin ihminen omassa kodissa, jossa on tottunut olemaan yksin. Ja poikkeuksetta olemme aina minun luonani. Siihen tosin on ihan järkevät ja käytännölliset syyt, mutta jotenkin sekin varmasti osaltaan stressaa minua. Kaikki viikonloppuun liittyvät pikkuhommat, kuten siivoaminen ja tiskaaminen, jäävät minun harteilleni. Se on pidemmän päälle vähän rasittavaa. Onneksi Pöwwö nukkuu aamuisin yleensä minua pidempään, niin minulla on silloin aikaa tehdä omia juttujani, kuten päivittää blogia, muokata kuvia tms, mutta koska asun tässä pienessä itsemurhayksiössä, niin joudun olemaan vähän varpaillani, ettei Pöwwö herää.

No mutta oli viikonloppuna kivaakin! Perjantaina vietettiin leffailtaa ihan kahdestaan ja katsottiin valtavan popcorn-kulhon äärellä Battle Royale. Olen nähnyt elokuvan viimeksi kymmenisen vuotta sitten ja muistan sen olleen huikean hyvä. Oli se hyvä vieläkin, mutta jotain puuttui. Näytteleminen tuntui jotenkin todella teennäiseltä ja vuodet olivat tehneet tepposet minun kohdallani. Leffan jälkeen olimme molemmat niin väsyneitä, että menimme suosiolla nukkumaan ja heräsimme lauantaina aikaisin ja lähdimme Oton kanssa reippailemaan. Illalla oli vuorossa synttäribileet, joissa istuttiin iltaa yhteen asti. Kamera oli bileissä mukana, mutta kuvattavaksi päätyi tällä kertaa vain kissoja... Joten tässä maanantain iloksi vähän kisukuvia!





Tänään onkin sitten ollut "palautuminen sunnuntaista" -päivä. Työpäivä venähti vähän pidemmäksi, mutta palkitsin itseni hyvällä ruoalla ja sen jälkeen parin tunnin pikkupäikkäreillä. Päikkäreiden jälkeen oli taas energiaa pestä pyykkiä ja tehdä Oton kanssa iltalenkki ihanassa ilta-auringossa. Nyt siirryn loppuillaksi sohvalle katsomaan sarjoja.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Ajatuksia elämästä

EDIT: Minun piti vain vähän kirjoitella tämän hetken fiiliksiä, mutta tästä tuli nyt aikamoista tajunnanvirtaa...

Olen viimeaikoina pohtinut paljon itseäni ja omaa minäkuvaani. Sen myötä sisälleni on laskeutunut outo tyyneys ja rauhallisuus. Toivon, ettei tämä ole mikään "tyyntä myrskyn edellä" -ilmiö, vaan että muutos olisi pysyvä. Vaikka olenhan minä edelleenkin aikamoinen viipottaja ja Pöwwöllä on varmasti välillä täysi työ pysyä perässäni, mutta olen oppinut sen, että ihmisen ei tarvitse olla jatkuvasti liikkeessä tunteakseen elävänsä. Joskus jokin pieni, rauhallinen ja muiden silmissä mitätön hetki saattaa suorastaan pursuta elämäniloa.

Ei minua kyllä siltikään saa pysymään paikallani pitkiä aikoja. Tulen hulluksi, jos esimerkiksi olen kotona koko viikonlopun, ilman mitään ohjelmaa. Joskus vuosia sitten olin varsinainen kotihiiri. Istuin kotona ja kuvittelin, ettei mikään voisi olla parempaa. Lähdin todella harvoin kavereiden kanssa ulos ja vietin aikaani lähinnä poikaystäväni kanssa kotosalla. Luulen, että jossain vaiheessa ystävänikin vain lakkasivat pyytämästä minua ulos, koska "ei se kuitenkaan lähde". Enkä voi moittia heitä moisesta. Ne harvat kerrat, kun maltoin olla erossa poikaystävästäni (nyt kun kirjoitan tätä, niin saan tuon suhteen kuulostamaan kaikkea muuta, kuin terveeltä :D ), niin minulla oli vastoin kaikkia odotuksiani oikeasti hauskaa. Olin tuolloin juuri alle parikymppinen ja jälkeenpäin on tuntunut, että menetin paljon nuoruuteen liittyviä kokemuksia tuona aikana, kun en liiemmin käynyt ulkona ja baareissa, kuten muut ikäiseni.

Koin olevani muita parempi ja aikuisempi, kun keskityin siihen, mikä elämässä oli "oikeasti tärkeää", eli parisuhteeseen ja perhe-elämään. Todellisuudessa minä olin se naiivi ja lapsellinen, joka katsoi maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Keskityin ihan vääriin asioihin ja unohdin keskittyä itseeni ja siihen mitä minä halusin. Jälkeenpäin olen tajunnut, että sellainen perhe-elämä ei ehkä olekaan se minun juttuni...

Noh, parin vuoden päästä aloin ottaa tuota elämääni takaisin ja etsiä jälleen omaa paikkaani tässä maailmassa. Tunsin olevani vapaa ja ah niin elossa. Oli juovuttava tunne tajuta, että minä voin tehdä juuri niitä juttuja, joita itse haluan ja olen itse vastuussa omasta onnellisuudestani, eikä kukaan muu! Tuona aikana solmin uusia ystävyyssuhteita ja minusta tuli taas se sosiaalinen tyttö, joka olin joskus aikaisemmin ollut. Rakastin ola kavereiden ympäröimänä, jutella, jakaa asioita ja kokea kuuluvani porukkaan. Monet noista ystävistä ovat elämässäni edelleenkin ja vaikka nähdäänkin nykyään harvoin, niin he ovat minulle tärkeitä ja olen iloinen siitä, että olen jaksanut panostaa ystävyyssuhteisiini.

