perjantai 30. elokuuta 2013

Girls, girls, girls and cars

Keskiviikkona oli yksi tämän kesän ihanimmista päivistä. Lähdimme nimittäin viiden naisen ja yhden miehen vahvistuksella Loimaalle pienoiselle kuvauskeikalle. Scoundrel oli tehnyt pientä tiedustelua kylillä, että ei kellään sattuisi olemaan vanhoja autoja, joita voisi käyttää pin-up kuvauksissa ja aivan ihanasti oli Loimaan päässä asiat hoidettu! Paikalla oli kymmenkunta toinen toistaan upeampia amerikanrautoja, joista osa oli ihan syötävän ihania.

Ja jotta tekijänoikeudet tulevat selviksi, niin kuvat on ottanut (ja muokannut) Miss Ruki Ver, ellei toisin mainita. Muistakaa myös, että kuvista saa isompia klikkaamalla.




Miss Ruki Ver on todellinen supernainen, sillä sen lisäksi, että hän on ihan häikäisevän kaunis, niin hän osaa myös ottaa todella upeita kuvia ja lisäksi hän on vastuussa minun hiuksistani ja meikeistäni näissä kuvissa.
Koska olemme ihanan turhamaisia naisia, niin tokihan vaihdoimme kuvausten välillä vaatteita kolmesti ja paljon jäi vielä ideoita ja asuja kuvaamattakin. Seuraavalla kerralla sitten... ;)

Tässä me IHANAT NAISET nyt olemme. Ylhäältä vasemmalta oikealle: ScoundrelPin the fuck ups -blogista tutut naiset Somen ihanin muija ja Siperianhusky, sekä pieni ja pullea minä. Auton ratissa on luonnollisesti jengimme pomo, itse MRV.


Kuva: He-man
Tuon punaisen avoauton kanssa innostuimme kuvailemaan vähän enemmänkin ja osa kuvista oli kuin suoraan vanhoista Coca-cola -mainoksista. Girls just wanna have fun!

Kuva: He-man


Kuva: SH



Kuva: He-man


Saimme myös ikuistettua vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä SIM ja SH innostuivat tukkanuottasille.


Riidan syy ei meille muille ihan heti selvinnyt, mutta myöhemmin kuvista löytyi todistusaineistoa siitä, että SIM olikin ehkä käynyt lirkuttelemassa väärälle miehelle...



Tytöt saivat kuitenkin erimielisyytensä sovittua ja pääsimme jatkamaan jännittäviä kuvauksia. Tässä olemme lähtöviivalla, valmiina lähettämään upeat autot matkaan. (Tämän MRV:n kuvan olen räpsäissyt minä, ihan itte!)





Kisa oli hurjan jännä (no okei, eihän me oikeasti saatu ajaa näitä autoja...) ja voittajaksi suoriutui (eikä mitään kisaakaan oikeasti ajettu, mutta jos kisa olisi ajettu, niin!) oma suosikkini, eli tämä ihana keltamusta Chevrolet Chevelle Malibu 2d HT 454 -69. Todella kaunis auto.


Mutta tasapuolisuuden nimissä täytyy sanoa, että kyllä tuo musta Chevrolet Impala 2d HT -65 miellytti myös silmää. Sisäinen pieni Supernatural-fanityttöni olisi halunnut nähdä paikalla myös vuoden -67 Impalan, jollaista Dean Winchester ajaa kyseisessä sarjassa. Voi pojat, siinäpä olisikin tullut ehkä jopa pieni kyynel silmään, kun sellaisen auton kanssa olisi päässyt samaan kuvaan. Mutta ei ollut yhtään paha mieli tähänkään autoon nojaillessa...



Ja kun kerran päästiin luvan kanssa nojailemaan ja istumaan näin upeiden autojen päälle, niin siinähän sitä tekemistä sitten riittikin. Tässä vähän lisää taidonnäytteitä.


MRV:n kuvat: He-man





Tässä välissä täytyy huomauttaa, että seuraava kuva saattaa aiheuttaa todella suurta säärikateutta. Scoundrel on muutenkin pitkä ja kaunissäärinen nainen, mutta korkokengissä... Katsokaa nyt noita jalkoja! Huhhuh! Terveisin: kääpiö



Tässä oivia esimerkkejä siitä, miten epäreilun kauniilta voikaan ihminen näyttää, ihan vaan huolettomasti autoon nojaillessaan.




Tässä odottelen, että tytöt saapuisivat kanssani sunnuntaiajelulle.



Vielä sipaisu huulipunaa ja matka voi alkaa.



Lopuksi vielä vähän glamouria. 

Kuva: He-man

Säärtä, säärtä ja vielä vähän enemmän säärtä.




 Autossa on myös yllättävän mukavaa ihan vaan makoilla ja samalla voi vähän lisätä huuliin punaa.






