keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Home is where your heart is.

Facebook-kavereilleni jo selvisikin, että syynä hiljaiselooni blogin puolella on ollut muutto. Minä ja Pöwwö yhdistimme voimamme ja asumme nyt saman katon alla. Kaikki kävi aika nopeasti ja yllättäen. Aloimme puhua, että yhteeenmuutto voisi olla ajankohtaista joskus syksymmällä. Samalla vähän selailimme asuntoja, jotta voisimme paremmin kartoittaa millainen asunto olisi hakusessa ja mitkä asiat olisivat ehdoton ei. Ja siellä, niiden kaikkien esimerkkiasuntojen keskellä oli asunto, joka veti meitä puoleensa, ellei jopa huutanut nimiämme. Päätimme, ettei siitä ainakaan mitään haittaa olisi, jos kävisimme katsomassa asuntoa.

Heti ensinäkemältä rakastuin harmaaseen laminaattilattiaan ja vanhoihin, leveisiin ikkunalautoihin. Asunto oli juuri rempattu edellisten asukkaiden jäljiltä, joten seinät loistivat puhtaan valkoisena. Lisäksi keittiössä oli aivan uudet kodinkoneet, eikä tuo 68 neliömetrin pinta-alakaan tuntunut ollenkaan hullummalta. Ainoa, joka sai meidät epätoivon valtaan, oli kylpyhuoneen kunto, joka oli suoraan sanottuna surkea. Seinät olivat likaiset ja kipeästi uuden maalipinnan tarpeessa. Patteri tiputti vettä ja viemäri ei vetänyt. Otimme asian kuitenkin puheeksi vukravälittäjän kanssa ja hän soitti isännöitsijälle, joka lupasi, että kylpyhuone kyllä kunnostettaisiin ja maalattaisiin, jos me asunnon haluaisimme. Minua häiritsi myös vähän ovien ja ovenkarmien kellastunut maali, mutta isännöitsijä lupasi niihinkin meille maalit, jos vaan itse maalaisimme.

Saatiin pari päivää miettimisaikaa. Minä olin aivan valmis muuttamaan vaikka siltä istumalta, mutta Pöwwö ymmärrettävästi halusi pyöritellä asiaa mielessään hetken itsekseen. Niin siinä kuitenkin kävi, että parin päivän päästä istuimme taas vuokravälittäjän toimistossa ja kirjoitimme nimet vuokrasopimukseen. Siitä alkoikin kauhea rumba. Piti muistaa irtisanoa vanhat vuokrasopimukset, siirtää / irtisanoa nettiliittymä, sama homma sähkösopimuksen ja vakuutuksen kanssa. Muuttoilmoitus, tuloilmoitus, lähtöilmoitus! Tuntuu, että olen ilmoitellut ja tehnyt sopimuksia taas muutaman vuoden edestä.

Lauantaina oli muutto ja asunto on tällä hetkellä kuin ydinpommin jäljiltä. Tai itseasiassa keittiön kamat on purettu laatikoista kaappeihin ja vaatteet on laitettu makuuhuoneen kaappeihin, mutta olohuoneessa vallitsee ei-niin-hallittu kaaos. Kyllä tämä tästä kuitenkin hiljalleen siistiytyy ja tavarat löytävät paikkansa. Huomenna onneksi on helatorstai, eli vapaapäivä, joka menee varmasti rattoisasti olohuoneen järjestämisessä. Lupaan, että otan kuvia asunnosta, kunhan kaikki tavarat ovat paikoillaan, mutta toistaiseksi meillä ei ole vielä edes lamppuja katossa, tai verhoja (saati sitten verhotankoja) ikkunoissa, joten ihan heti niitä kuvia ei ole luvassa. :D Olen kuitenkin päättänyt, että parin viikon päästä kaiken pitäisi olla suht kunnossa, koska en suostu viettämään syntymäpäivääni tämän sotkun keskellä.