Viime kesä oli minulle henkistä toipumisen aikaa, mutta pidin itseni liikkeessä, enkä jäänyt kotiin masistelemaan. En halunnut olla hetkeäkään paikallani. Vietin paljon aikaa ihanien ystävieni kanssa; kävimme kirpparilla, rannalla, terassilla, tai hengailimme muuten vaan. Ja se oli parasta terapiaa ikinä! Lisäksi deittailin ja sain uusia kavereita. Nautin taas saadessani olla yltiösosiaalinen. En vaihtaisi nykyistä kaveripiiriäni ja tarvettani ihmiskontakteihin mihinkään ja toivon mukaan se ei tule mihinkään katoamaankaan.

Tykkään myös siitä, että elämä on spontaania. Joskus kun olemme Pöwwön kanssa valmistautuneet rauhalliseen koti-iltaan, saammekin kutsun johonkin ja lähdemme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen liikkeelle. Sitähän elämä on parhaimmillaan; spontaania. Koskaan ei aamulla herätessään tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Vaikkakin täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että olen toisinaan myös aikamoinen suunnitelmien orja. Minusta on kivaa sopia asioista etukäteen, lyödä lukkoon aika ja paikka hyvissä ajoin ja ottaa selvää miten pääsee paikalle jne jne jne, mutta Pöwwö on enemmänkin sellainen "kattellaan" -ihminen, joka ei turhia stressaile ja suunnittele menojaan. Ja myönnettäköön, että se on välillä ihan helvetin ärsyttävää. :D

Pikkuhiljaa me kuitenkin sovitamme pala kerrallaan omia tapojamme ja tottumuksiamme yhteen ja yritämme rakentaa toimivaa parisuhdetta. Minä olen välillä aikamoinen äkäpussi ja itsepäinen, enkä ymmärrä Pöwwön rauhallisuutta ja tapaa katsella maailmaa, mutta sehän tässä elämässä onkin rikkauksista kaunein... Oppia näkemään maailmaa jonkun muun silmin. En ole huolissani siitä, että olemme välillä tietyissä asioissa toistemme täydellisiä vastakohtia, eivätkä näkemyksemme kohtaa. Olen seurannut vierestä toista rakkaustarinaa, joka muistuttaa minua usein meistä. Scoundrel on monissa asioissa samanlainen kuin minä ja Shepherd muistuttaa luonteeltaan pelottavan paljon Pöwwöä. Ja jos he ovat saaneet kaiken toimimaan, niin miksemme mekin saisi? On ollut inspiroivaa seurata heidän parisuhteensa etenemistä ja sitä, kuinka he vieläkin katsovat toisiaan kuin vastarakastuneet. Sitä minäkin haluan.
Bonuksena tietysti se, että hyvin suurella todennäköisyydellä saan Scoundrelilta vertaistukea, kun jokin parisuhdeasia ärsyttää. :D

Eiköhän tässä taas ollut ihan tarpeeksi avautumista yhdelle kerralle. Nyt viettämään kivaa (parisuhde)viikonloppua, johon kuuluu taas yhtä sun toista ohjelmaa. Viettäkääs kaikki muutkin ihana viikonloppu! :)

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Minä kuvaajana

Olen alkanut kantaa kameraa taas mukanani joka paikkaan. Se on minulla mukana töissä, kaupungilla, kävelyllä, you name it! No okei, kauppareissulla, tai Oton kanssa lenkillä se ei ole mukana, mutta muulloin kyllä. Ihan liian monesti olen joutunut siihen tilanteeseen, että edessäni on jokin henkeäsalpaava näköala, hauska tilanne, tai muuten vaan hetki, jonka tahtoisin ikuistaa, mutta missä kamera? Ei ainakaan mukana.


© Stormiina, 2014

Muutaman kerran on myös käynyt niin, että olen kyllä muistanut ottaa kameran mukaan, mutta kuvanottohetkellä olen huomannut, että muistikortti on kotona. Voin kertoa, että siinä vaiheessa vituttaa ja paljon. Pitäisi hommata toinenkin muistikortti, jota kantaisi aina laukussa mukana, mutta kamerani käyttää niin aataminaikaista muistikorttia, että niiden hinnat ovat vähän eri luokkaa, kuin uudempien. Toisaalta, käytän rahaa moneen paljon turheempaankin asiaan, joten täytyy varmaan jossain vaiheessa vertailla hintoja ja tilata jostain uusi muistikortti.

© Stormiina, 2014


Tiirikka pohti jokin aika sitten omassa blogissaan suhdettaan kuvaamiseen ja se sai myös minut ajattelemaan sitä, miten paljon tämä harrastukseni on muuttunut vuosien varrella. Olen käynyt taideviestintälukion medialinjan ja kävin kaikki (huimat kaksi! :D) valokuvauskurssit ja sieltä saamani opit ovat kantaneet mukanani tähän päivään asti. Kursseilla käytössäni ollut vihko on edelleen tallessa jossain ja mikäli joskus haluan vielä kehittää mv-filmin ja kuvat itse, niin tiedän sieltä löytyvän ohjeet, joilla onnistun varmasti!