Tällaista tällä kertaa. Iso kiitos Loimaan suuntaan kaikille teille, jotka toitte autojanne kuvattavaksi. Kiitos myös kaikille ihanille naisille, jotka olitte ihan SEKSIVAU, vaikka vähän vilpoinenkin meinasi tulla. Ja erityiskiitos myös kuskille/kuvaajalle He-manille, joka kesti meitä naishauskoista jutuista huolimatta.





lauantai 24. elokuuta 2013

Eeppisiä hakusanoja 2

Jokin aikaa sitten tein postauksen hämmentävistä hakusanoista, joilla blogiini oli eksytty. (Löydät tuon postauksen täältä) Ja voi pojat! Olette taas olleet aika hämmentäviä!

Ensinäkin: Sinä, joka olit googlettanut Miss Ruki Veriä, niin hänen bloginsa löytyy täältä.

Toiseksi: Sinä, joka olit etsinyt sanoilla "marco hietala vaimo" ja päätynyt minun blogiini, niin et takuulla löytänyt etsimääsi. Minulle tuli kuitenkin vähän paha mieli siitä, että blogistani ei ollut apua, niin kerrottakoon nyt, että Marco Hietala on naimissa Mervi Hietalan kanssa. (Noilla hakusanoilla päädyit kuitenkin varmaankin tähän postaukseen, sen kommenttien vuoksi :D )

Ja sitten eniten mieltäni askarruttaneeseen hakuun... "teinisarjan nörtti"
Selväse! Auttaisi ihan todella paljon, jos tietäisi MISTÄ, tai edes millaisesta teinisarjasta on kyse. Ensimmäisenä mieleeni tuli kuitenkin yksi parhaista teinisarjoista IKINÄ,  nimittäin Freaks and Geeks, jossa on ihan parhaat nörtit! <3 Ja kyllä. Se on James Franco!




Palaan aiheen äärelle taas, kun te pienet pallerot olette höpsöilleet googlen kanssa! <3

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Stormiinan leffanurkka

Koska leffamakuni on vaatimattomasti maailman paras, niin ajattelin esitellä teille muutamia lempielokuviani, jotka kaikkien pitäisi nähdä edes kerran elämässään. En todellakaan ala laittamaan näitä mihinkään järjestykseen, koska se olisi täysin mahdotonta. Enkä myöskään ala luetella kaikkia suosikkielokuviani, koska niitä on PALJON. Tässä kuitenkin muutamia!




Ilmestyttyään vuonna 1998 tätä elokuvaa esitettiin vain viidessä elokuvateatterissa yhden viikon ajan ja se vedettiin pois teattereista lopullisesti Columbinen koulusurmien takia. Elokuva sai tuolloin huonot arvostelut, mutta kasvatti suosiotaan DVD:n (ja VHS:n :') ) ilmestyessä kauppoihin. Nykyään elokuva on jo nauttinut pitkään kulttimaineesta ja minun jakamattomasta rakkaudestani. Jos pitäisi mainita yksi elokuva, jota rakastan ihan vähän enemmän kuin muita, niin se olisi ehdottomasti tämä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan elokuva kertoo irlantilaisista veljeksistä, jotka kokevat saaneensa Jumalalta kutsumuksen ottaa laki omiin käsiinsä ja tappaa maailmasta rikolliset yksitellen.
Jos juoni ei kuulosta mielestäsi kovinkaan hyvältä, niin älä välitä. Ensimmäisen kerran kun kuulin tästä elokuvasta, niin en siitä innostunut itsekään. Mutta yllätyin todella iloisesti, sillä tämä elokuva on toteutettu niin hyvin, että se nostaa juonen aivan uudelle tasolle. Etenkin elokuvan taistelukohtaukset ovat omia suosikkejani, koska ne ovat tehty niin nerokkaasti. En osaa oikein sanoin kuvailla, että MIKSI tykkään tämän elokuvan kohtauksista ja toteutuksesta niin paljon. Se on vaan se tunne, joka leviää kylminä vilunväreinä ympäri vartaloa joka ikinen kerta, kun katson tämän. 



Lisäksi Boondock saints tarjoilee komeita miehiä, jotka puhuvat irkkuaksentilla. What's there not to like? 
Ja kyllä, toinen veljeksistä on Norman Reedus, joka nykyään tunnetaan lähinnä Walking Deadin Daryl Dixonina. (Kuvittele tähän väliin avautumista siitä, että miten MINÄ tykkäsin Norman Reeduksesta jo paljon ennen Walking Deadin tuomaa julkisuutta, myh myh :D ) Myöskin Willem Dafoe, joka on aivan loistava näyttelijä, tuo omalla roolisuorituksellaan paljon hyvää tähän elokuvaan. 

10 vuotta myöhemmin julkaistiin jatko-osa Boondock saints II: All saints day, mutta sitä en valitettavasti voi suositella läheskään yhtä suurella lämmöllä, kuin edeltäjäänsä.