Tämä kaikki on kyllä ollut ja on edelleen suht jännittävää ja vähän outoakin. Pöwwö ei ole koskaan asunut kenenkään kanssa ja minäkin olen viimeksi jakanut asunnon kämppiksen kanssa 2009 ja avoliitostani on sitäkin pidempi aika, sillä se päättyi jo 8 vuotta sitten. Olemme siis molemmat tottuneet asumaan yksin, mutta onneksi meillä on niin paljon tilaa, että molemmille varmasti löytyy oma rauhallinen tila, jossa rentoutua.

En malta odottaa, että saadaan tavarat paikalleen, koti kuntoon ja arki rullaamaan. Kaikki on ollut niin hektistä ja uuvuttavaakin, että kaipaan arkea ja omia rutiineitani. Vai pitäisikö nyt sitten sanoa, että MEIDÄN rutiinejamme?

Kävin eilen siivoamassa vanhan kämppäni ja täytyy sanoa, että ei tule ikävä. Yleensä olo on ollut edes hiukan nostalginen siinä vaiheessa, kun seisoo siellä tyhjässä asunnossa viimeistä kertaa ja sanoo vanhalle kämpälle hyvästit, mutta nyt... Ei mitään. Se oli vain asunto. Ei koti. Muutto siihen oli vähän pakon sanelema, kun taas tänne muuttaessani tunsin heti tulleeni kotiin. Meidän kotiin.


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Lomaviikon kuulumiset

Ensimmäinen lomaviikko takanapäin. Tarkoituksena oli ihan vaan ottaa rennosti ja olla tekemättä mitään liian raskasta ja epämiellyttävää. Suurimmaksi osaksi suunnitelma toteutuikin... Maanantaina taisin vaan olla ja katsella Pöwwön kanssa elokuvia, mutta tiistaina varasin Otolle ajan eläinlääkärille. Mitään hengenhätää pojulla ei ollut, mutta olen jo jonkin aikaa ollut huolissani siitä, että koira käy jatkuvasti vesikupilla, juo ihan todella paljon ja tietysti sitten myös pyytää ulos tiheämmin ja pissaa ihan hulluja määriä. Iltaisin saatetaan hyvinkin käydä tunnin välein ulkona ja joskus jopa vähän useammin.

Minä olin tietysti etukäteen googlettanut vaikka ja mitä kauhukuvia itselleni diabeteksesta ja munuaisongelmista, joten päätin että nyt on aivan pakko selvittää, että mikä Otolla on. Poju oli siihen asti tosi reipas, kunnes päästiin huoneeseen ja nostettiin tutkimuspöydälle. Siinä vaiheessa palasi mieleen, että täällä ollaan oltu ennenkin, eikä ollut yhtään kivaa. Tarkoitus oli ottaa ihan vaan pari verinäytettä pikaisesti, mutta eihän tämä yksi paniikiltaan päästänyt eläinlääkäriä lähellekään. Ei edes kuonokopan kanssa ja minun sylissäni. Eipä siinä sitten taas auttanut kuin kaivaa piikki rauhoittavaa esiin ja koiralta taju kankaalle.



Pienen odottelun jälkeen selvisi, että verikokeissa ei ollut mitään poikkeavaa. Eläinlääkärin kanssa vielä juteltuani hän sanoi koirien juovan usein ihan vaan stressin vuoksi. Ja stressaantuneen koiran aineenvaihduntakin kiihtyy, joten sekin osaltaan selittäisi tuota juomista ja jatkuvaa pissahätää. Eläinlääkäri suositteli myös ostamaan D.A.P. suihkeen, sillä siitä on usein apua rauhoittamaan koiraa stressaavissa tilanteissa. Eli nyt koitetaan tehdä Otolle mahdollisimman rauhallinen ympäristö ja otetaan rauhaksiin. Stressin alkuperä on vähän epäselvä, mutta oma veikkaukseni on se, että Otto jänskättää vähän sitä, että Pöwwö on ollut luonani aika paljon ja poju ei ole osannut ottaa ihan samalla tavalla rennosti, kuin minun kanssa kahdestaan. Mutta eiköhän nuo kaksi pölöä vielä toisiinsa totu.

