tiistai 28. marraskuuta 2017

Dystopia photoshoot

En palannut blogin äärelle ihan niin nopeasti kuin olin toivonut, mutta siihen ei onneksi mennyt ihan niin kauan kuin viimeksi... Ajattelin pitkästä aikaa julkaista vähän kuvia. En ole ikuisuuteen käynyt valokuvaamassa mitään "ihan vain huvin vuoksi". Kesällä olin kuvaamassa serkun rippijuhlissa ja pari viikkoa sitten hautajaisissa. Molemmat olivat siis aika virallisia tilaisuuksia ja etenkin jälkimmäinen oli sellainen, ettei siinä voinut oikein päästää luovuutta valloilleen.

Olen kaivannut valokuvaamista! Scoundrelin kanssa olen toki suunnitellut kuvausreissua jo pidemmän aikaa, mutta ollaan molemmat oltu kiireisiä ja itse ainakin myös kaupan päälle tosi väsynyt. Lauantaina kuitenkin ispiraatio iski ja soitin aamupäivällä Scoundrelille ja käskin olemaan parin tunnin päästä valmis kuvattavaksi. Tässä vaiheessa meillä ei ollut mitään teemaa tai paikkaa mielessä. Itse olin haaveillut pukevani päälle kellomekon ja laittautuvani oikein nätiksi. Scoundrelilla oli kuitenkin hieman toiset suunnitelmat ja hän ehdottikin heti dystopia-henkisiä kuvauksia.

(Dystopia on tulevaisuuden epätoivottava yhteiskunta. Termi on tarkoitettu utopian vastakohdaksi, ja sillä viitataan usein kuvitteelliseen lähitulevaisuuden yhteiskuntaan, jonka odotetaan syntyvän vallitsevien yhteiskunnallisten kehityssuuntien kiihtyessä huippuunsa. Lähde: Wikipedia)




Ei saanut Stormiina kellomekkoa päällensä, mutta ehkä parempi niin, sillä näitä kuvia oli vielä hauskempaa ottaa ja muokata. Huvittavinta oli, että ei edes tarvinnut pukeutua kauheasti normaalista poiketen. Sekä paita, housut, huppari ja kengät kuuluvat vaatteisiin, joita käytän lähes päivittäin ja kaapista piti erikseen kaivaa vain pari huivia ja tuo liehuhelmainen liivihärpäke, joka näin jälkeenpäin näyttää ehkä vähän typerältä joissain kuvissa, mutta aina ei voi voittaa. 


Warrior Queen

Scoundrelin vaatteet olivat ihan törkeän hienot ja sopivat teemaan täydellisesti, kuten ehkä kuvista huomaattekin. Näytää myös joissain kuvissa hauskasti siltä, että hänellä olisi sivukalju. Ei siis ole, mutta sopisi hyvin teemaan! :D 




Kuten näppärimmät ehkä jo huomasivatkin, tähän kuvasarjaan liittyy olennaisesti JUNA. Tarkoituksena oli mennä kuvaamaan lähistöllä olevalle teollisuusalueelle ja sen vieressä oleville jo hylätyille junaraiteille, joiden väleistä kasvaa puita. Sattumalta bongattiin nämä junavaunut, jotka eivät ole tainneet liikennöidä ihan hetkeen... Kaikki ikkunat oli rikottu, vaunut oli spray-maalattu täyteen ja koko paikka oli jotenkin aavemaisen tuntuinen, vaikka oltiin kuvaamassa keskellä päivää auringonpaisteessa.




Yritin myös välttää sitä, etten olisi näyttänyt ihan mummolta, tai vaihtoehtoisesti muuten vaan typerältä tuon huivini kanssa. Toisinaan onnistuin, toisinaan en.

Seuraavaksi vähän lempikuviani Scoundrelista:




Saan tuosta ylläolevasta kuvasta ja Scoundrelin ilmeestä kylmiä väreitä ja kauheita maailmanloppu-fiboja.


Mukaan mahtui myös (TADAA!) värikuva! Huomasin näitä tehdessäni, että yksi toisensa jälkeen kuvista tuli mustavalkoisia ja jossain kohtaa oli ihan pakko vähän rajoittaa ja kokeilla jättää jotain kuvia myös värillisiksi. Miellän itse sellaisen dystopia-henkisen tunnelman niin synkkänä ja ankeana, että sen vuoksi suurin osa kuvista on mustavalkoisia.