© Stormiina, 2014


Tykkäsin valokuvauksen opettajastamme todella paljon. Hän oli pienikokoinen, punatukkainen nainen, jolla oli pisamia täynnä olevilla kasvoillaan aina leveä hymy ja hän inspiroi minua jo pelkällä olemuksellaan. Vaikka taidoissa olisikin tuolloin ollut aika rutkastikin parantamisen varaa, hän oli aina kannustava ja antoi rakentavaa palautetta. Olen nähnyt tätä vanhaa opettajaani nyt kuukauden sisällä muutaman kerran, viimeksi perjantaina ollessani kahvilla Pöwwön kanssa ja paloin halusta mennä kertomaan hänelle, että olen hänen entinen oppilaansa ja harrastan edelleen valokuvausta. Mutta olen nynny, enkä mennyt sanomaan hänelle mitään, vaikka tiedän, että hän olisi varmasti tullut siitä hyvin iloiseksi. Jos minä olisin opettaja ja entinen oppilaani tulisi sanomaan jotain tuollaista, niin liikuttuisin varmaan kyyneliin.


© Stormiina, 2013

Toinen ihminen, jolta olen aikoinaan saanut lisäintoa valokuvaukseen on tbl. Hän osti Canonin EOS350D:n seurustellessamme ja perehdytti minut sen saloihin. Tuolloin olin vielä aika ujo kuvaaja, enkä oikein uskonut omiin kykyihini. Räpsin itse kuvia aika satunnaisesti ja katsoin mielummin sivusta, kun tbl otti ja muokkasi kuvia. Itsetuntoni ei muutenkaan ollut tuolloin parhaasta päästä ja koin ettei minusta olisi ikinä samanlaiseksi valokuvaajaksi, kuin muut. Mutta tbl oli kärsivällinen. Olen kiitollinen siitä, että hän jaksoi tuolloin opettaa minulle Photoshopin saloja ja nykyään olen huomannut käyttäväni samoja ominaisuuksia, joita tuolloin katsoin tuskastuneena ja totesin, etten ikinä opi. Tähän pätee sama, kuin niin kovin moneen muuhunkin harrastukseen; tekemällä oppii ja jos ei uskalla, ei  myöskään koskaan saavuta mitään! :)

© Stormiina, 2013


2007 ostin itselleni Canon PowerShot S5IS kameran, joka on ollut minulla vuosikaudet kovassa käytössä. On minulla se toki edelleenkin, mutta harvemmin tulee sen kanssa enää kuvattua. Paitsi selfieitä! Kääntyvä näyttö on ihan parhautta, kun pitää ottaa itsestään järkeviä kuvia. :) Nykyään kuvailen (jälleen) enimmäkseen Canon EOS350D:llä. Oli aika nostalginen fiilis pidellä sitä käsissä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Vaikka olenkin kuvaillut kaikkea ja kaikennäköistä vuosien saatossa, niin pitkään olin aika varovainen ja arka kuvaaja. En uskaltanut heittäytyä tilanteisiin ja moni kuva jäi ottamatta tämän vuoksi. Nykyään ymmärrän, että joskus tilanne vaan vaatii sitä, että makaa maassa tyhmässä asennossa, jos se takaa onnistuneen kuvan kohteesta.

© Stormiina, 2008



Viimeaikoina olen huomannut olevani itsevarmempi kuvaaja muutenkin. Alan luottaa omiin kykyihini ja tiedän, että osaan oikeasti käyttää kameraani ja ottaa hyviä kuvia. Jopa siinä määrin, että suostuin kuvaamaan Scoundrelin ja Shepherdin häät viime syksynä. Niistä kuvista tuli hurjan kivoja ja olen suorituksestani aika ylpeä. ( Noita hääkuvia pääsee ihastelemaan postauksessani täällä. ) Siitä ja muistakin viime vuoden kuvausprojekteista olen taas saanut aika paljon lisää intoa ja halua kehittyä vielä lisää kuvaajana.


© Stormiina, 2008

Millainen kuvaaja minä sitten olen?
Sellainen, joka kuvailee fiiliksen mukaan. Sellainen, joka ottaa tilanteista aina vähintään tuplakuvat, ihan vaan varmuuden vuoksi. Tykkään kuvata vähän sitä sun tätä. Maisemia, ihmisiä, eläimiä, tapahtumia, tilanteita. Everything goes ja lähes mistä vaan voi saada mielenkiintoisen ja kauniin kuvan. Silmäkuvat ovat olleet ei-niin-salainen fetissini jo siitä asti, kun olen ensimmäisen kamerani kanssa kuvaillut ja molemmat ylläolevat silmäkuvat on otettu tuolla ihanalla, vanhalla PowerShotillani.



© Stormiina, 2013

Kuvaustilanteessa kiinnitän eniten huomiota kuvan asetteluun. Siihen, että kokonaisuus miellyttää silmää ja kuva on kauniisti rajattu. Sen suhteen olen toisinaan aika natsi ja pilkunviilaaja. Usein käy myös niin, että joidenkin huonona pitämieni kuvien mahdollisuudet aukeavat vasta, kun olen siirtänyt ne koneelle ja avannut Photoshopissa. Joitain kuvia muokkaan aika rankalla kädellä ja joskus kuva on itsessään jo niin täydellinen, ettei sille tarvitse tehdä mitään.