Sitten niitä mukavampia lomapäivityksiä...

Torstaina olin Scoundrelin ja Shepherdin kanssa piknikillä jokirannassa. Aurinko olisi saanut paistaa aavistuksen lämpimämmin, mutta hauskaa oli silti.


Loppuviikko onkin sitten mennyt sukuloidessa. Perjantaina käytiin Pöwwön kanssa kokkaamassa minun äidilleni ja eilen oltiin Pöwwön isän luona syömässä. Samalla tuli avattua kesän grillikausi ja nautittua aivan uskomattoman ihanan lämpimästä päivästä. Tänään suunnataan Paimioon kummipoikani synttäreille ja oma tavoitteeni ainakin olisi saada vähän väriä pintaan. Huomenna voikin sitten mennä hyvillä mielillä töihin, kun lämpötilat olis lomalukemissa... :D


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

FOOD!

Tällä kertaa ajattelin päivitellä teille vähän ruokajuttuja. Kokkailu ja hyvästä ruoasta nauttiminen on yksi minua ja Pöwwöä yhdistävä juttu. Olen Pöwwön kanssa kokkailun myötä muuttanut aika paljon tapaa, jolla maustan ruokani. Ennen käytin aivan liikaa grillimaustetta, sillä laitoin sitä aivan kaikkeen ja aivan liikaa. Sen lisäksi maustin ruokaani cayennepippurilla ja vaikka millä muullakin ja vasta nyt olen tajunnut, millainen suolapommi esim. pelkkä paistettu jauhelihani oli. Nykyään maustan ruokaani paljon maltillisemmin ja käytän paljon myös tuoreita yrttejä. Ruoka maistuu aivan erilaiselta, sillä suolaisuus ei peitä enää alleen kaikkia ruoan omia makuja.

Nyt ajattelin esitellä teille muutamia aterioita, joita olemme viimeisen puolen vuoden aikana popsineet ja joista on tullut omia suosikkejani.

Meille on muodostunut perinteeksi syödä kerran viikossa kalaa. Yleensä päädymme tekemään lohta ja vielä kertaakaan se ei ole epäonnistunut. Jos kala pitää paistaa, niin annan sen kunnian Pöwwölle, koska minä en ole vielä ihan sinut lohen paistamisen kanssa, kun taas Pöwwö tekee sen täydellisesti. :3



Kalan kaveriksi tehdään usein uunivegejä, skånenperunoita, tai salaattia. 


Uunivegeihin käytämme useimmiten porkkanaa, kesäkurpitsaa ja paprikaa. Vihannekset pilkotaan sopiviksi paloiksi uunivuokaan, lisätään vähän öljyä, suolaa ja mustapippuria ja sekoitellaan niin että mausteet leviää tasaisesti. Vegejä paistetaan 225 asteisessa uunissa 40-45 min ja noin puolessa välissä kannattaa ottaa vuoka ulos uunista ja käännellä vegejä. Lisää makua tähän saa lisäämällä esimerkiksi muutaman valkosipulinkynnen vihannesten sekaan.



SKÅNENPERUNAT ovat minun oma henk. koht. suosikkini. (kuten kuvista ehkä näkyy... :D ) Niitä varten tarvitset:



6-8 perunaa
voita
1 iso sipuli
(valkosipulia)
 2 dl kermaa 
timjamia
suolaa & pippuria


Kuori ja kuutioi perunat, silppua sipuli (ja valkosipuli). Kuullota perunat ja sipulisilppu voissa ja lisää kerma. Mausta seos suolalla ja pippurilla ja lisää lopuksi myös timjamia oman maun mukaan. Hauduta miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsiä. (20-30 min)

Nämä perunat ovat niin hyviä, että vievät kielen mennessään. Täyteläisiä, meheviä ja todella hyvä lisuke varsinkin kevyelle kalalle. Nam!