Ja nämä puolestaan olivat onnistuneimmat otokset itsestäni:








Tämä kuva on täällä kahtena erilaisena versiona, koska en osannut päättää, että onko mustavalkoinen lähikuva, vai hieman laajemmalti rajattu värikuva parempi. Molemmissa on puolensa. Ylempi vangitsee ilmeen paremmin ja alemmasa tykkään siitä, miten tuo junan värikäs seinä näkyy ja aurinko paistaa kasvoilleni kivasti. 






Lopuksi vielä sekalaisia kuvia, olkaa hyvät:








Ruskeat silmät, koska miksipä ei?


Näiden parissa vietin siis lauantain. Sen sijaan, että olisin lukenut torstain Tutkimusmenetelmät -tenttiin, tai tehnyt kolmea itsenäistä kurssia, jotka pitäisi saada vielä tämän vuoden puolella valmiiksi ja joista olen aloittanut jopa jo yhden. Opiskelumotivaatio, missä olet?

Mitä pidit kuvista? Mikä oli suosikkisi?

<3 : Stormiina

torstai 27. heinäkuuta 2017

Kevyet mullat, Otto rakas.

Tarkoitus oli päivittää blogia jo aiemmin, mutta sitten tapahtui jotain ikävää ja yllättävää, johon en ollut valmis... Rakas koirani, Otto nukkui pois ja elämäni heitti aikamoista kuperkeikkaa. 


Ikävä on päivittäistä, enkä ole oikein pystynyt olemaan kotona viime aikoina. Otto oli iloinen, reipas ja tosi pöljä koira. En oikein osaa ja pysty puhumaan tästä näemmä vieläkään... Tulin vain kertomaan, että en ole unohtanut blogiani, vaikka taukoa onkin ollut enemmän ja vähemmän. Palaan tämän pariin iloisemmissa merkeissä, kun jaksan taas kirjoitella.


Lepää rauhassa rakkain Otto <3 

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Maailman paskin bloggaaja täällä hei!

Kuten joku on saattanut huomata, olen pitänyt "pientä" taukoa bloggaamisesta. Edellisestä merkinnästäkin on kulunut aikaa jo yli vuosi. Olen kuitenkin hengissä täällä vielä ja nyt seuraa kuulumisia viimeisen vuoden ajalta!

Vuodessa on tapahtunut vaikka mitä ja ei oikeastaan mitään... Viimeisimmät merkinnät taisivat käsitellä muuttoani ja mummin kuolemaa. Niiden jälkeen kevät ja kesä oli aikamoista tarpomista ja kävin mieleni kanssa aika syvissä vesissä. En jaksanut mitään, mikään ei kiinnostanut, en ollut iloinen mistään ja halusin vaan nukkua, nukkua ja nukkua. Sellaisina hetkinä ei tuntunut hyvältä palata blogin äärelle. Sain kuitenkin apua masennukseeni ja aloin hiljalleen taas jaksaa pieniä arkisia asioita. Hetkessä se kaikki ei tapahtunut, mutta nyt noin vuosi sen pahimman vaiheen jälkeen olen taas vähän tyytyväisempi elämääni, itseeni ja osaan taas iloita monista pienistä asioista.

Yksi tärkein "kotiterapian" muoto itselleni oli ja on edelleen värittäminen. Saatoin viettää päiväkausia nenä kiinni värityskirjassa, kun taustalla pyöri jokin sarja. Sain ajatukset ihan täysin nollattua ja päästää luovuuden irti. Muun muassa tällaisia olen väritellyt:








Sitten niistä sarjoista... Katsoin vuoden aikana tosi monta sarjaa putkeen alusta loppuun asti ja oli rentouttavaa olla todellisuuspaossa milloin missäkin sarjassa ja ympäristössä. Kaivoin Netflixin syövereistä katseluhistoriani ja viime vuoden keväästä alkaen olen katsonut ainakin seuraavia sarjoja:

Pretty Little Liars
Unbreakable Kimmy Schmidt
Love
Fresh Meat
Freaks and Geeks
Brooklyn Nine-Nine
Orphan Black
Outlander
Orange Is the New Black
Marvel's Daredevil (en tykännyt, jäi kesken :( )
Gilmore Girls (tämän oon katsonut viime keväästä alkaen ainakin kahdesti läpi...)
Merlin
Grace and Frankie (en tykännyt, tämäkin jäi kesken)
Stranger Things
How to Get Away With Murder
Luther (jäi kesken)
Bates Motel
Bones (miksen tiennyt tästä sarjasta aiemmin?!)
American Horror Story (olen jumissa neljännessä kaudessa, joka on on jotenkin tosi tylsä)
Frendit
Dexter
The Fall
Broadchurch
Doctor Foster
Being Human (U.K)
How I Met Your Mother
Modern Family
Please Like Me
Miss Fisher's Murder Mysteries
Misfits (jäi kesken)


Neuloin kesällä myös muutamat villasukat ja lapaset. Tässä veikeimmät veikkoset.