© Stormiina, 2014


Sellaisia kuvausjuttuja ja kuvia tällä kertaa. Millaisia valokuvaajia te olette? 

tiistai 8. huhtikuuta 2014

True Blood of The Walking Dead

Tajusin tänään, että kohta alkaa True Bloodin uusi (ja käsittääkseni samalla viimeinen) kausi ja en ole nähnyt vielä edellistäkään. Sama juttu Walking Deadin kanssa. En ole nähnyt uusimmasta kaudesta vielä yhtään jaksoa. Olen ehkä vähän tunnevammainen, mutta en ole pystynyt katsomaan niitä... Yksin. Totuin katsomaan molempia sarjoja elliksen kanssa ja nyt tuntuu todella vaikealta aloittaa katsominen yksin. True Bloodin edellisestä kaudesta taidettiin katsoa yksi, tai kaksi jaksoa ja olisi ollut ihan loogista, että olisin jatkanut sen katsomista itsekseni. Olin vaan tottunut jakamaan sen kokemuksen jonkun kanssa. Jonkun, joka on katsonut sarjaa kanssani pitkään ja ymmärtää miksi menen tyynyn taakse piiloon ja punastelen, kun Alexander Skarsgård vilkaiseekaan kameraan päin. 

Tämä ei tosin ole ensimmäinen kerta, kun jätän jonkin sarjan kesken vastaavassa tilanteessa. Aikoinaan olin katsonut tbl:n kanssa Prison Breakia ja sen katsominen jäi kuin seinään eron jälkeen. Kaikkia muita sarjoja pystyin katsomaan, mutta PB:n katsominen tuntui ylivoimaiselta ja aivan liian raskaalta silloin. Meni monta vuotta, mutta lopulta katsoin Prison Breakin kunnialla alusta loppuun. 

Onhan tämä vähän tyhmää liittää jokin niinkin arkipäiväinen asia, kuin tv-sarja johonkin ihmiseen näinkin tiiviisti... Se sarjan katsominen kuitenkin liittyi niin läheisesti siihen viikonloppuiseen rutiiniin, joka oli minulle tärkeä. Hyvää ruokaa, saunomista, hyviä sarjoja ja hyvä mieli. Jotenkin tuntuu, että koska kaiken muunkin sen aikaisen asian ajatteleminen tekee vielä välillä kipeää, niin en halua altistaa näitä rakastamiani sarjoja negatiivisille ajatuksille. Mikä on toisaalta ihan hölmöä. 

Olisi niin paljon helpompaa, jos Pöwwö seuraisi näitä sarjoja ja voisimme katsoa niitä yhdessä. Scoundrel ja Shepherd ovat onneksi aloittaneet Walking Deadin katsomisen ja ovat kohta samassa kohtaa kanssani, joten ehkä saan heistä seuraa katsomaan ainakin pari jaksoa, että pääsen vanhoista tavoistani eroon. True Blood onkin sitten toinen juttu... Mutta ehkä jonain päivänä vietän Stormiksen räytymispäivää ja varaan koko päivän yksinomaan True Bloodille ja yritän katsoa sitä eteenpäin.

Kylläpäs on hölmö olo, kun valitin juuri neljän kappaleen verran sarjoista ja siitä etten voi katsoa niitä, koska "pojat on tyhmii". Olen juuri tällaisissa ihan ihmeellisissä asioissa tunteellinen paska. Olen kuitenkin aika varma, etten ole tässä maailmassa ainoa ihminen, joka tuntee näin. Meep. Pitää vaan ajatella Alexander Skarsgårdia ja Norman Reedusta, niin eiköhän se innostus näitä sarjoja kohtaankin palaa. Tämä oli kyllä ehkä yksi tyhjäpäisin blogimerkintä hetkeen, mutta teki mieli avautua aiheesta! 



 Fun fact: Mitä yhteistä näillä miehillä on? (Paitsi tietysti se, että allekirjoittaneen mielestä kumpikin on kuuma, kuumempi, kuumis!)



No tietysti se, että molemmat ovat myös Lady Gagan mielestä äärimmäisen kuumia, sillä molemmat ovat esiintyneet naisen musiikkivideoilla. Hyvä, etteivät sentään samassa, sillä siinä olisi voinut olla universumin tuhoutuminen lähellä. 


Ainiin! Ja kuten huomata saattaa, sain vihdoin blogin ulkoasua muutettua. Eikä se ole enää musta! Le gasp! Tämä on ensimmäinen kerta blogihistoriassani, kun pääväri on jokin muu kuin musta. Ensimmäisen blogini kirjoittamisen aloitin 2007 ja se oli väriltään musta koko sen ajan, kun sinne kirjoitin. 2011 siirryin livejournalista tänne bloggerin puolelle ja täälläkin blogissani on ollut alusta asti sama tausta ja teema ja väri. Taustasta en kyllä raaskinut luopua vieläkään, kun tykkään siitä niin kauheasti, mutta musta sai vihdoin väistyä. Voisikohan tämä olla jokin merkki siitä, että en ole enää angstinen teini, jonka mielestä kaikki on vaan masentavaa ja kurjaa ja inhottavaa? :D

maanantai 7. huhtikuuta 2014

food and drinks and other fun stuff

Pikaiset kuulumiset viikonlopulta. Jälleen on takana yksi ihana viikonloppu, jonka sain viettää ystävien ja Pöwwön kanssa. Hoidetaan ensimmäisenä pois alta pakolliset ruokakuvat... Perjantaina syötiin ihan superterveellisesti paistettua lohta ja salaattia. Ja pekonipapuja, joista on tullut mun lempparilisuke lohen kanssa. Ohje on maailman helpoin: paista pekoni, keitä/höyrytä vihreät pavut, sekoita pekonit ja pavut. Nom nom nom.


Lauantaina oli Stormiksen keittiövuoro ja tein pitkästä aikaa karjalanpaistia. Oli niin kova nälkä, että unohdin ottaa kuvan valmiista sapuskasta, mutta tässä kuva valmistusvaiheesta...