Ihan tavallinen vihersalaatti sopii kivasti kalan kanssa. Itse tykkään laittaa salaattiin myös juustoa. Fetajuustoa, mozzarellaa, raejuustoa, leipäjuustoa. Melkein mikä vaan käy! Salaatin ja kalan kaveriksi käy kivasti myös pekonipavut (näkyy ylläolevan annoksen yläosassa), jotka ovat ehkä maailman helpoin lisuke.
Tarvitset vain 1/2 paketin pekonia ja vihreitä papuja (vaikkapa ihan kaupan pakastealtaasta). Pilko ja paista pekonit ja sillä aikaa kiehauta pavut. Kaada pavuista vesi pois ja sekoita pekonit joukkoon. Done!
Tähänkin muuten saa makua lisää valkosipulilla, jota voi lisätä pekonin joukkoon paistovaiheessa.



Tämän UUNILOHEN valmistuksen olen minäkin jo masteroinut! Ja jos minä osaan, niin kuka tahansa muukin osaa. 

Aseta lohifile uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Paista uunissa 225 asteessa 10 minuuttia, jonka jälkeen ota lohi pois uunista. Tässä vaiheessa päällä oleva nahka lähtee kalasta irti leikiten. Eli poista nahka, jonka jälkeen mausta kalan pinta suolalla ja pippurilla ja tämän jälkeen levitä kalan pinnalle Crème Bonjour Cuisinea. (Kalan kanssa sopii parhaiten sitruuna & tilli). Ripottele päälle vielä tuoretta tilliä ja laita kala takaisin uuniin vielä noin 20 minuutin ajaksi. 

Kalan pinnalle voi lisätä halutessaan myös katkarapuja, mutta niiden kanssa kannattaa toimia siten, että Crème Bonjourin jälkeen laittaa kalan uuniin 10 min ajaksi, jonka jälkeen ottaa kalan pois uunista, ripottelee päälle (sulatetut ja valutetut) katkaravut ja tillin. Tämän jälkeen kaikki uuniin vielä 10 min ajaksi, niin katkaravuista ei tule liian kuivia. 




Kalan lisäksi olemme syöneet paljon kanaa. Yllä kuva ensimmäisestä ateriasta, jonka Pöwwö minulle kokkasi. Paistettu kanan filepihvi, skånenperunoita ja uunivegejä. Tie minun sydämeeni on tainnut mennä aika suoraan vatsan kautta. :D

Pöwwö tekee maailman parasta paistettua kanaa. Salaisuus pinnalta hyvinpaistuneeseen ja sisältä mehevään kanaan piilee yksinkertaisesti siinä, että kanaa ei saa käännellä ja pyöritellä pannulla jatkuvasti. Pöwwön ohjeet menevät näin:

Lämmitä pannu kuumaksi, sulata pintaan rasva ja laita kanan filepihvi paistumaan. Mausta fileepihvi molemmilta puolilta, laske hellan lämpö keskitasolle ja laita pannun päälle kansi. Paista ensin toista puolta 5 min, käännä pihvi ja paista myös toista puolta 5min. Tuloksena on filepihvi, joka on aivan uskomattoman murea, mehevä ja maistuva sisältä. En ole varmaan koskaan maistanut yhtä hyvää kanaa, kuin Pöwwön kanapihvit.



Tuo kanan pinnalla oleva mauste on muuten ihan superhyvää ja sen lisäksi kanaa ei tarvitse millään muulla maustaakaan. Maustepurkki näyttää tältä:





Eilen syötiin kanapihvit ja niiden kaveriksi olin näpertänyt mozzarella-pekonisalaatin. Rapeaksi paistettu pekoni sopii yllättävän hyvin salaattiin. Toisaalta, mihin se pekoni ei sopisi...? :D



Eiköhän tässä nyt ollut taas ruokajuttuja tarpeeksi yhdelle kerralle. Toivottavasti teille tuli yhtä JÄÄTÄVÄ NÄLKÄ, kuin itselleni tätä kirjoittaessa. Onneksi parin tunnin päästä ollaan menossa Pöwwön äidin luo syömään ja illemmalla vielä herkuttelemaan minun äitini luo kahvin ja pullan ääreen.