Tuntuu, että viime vuosi oli lähipiirissäni  lähes kaikilla ihan uskomattoman paska. Jokaisella tuntui olevan jotain vastoinkäymisiä; oli omaa sairastelua, läheisten sairastelua, poisnukkumisia, työstressiä, masennusta, eroja... you name it. Ilokseni olen huomannut, että itseni lisäksi myös muilla tämä vuosi on ollut paljon parempi.



En ihan itsekään käsitä, että miten olen onnistunut tämän kaiken väsymyksen ja muun keskellä suoriutumaan koulustani kunnialla. Opintopisteitä on kertynyt aikataulun mukaisesti, ehkä jopa vähän enemmänkin ja olen opintojen ohella tehnyt töitä koulun tilitoimistolla. Jaksamista se kaikki on syönyt aika pahasti ja joinain aamuina jäin vaan suosiolla kotiin. Ennen tunsin siitäkin kauheaa syyllisyyttä, joka tietysti stressasi entistä enemmän ja arvaahan sen millainen kierre siitä helposti syntyy. Mutta olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja tekemään asioita omaan tahtiini ja oman jaksamiseni mukaan. 

Puolen vuoden ajan kävin akuuttipolilla hoitajan vastaanotolla juttelemassa ja siellä koin varsinaisen ahaa-elämyksen. Mun EI TARVITSE aina jaksaa. Uskomantonta, että sen sisäistämiseen tarvitsi vain kuulla se toiselta ihmiseltä. Aivan kuin joku olisi antanut luvan sille, että on ihan ok, jos ei aina pysty. Itseään saa ja pitää kuunnella. En ole aikaisemmin edes tajunnut millainen suorittaja osaan (etenkin koulujutuissa) olla. Luonnollisesti haluan hyviä arvosanoja ja teen tosi paljon töitä niiden eteen. Kouluhommien lisäksi olen vuoden aikana stressannut tosi paljon sosiaalisista tilanteista. Pitäisi nähdä aktiivisemmin kavereita, pitäisi ehtiä sinne, tänne, tonne, koska olen luvannut. Pakko, pakko, pakko, vaikka väsyttäisi ja ahdistaisi. Ja kun tilanne ahdistaa jo valmiiksi, niin eihän se siinä tilanteessa ole kivaa nähdä yhtään ketään.


Olen ottanut periaatteeksi sen, että jos tuntuu pahalta, niin ei ole pakko. Ystävät ymmärtää kyllä, jos sanon, että tänään ei jaksa. Kesällä oli välillä sellainen olo, että tuttujenkin ihmisten seurassa ahdisti välillä tosi paljon ja kaipasin kotiin. Oli sellainen olo, että en ollut oma itseni ja tunsin oloni tosi haavoittuvaiseksi muiden keskellä. Halusin kotiin ja omiin oloihini.



Mietin todella kauan, että mitä haluan tästä aiheesta blogiini  kirjoittaa... Totesin kuitenkin, että masennusta ja siihen liittyviä asioita on ihan tarpeeksi kauan hävetty ja pidetty piilossa. Mulla oli paha olla, tuntui etten jaksanut ja olin tosi masentunut. Onneksi sain puhuttua läheisille, jotka osasivat auttaa ja neuvoa etsimään apua, jota onnekseni sain ajoissa ja parantuminen on lähtenyt tosi hyvin käyntiin. 

Kaikki ihmiset eivät masennusta ja siihen liittyviä asioita ymmärrä ja se tuntuu välillä vähän pahalle. On todella helppoa arvostella ja vähätellä toisen oireita, kun ei itse osaa samaistua tai tiedä mitä toinen käy lävitse. Onneksi näitä ihmisiä on omalle kohdalle sattunut aika vähän ja olen pystynyt aika avoimesti puhumaan tästä myös uusien kavereiden kanssa. 




Oman paremman olon myötä uskaltauduin myös olemaan taas hieman sosiaalisempi ja sekin kannatti! Oon löytänyt uusia ystäviä ja yhden tosi kivan tyypin, joka on aika paljon enemmänkin kuin vain ystävä. ^_^

Ennustan, että uuteen blogimerkintään ei mene yli vuotta tällä kertaa.