Tämä karjalanpaistireseptikin on ihan tosi helppo. Paistan lihoja vähän pannulla, niin että pinta ruskistuu, jonka jälkeen heitän lihat uunivuokaan porkkananpalojen, sipulin, yrttien, suolan, pippurin ja tomaattimurskan kanssa. Lopuksi vielä vettä niin, että kaikki peittyy ja koko setti laitetaan uuniin kolmen - neljän tunnin ajaksi. Tämä on jo itsessään hyvä ja ruokaisa kokonaisuus, mutta tällä kertaa tein Pöwwön pyynnöstä kaveriksi muusia.


Lauantai-illaksi suuntasimme Scoundrelin ja Shepherdin luo juhlistamaan Shepherdin syntymäpäivää. Scoundrel oli tehnyt ihan superhyvää boolia tuorepuristetusta verigreippimehusta ja kuoharista. Oli hyvää ja seuraavan päivän pääsärystä päätellen maistui vähän liiankin hyvin allekirjoittaneelle.



Sillä aikaa kun Scoundrel ja minä nautimme boolista, Pöwwöllä oli selkeästi jotain taka-ajatuksia synttärisankaria koskien...

Kuva: Scoundrel
Ja myöhemmin yllätimme Pöwwön tuulettimen läheisyydestä syyllisen näköisenä. Scoundrelin sanoin: "Pöwwö and his biggest fan" :D

Kuva: Scoundrel
Parasta illassa oli ehdottomasti (once again) Cards against humanity.

Kuva: Scoundrel

Pelaamisen jälkeen kävimme vielä Trebessä yhdellä ja kävelimme puoli kolmen aikoihin kotia kohti. Matkalla pysähdyin ihailemaan kaunista näkymää Tuomaansillalta ja harmittelin, että en voi ikuistaa tuota näkymää... Kunnes muistin, että koko illanhan minulla on ollut kamera mukana laukussani. Joten ei muuta kuin kamera esiin ja kuvaamaan. Olen aika ylpeä siitä, että kylmyydestä ja humalatilasta huolimatta sain ikuistettua näinkin kaunistunnelmaisen kuvan.


Tuomaansilta - 2:31 AM


Huomenna vietän laatuaikaa äidin kanssa ja kokkaan meille jotain hyvää. Lisäksi meillä on eräs askarteluprojekti kesken, jota pitäisi jatkaa huomenissa. Olisi hirvittävä hinku lähteä ulos valokuvaamaan maailmaa ja kevättä ja kaikkea muutakin kivaa, mutta tuo kaksi päivää jatkunut vesisade ei nyt jostain syystä houkuttele ihan hirveästi. Sen sijaan yritin tänään tehdä tälle blogin ulkomuodolle jotain. Vaihdoin taustakuvaa, -väriä, asettelua jne, mutta mikään ei miellyttänyt silmääni. Lopulta vaihdoin bannerin ja asettelin pari juttua järkevämmin ja palasin takaisin mustaan. Ei tästä vaan pääse eroon sitten millään. :D

Mitä mieltä olette bannerista ja yleisesti siitä, että pitäisikö tuosta mustasta edes pyrkiä eroon, vai toimiiko se? Olen itse tuijotellut tätä ulkoasua niin kauan, että olen tullut vähän sokeaksi sille.



lauantai 5. huhtikuuta 2014

Hyvän mielen blogihaaste

Tämä hyvän mielen blogihaaste oli niin awesome, että voisin tehdä tällaisen joka päivä! Aloitin tämän tekemisen jo viikolla, joten "tänään" kohdat ei täsmää tälle päivälle :P


Nimeä viisi asiaa, joista olet ollut kiitollinen tänään.
  • Äidistä, jonka kanssa kävin kirjastossa ja lounaalla
  • Ihanasta ystävästä, joka piipahti töiden jälkeen kahvilla ja toi minulle kivan uuden muistikirjan.
  • Ihmisestä, joka oli muuton yhteydessä jättänyt roskakatoksen viereen ison kassillisen kaikkea ehjää ja käyttökelpoista tavaraa. Terkuin: uuden valokuvakehyksen iloinen omistaja.
  • Siitä, että omistan hyvän kameran, jolla saan ikuistettua kauniita hetkiä elämäni varrelta.
  • Poikaystävästäni, joka nyt vaan on kivoin kaikista.


Nimeä viisi asiaa, jotka olet tehnyt jonkun muun eteen viimeisen viikon aikana.

Apua, tämähän on yllättävän vaikeaa... Noh, olen ainakin...

  • kirjoittanut kirjeen, johon sisältyi myös eräs lista, jota ystäväni oli pyytänyt minulta
  • käynyt äidin luona ja auttanut äitiä maksamaan laskut
  • tarjonnut viiniä ystävälle, joka meinasi hukata kauniin kevätpäivän opiskeluun
  • siivonnut muiden ihmisten jälkiä
  • pitänyt lupaukseni olla juomatta, vaikka oli perjantai


Nimeä viisi asiaa, jotka joku muu on tehnyt sinun hyväksesi viimeisen kuukauden aikana.

  • Ihana hattarainen toi minulle herkkuja laivalta
  • Ihana Scoundrel on tehnyt vaikka mitä! Varannut liput Lindsey Stirlingin keikalle ja viime lauantaina hän toi minulle viiniä ja lisäksi itsensä, miehensä ja Justin Timberlaken viettämään iltaa luokseni. No okei, ei ollut oikeasti Justin, mutta close enough! 
  • Pöwwö on vienyt minut pariinkin otteeseen ulos syömään ja tehnyt muutenkin kaikkia herkkuruokia niin, etten vahingossakaan pääse laihtumaan...
  • ...Tämän tajuttuaan Pöwwö osti minulle uudet lenkkikengät, joilla on hyvä käydä kävelyllä Oton (ja Pöwwönkin) kanssa.
  • Serkkuni lupautui koirahoitajaksi, että minä pääsen pääsiäisenä vaihtamaan vapaalle ja lähtemään laivalle.