Läskiterkuin: Stormis

lauantai 10. toukokuuta 2014

Salaisuuksia ja vähän muutakin

Olo on kummallinen. Mikään ei erityisemmin vituta, tai harmita. Vellon tällä hetkellä sellaisessa ihanassa, vaaleanpunaisessa massassa. Tätäkö se onnellisuus on? Olen iloinen, innoissani ja totaalisen in love. Vaikka pari viime viikkoa ovat olleet äärimmäisen stressaavia, se on ollut sellaista kivaa stressiä. Tai ei kai stressi ole koskaan kivaa, mutta näitä juttuja on ollut kivaa hoitaa.

Vielä kaksi viikkoa ja sitten hyppy uuteen, jännittävään ja vähän tuntemattomaankin. Paljon uutta, mutta myös tuttua ja turvallista. Aina välillä jännitys kouraisee vatsanpohjassa, mutta muuten olen aika rauhallisin mielin. En oikein tiedä, että miten tässä näin kävi, mutta kaikki tuntuu kuitenkin aika luonnolliselta ja... oikealta. Enkös olekin ärsyttävä, kun heittelen tällaisia ilmoille, mutta en oikeastaan kerro, että mistä on kyse? :D Vihaan ihmisiä, jotka tekevät juuri näin, mutta minun on aivan pakko purkaa mieltäni ja oloani johonkin! En kuitenkaan voi (vielä) paljastaa mistä on kyse, mutta lupaan ja vannon, että parin viikon päästä tekin tiedätte kaiken, KAIKEN!

Yritin pitää salaisuutta äidiltäni. Se ei mennyt ihan niinkuin piti... Äiti soitti juuri kun olin kauhean kiireen keskellä ja puhuin vähän ohi suuni. Hiljaisuus ja kysymys. Nauratti. Se siitä salaisuudesta. Olisin halunnut yllättää äidin, mutta eihän sellaista salaista agenttia pysty yllättämään kukaan.

Nämä kaikki muutokset ovat saaneet aivoni ylikierroksille. Vaikka miten yritän ajatella kaikkea muuta ja unohtaa edes hetkeksi, niin mieli karkaa jatkuvasti asian äärelle. Uusia ideoita, pieniä haaveita. Olen muutenkin sellainen haaveilija, joka tulee usein pilvilinnoistaan alas ryminällä. Nyt yritän kovasti pitää ainakin varpaat maan tasalla. Ainakin toisen jalan...

On kivaa huomata, että ympärillä olevillakin ihmisillä menee hyvin. Tuntuu, että ollaan selvitty niistä pahimmista nuoruusvuosista ja nyt on meidän vuoro rakentaa tulevaisuutta ja olla onnellisia. En tarvitse paljoa onnellisuuteen. En tarvitse lasta, en koe mitään palavaa tarvetta jatkaa sukuani ja kasvattaa omaa lasta. Riittää, että saan kasvattaa itseäni eheäksi ja kokonaiseksi ihmiseksi. Ja olisi aika kivaa, jos saisin jakaa senkin kokemuksen ja matkan Pöwwön kanssa. :3

Tulipas tästä nyt taas tällainen tajunnanvirran räjähdys. Kevennyksenä voin tarjota hassunhauskan aamuisen selfien itsestäni.


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Keväinen kuvaspämmäys 2


Minulla on ollut ihan superkiireistä viime aikoina ja sen vuoksi en ole oikeastaan edes ehtinyt ajatella blogia hetkeen. Kiireiden syyn paljastan teille vasta myöhemmin, mutta sitä odotellessa saatte nauttia keväisistä kuvista, joita olen räpsinyt viime viikkojen aikana.










Lupaan ja vannon, että seuraavalla kerralla postauksessa on enemmän tekstiä ja vähemmän kuvia. Nyt kuitenkin painun pehkuihin, sillä huomenna on aikainen herätys ja kaikenlaista tekemistä vielä töidenkin jälkeen.