Nimeä viisi asiaa, jotka saavutit viimeisen vuoden aikana.
  • Aloitin Insanityn ja laihduin ensimmäisen kuukauden aikana 10kg. (tulin kuitenkin kesken kipeäksi ja noh... arvatahan sen saattaa, että kesken se jäi!)
  • Aloin valokuvaamaan taas vähän aktiivisemmin
  • Rohkaistuin laittamaan nettiin deitti-ilmoituksen, kävin muutamilla treffeillä ja sain sitä kautta uusia kavereita ja lopulta myös poikaystävän
  • Pitkällisen prosessin myötä olen taas niin henkisesti, kuin fyysisestikin paremmassa kunnossa kuin vuosiin ja löysin myös sisäisen mielenrauhan siitä, että minun ei oikeasti tarvitse kelvata kuin itselleni. 
  • Olen tutustunut todella moniin hyviin tyyppeihin ja saanut olla mukana monessa mielenkiintoisessa tapahtumassa viime vuoden aikana. Ja jokaisesta olen todella iloinen ja onnellinen. 



Mainitse kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet elämääsi eniten.

  • Äiti. Vaikka olinkin aikamoinen rasavilli ja aiheutin äidille päänvaivaa nuorempana, niin nyt aikuistuttuani meistä on tullut läheisiä ja olen oppinut arvostamaan enemmän kaikkea sitä, mitä äiti on tehnyt minun eteeni. Ja tekee edelleen.
  • Ensimmäinen pitkäaikainen poikaystäväni, tbl. Vaikka tästä suhteesta onkin aikaa kymmenen vuotta, niin silti sen vaikutukset näkyvät elämässäni edelleen. Tbl sai minut kiinnostumaan irkkaamisesta, pelaamisesta ja valokuvaamisesta. Edelleen toisinaan muistelen lämmöllä sitä, miten hän aina jaksoi kannustaa, neuvoa ja rohkaista tekemään juuri niitä asioita, joista itse nautin. Hän myös opetti minulle sen, miten tärkeää on osata keskustella vaikeistakin asioista. 
  • Toivon, että voisin kolmanneksi valita vain yhden ihmisen, mutta valitsen yhden aivan erityisen ihmisryhmän... Ihanaiset naiset, joiden ystävyys on minulle kultaakin kalliimpaa ja joilla on ollut iso merkitys siinä, että olen löytänyt itseni tässä maailmassa ja oppinut rakastamaan jokaista kurvia ja vähäistä senttiä itsessäni... Scoundrel, MRV, Hattarainen, Jutina, tässä muutama esimerkki vahvatahtoisista naisista, joiden seurasta ja ihanuudesta olen saanut nauttia elämäni aikana ja oppinut paljon itsestäni, elämästä ja naisena olemisesta. 



Mainitse kolme henkilöä, jotka saavat sinut aina hymyilemään.


  • Pöwwö. Olen vakaasti sitä mieltä, että rakkaudessa on suureksi osaksi kyse siitä, että saa toisen nauramaan.
  • Serkkuni Vili. Kaikista sukulaisistani Vili on suosikkini ja meillä on ollut hauskaa yhdessä siitä asti, kun minä olin 10-vuotias ja Vili päästi ensimmäisen rääkäisynsä. Vili taatusti arvostaa, että laitan tämän kuvan tänne, mutta ei meidän välejä oikein voi paremminkaan kuvata...
    Vili & Stormis, 2009
  • En taaskaan voi valita vain yhtä, joten viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: Minun rakkaat pojat. MasaAntsa, Ozrius, track08. Saavat minut aina hyvälle tuulelle, vaikka yksi asuu Oulussa ja kaksi Helsingissä ja nähdään todella harvoin. Kaikkiin olen tutustunut irkissä ja jokaisesta on tullut minulle hyvä ystävä. Vaikka olisi miten paha päivä, niin nämä pojat saavat sen aina piristymään. 



Kerro elämäsi viisi parasta hetkeä.

A-PU-A, miten vaikeita kysymyksiä....

  • Ensimmäinen on helppo... Ensitreffit Pöwwön kanssa, jotka alkoivat kävelyllä, kahvittelulla ja tähtien katsomisella ja päättyivät Sortokauden keikalle Klubille. 
  • Koko viime kesä oli niin kiva, aurinkoinen ja täynnä ihania ihmisiä ja muistoja, että en osaa valita vain yhtä hetkeä... Joten kesä 2013!

  • Assembly '04. Ensimmäiset Assyt, joille osallistuin ja siellä tuhansien muiden nörttien keskellä tunsin olevani kotona. Ihastelin demoja, miittasin irkkituttuja ja olin aivan ihastuksissani. 
Kuva seuraavan vuoden ('05) Assyiltä

  • Leffa/peli-illat Tiirikan ja kikon luona (joskus vuoden 2007 tienoilla). Mukana oli yleensä myös Deckard ja kasa pikkuveljiä. Minulla on niin kovin lämpöisiä  muistoja noista illoista ja moni katsomistamme elokuvista on edelleen lemppareitani. 

  • Kaikki keikkamuistot ovat minulle myös rakkaita. 15-vuotiaana olin Palatsissa katsomassa Clichén keikkaa ja se on minulle ihan yhtä rakas, kuin Bon Jovin keikka vuonna 2008, tai Volbeatin keikka viime vuonna.




Mihin kirjaan / elokuvaan palaat aina, kun kaipaat piristystä?

Ah, vihdoinkin HELPPOJA kysymyksiä.
Cecelia Ahern - Yllätysvieras (niin ihana ja lämmintunnelmainen hyväntuulen kirja)
J.K. Rowling - Harry Potterit (voiko näitä lukiessa muka olla paha mieli?)
Astrid Lindgren - Ronja Ryövärintytär

Ja leffoista pitää mainita Peter Pan (2003), Amelie, Love Actually, 10 things I hate about you, Down with love ja Kaunotar & Hirviö. Sarjoja ei pyydetty mainitsemaan, mutta taitaa olla sanomattakin selvää, että se olisi Gilmore Girls. 



Mikä on positiivisinta / ihaninta / kauneinta, mitä sinulle on sanottu?

Hmm... Kaikki kehut tietysti imartelevat ja saavat hyvälle mielelle, mutta viimeaikoina olen ollut erityisen kiitollinen kaikista valokuvaukseen liittyvistä positiivisista kommenteista. Isommassa skaalassa yksittäisiä kauniita asioita on tietysti rakkaudentunnustukset rakkailta ihmisiltä. Jos mennään niinkin pitkälle, kuin kymmenen vuoden taakse, niin mieleni perukoille on tallentunut sellainen lausahdus, kuin "Olet mun auringonsäteeni ikuisena sadepäivänä." Ja vaikka se onkin aika juustoisesti sanottu, niin onhan se silti aika söpöä! 

Millainen olisi sinun mielikuviesi täydellinen päivä?

Krapulaton aamu, jolloin heräisi aikaisin pirteänä siihen, että aurinko paistaa ikkunasta sisään.... Herkullinen aamiainen, päiväkävely, ehkä kirparikierros, tai shoppailua. Ystävien, tai oman kullan kanssa kokkailua ja lopuksi illanviettoa rakkaiden ihmisten kanssa viinin äärellä. Siinä kai se, kaikessa yksinkertaisuudessaan. 

Seuraavaksi haasta tähän muita bloggaajia, joiden haluaisit nauttivan tästä hyvän mielen haasteesta!

Haastan ainakin Scoundrelin, MRV:n, Jutinan, Nöpsön, Tiirikan, Nerlan, Mystralin ja Jonnan. Kannustan kuitenkin kaikkia tekemään tämän, sillä itselläni tämä ainakin teki päivästä vielä vähän paremman! :) Laittakaa mulle sitten linkkejä, kun olette tehneet tämän, niin pääsen lukemaan teidän vastauksianne. 


Tässä vielä kysymykset erikseen:

Nimeä viisi asiaa, joista olet ollut kiitollinen tänään.

Nimeä viisi asiaa, jotka olet tehnyt jonkun muun eteen viimeisen viikon aikana.

Nimeä viisi asiaa, jotka joku muu on tehnyt sinun hyväksesi viimeisen kuukauden aikana.

Nimeä viisi asiaa, jotka saavutit viimeisen vuoden aikana.

Mainitse kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet elämääsi eniten.

Mainitse kolme henkilöä, jotka saavat sinut aina hymyilemään.

Kerro elämäsi viisi parasta hetkeä.

Mihin kirjaan / elokuvaan palaat aina, kun kaipaat piristystä?

Mikä on positiivisinta / ihaninta / kauneinta, mitä sinulle on sanottu?

Millainen olisi sinun mielikuviesi täydellinen päivä?

Seuraavaksi haasta tähän muita bloggaajia, joiden haluaisit nauttivan tästä hyvän mielen haasteesta!

Nallecappuccinon makuiset viikon tähtihetket

Oikein aurinkoista huomenta!

Eilen oli ensimmäinen täysin vesiselvä perjantai miesmuistiin. Ei sillä, että joka perjantai olisi mennyt kreisibailauksen ja örveltämisen puolelle, mutta kyllä se lasillinen viiniä, tai yksi siideri on kuulunut pitkän työviikon jälkeiseen traditioon niin kauan kun muistan. Noh, alkoholi korvautui leffaillalla, kun käytiin Pöwwön kanssa katsomassa 12 years a slave. Ollaan jo pidemmän aikaa puhuttu, että pitäisi käydä katsomassa tuo leffa, mutta jotenkin se on aina jäänyt ja se ei ole itselleni ollut mikään sellainen "PAKKO NÄHDÄ" -elokuva. Torstaina sain kuitenkin kuulla, että leffassa on myös Benedict Cumberbatch ja varasin samantien liput seuraavan päivän näytökseen. :D On se välillä pienestä kiinni.

Itse elokuva oli hyvä ja herätti paljon ajatuksia. Alku eteni vähän hitaasti ja elokuvassa oli muutenkin paljon rauhallisia kohtauksia, joissa ei tapahtunut oikein mitään, mutta se sopi elokuvan teemaan ja tunnelmaan. Tyyntä ennen myrskyä, vai miten se meni? Ja saatiinhan ne kyynelkanavatkin vähän auki ennen lopputekstejä. Kyllä tämä kolmen Oscarin elokuva kannattaa katsoa, jos ei ole vielä nähnyt. Tosin, jos kaipaat jotain iloista ja pirteää hyvänmielen elokuvaa, niin valitse suosiolla joku muu.

Ennen leffaa kävimme Robert's Coffeessa kahvilla ja sain sievältä tarjoilijatytöltä niin söpön Cappuccinon, että en olisi millään raaskinut edes juoda sitä. Katsokaa nyt!


Elokuvan jälkeen koittikin sitten se perjantain vaikein osuus, kun menimme Pöwwön kavereiden kanssa Cosmiciin. Mieli olisi tehnyt ihan superpaljon kylmää ja herkullista siideriä. Varsinkin, kun Cosmicissa on hyvä valikoima juuri sellaisia kuivia perinteisiä englantilaisia siidereitä, jotka ovat suurinta herkkuani. Voin kertoa, ettei 7 up ole koskaan maistunut yhtä tylsältä. Eikä siiderinhimoani helpottanut yhtään Pöwwön kaverit, jotka kiusoittelivat minua poloista jatkuvasti. Minä kuitenkin selvisin siiderinhimostani ja ei voi muuta sanoa, kuin että nyt mieli ja keho kiittää! Kello on vähän yli yhdeksän ja olen kohta ollut kaksi tuntia hereillä, käynyt koiran kanssa pitkällä lenkillä ja istunut jo tovin koneella teekupposen ääressä kirjoittelemassa tätä Pöwwön vielä nukkuessa. Totuuden nimissä on kyllä sanottava, että kyllä olisi minullekin maistunut vähän pidemmät unet, mutta olen niin tottunut unirytmiini, että seiskan jälkeen ei vaan saa unta, vaikka miten yrittäisi. Paitsi tietysti arkipäivinä... Silloin väsyttää.

Maisemia aamulenkiltä
Lenkkiseura

Tänään onkin vuorossa kivaa illanviettoa ystävien kesken, sillä Shepherd täyttää vuosia. Tätä iltaa ei onneksi tarvitse olla kuivin suin ja kuulenkin jo jääkaapista tuon jättimäisen litran Sherwood-pullon kutsun... ;) Mutta ei vielä, ei vielä.

Torstai oli aika kiva päivä, sillä päivällä kävin äidin kanssa kirjastossa ja lounaalla. Olen yleensä kerran viikossa käynyt äidin luona tekemässä meille jotain hyvää ruokaa (pitää sitä äitiäkin joskus hemmotella :) ), mutta välillä vietämme laatuaikaa käymällä ravintolassa syömässä. Minusta on herttaista, miten äitini on alkanut innostua uusista asioista. Meni ihan hirvittävän kauan, ennenkuin äiti suostui lähtemään kokeilemaan kiinalaista ravintolaa ja nyt se on yksi suosikkivaihtoehdoista, kun menemme ulos syömään. Ehkä jonain päivänä koittaa vielä se hetki, kun äiti ottaa listalta jotain muuta, kuin friteerattua kanaa ja hapanimeläkastiketta.

Nyt emme kuitenkaan käyneet syömässä kiinalaista, vaan kävimme ensimmäistä kertaa uudessa Rossossa. Silloin kun Rosso oli vielä Hansassa, niin käytiin siellä useinkin pizzalla äitini ja tätini kanssa, yleensä muutaman tunnin shoppailukierroksen jälkeen. Päätimme testata uuden paikan pizzat ja koska me molemmat olemme nirsoja täytteiden suhteen ja kaikissa listalla olevissa pizzoissa on jotain, josta emme tykkää, niin päädymme yleensä ottamaan fantasia-pizzat. Yleensä tilaan aika tylsät täytteet, mutta tällä kertaa päätin kokeilla jotain erikoista ja kokosin pizzani tällä kertaa seuraavista täytteistä: kylmäsavulohi, katkarapu, paahdettu paprika ja tuore mozzarella. Ja voi-hyvä-luoja! En halua enää ikinä syödä mitään muuta.

Täydellinen pizza 

Äidin kanssa hengailtuani tulin kotiin ja sain juuri siivottua, kun Hattarainen soitti ja tuli kylään. Höpöteltiin hetki ja kun Hattarainen lähti, niin Nuori Huntzberger saapui. Meiltä oli jäänyt monta How I met your motherin jaksoa katsomatta, joten katsottiin kaikki loput jaksot putkeen. Viimeisen tuplajakson aikana pääsi muutamakin huudahdus ilmoille.
"Eikä!"
"Miksiiii?"
"Mää niin tiesin tän!"

(SPOILERS!)
Aavistelin jo pari jaksoa sitten, että tarinan takana on se, että Ted kertoo tarinaa siksi lapsilleen, että äiti on kuollut, mutta miksi... MIKSI Tedin ja Robinin pitää päätyä yhteen? Ei... Ei... Ei! On varmaan paljon faneja, jotka hihkuivat riemusta ja olivat iloisia tästä käänteestä, mutta mää en ala! Pidin paljon enemmän Robinista ja Barneysta parina. Toisaalta tykkäsin siitä, että päätösjakso oli tehty siinä mielessä realistiseksi, ettei kaikki kolme paria elä elämäänsä yhdessä onnellisena loppuun asti. Samalla ärsytti, että Barneyn tulevaisuus oli kuitattu aika puolihuolimattomasti ja sekin oli mielestäni niin väärin, NIIN VÄÄRIN! Kuten jo Nuoren Huntzbergerin kanssa pohdittiin, niin vaikka tämän sarjan katsoisikin joskus taas alusta asti uudestaan, niin viimeinen jakso saattaa kyllä jäädä kokonaan katsomatta.
(/SPOILERS)

Aurinko paistaa, kello on vasta kymmenen ja on koko lauantaipäivä edessä. Parhautta! Viettäkää te muutkin ihana viikonloppu. :)