Tämä elokuva on minulle siitä merkittävä, että se on ensimmäinen sci-fi elokuva, jonka muistan nähneeni ja jo tuolloin sisälläni sykki pienen nörttitytön sydän, sillä katsoin tämän todella monta kertaa. VHS:ltä tietenkin ja telkkarista nauhoitettuna, kuinkas muutenkaan.

Event horizon on alus, joka katosi neitsytmatkallaan 2040 mustaan aukkoon ja 7 vuotta myöhemmin se palaa mysteerisesti takaisin. Alukselle lähetetään pelastusmiehistö selvittämään aluksen ja miehistön kohtaloa.


Olin varmaan arviolta 12-vuotias, kun näin tämän elokuvan ensimmäisen kerran ja hyiiiii, kun pikkustormista pelotti! Katsoin varmaan puolet elokuvasta sormien lävitse ja kauhusta kankeana, mutta pakkohan se oli katsoa. Katsoin tämän edellisen kerran alle vuosi sitten ja kyllä se vaan edelleenkin oli hyvä. Hyvää sci-fiä, hyvä tarina, juoni kulkee sujuvasti ja ei tarvitse olla mikään ydinfyysikko, että ymmärtää asioita. :D Ja kyllä se vieläkin vähän pelotti. Olen toki tämän jälkeen nähnyt parempiakin sci-fi -elokuvia, mutta halusin nostaa juuri tämän esille, koska se on minulle niin nostalginen elokuva.

Ja KYLLÄ, se on Matrixin Morpheus, aka Laurence Fishburn. :)


(Unelmien sielunmessu)


Tämä elokuva koskettaa minua joka kerta ahdistavuudellaan. En ole tähän päivään mennessä nähnyt toista elokuvaa, josta tulisi yhtä ahdistava ja paha mieli, kuin tästä. 

Requiem for a dream kertoo riippuvuuden eri muodoista päähenkilöidensä kautta. Kolmen vuodenajan ajan elokuvassa seurataan heidän elämäänsä riippuvuuksien keskellä. Hiljalleen he uppoavat syvemmälle ja joutuvat riippuvuuksiensa ja pakkomielteidensä vangeiksi. 

Harry ja Marion ovat syvästi toisiinsa (ja heroiiniin) rakastunut pari ja yhdessä ystävänsä Tyronen kanssa Harry ajautuu lopulta myymään heroiinia. Kaikkein raastavinta oli kuitenkin seurata Harryn äidin, Saran kohtaloa. Yksinäinen leskinainen, joka saa yllättäen kutsun lempiohjelmansa kuvauksiin ja tämän seurauksena hän haluaa pakkomielteisesti mahtua vanhaan upeaan mekkoonsa. Hän hakee apua lääkäriltä, joka määrää hänelle laihdutuslääkkeitä. Sara ottaa lääkkeet ilolla vastaan aavistamatta, että ne eivät olekaan vain tavallisia laihdutuspillereitä, vaan spiidiä. Lopulta Sarankin todellisuudentaju hämärtyy ja hän jää koukkuun lääkkeisiinsä.

Elokuva on toteutettu niin riipaisevasti ja paikoitellen jopa inhorealistisesti, että se ei todellakaan ole mikään helppo ja kevyt katsottava. Ja vaikka elokuvassa onkin keskeisessä osassa huumeet, niin mikään Trainspottingin tai Fear and loathing in Las Vegasin kaltainen huumekuvaus se ei ole. Elokuva keskittyy enemmänkin siihen, miksi ihmiset ovat niin heikkoja riippuvuuksille ja miten helposti ne voivat murentaa ihmisen. Ihan kenet vaan meistä. Se tästä elokuvasta tekeekin niin ahdistavan, että päähenkilöihin on pelottavan helppoa samaistua ja peilata heidän tarinoitaan omaan elämäänsä. 

Edelleenkään en osaa kuvailla tämän elokuvan ahdistavuutta mitenkään paremmin, kuin tämän kappaleen kautta...


Requiem for a dream löytyy kyllä dvd-hyllystäni, mutta en ole pystynyt katsomaan sitä lähes kolmeen vuoteen, koska muistan vieläkin miten paha olo sen jälkeen velloo sisällä. Ehkä pitäisi, niin voisi ainakin todeta, että itsellä on asiat kuitenkin ihan hyvin...



Tässä oli muutamia lempileffojani! Palaan kyllä aiheeseen vielä myöhemmin, joten älkää pelätkö / huokaisko helpotuksesta ihan vielä. ;)

Jos olet nähnyt jonkun (tai vaikka kaikki) näistä elokuvista, niin otan mielelläni muiden mielipiteitä vastaan. Miksi tykkäsit? Miksi et tykännyt? Oliko sinulla johonkin jotain näkökulmaa, jota en tuonut esille? Kertokaa hyvät ihmiset! :)





tiistai 20. elokuuta 2013

Kurt Schneider, I will be right here waiting for you!

Youtube on ehkä paras keksintö ikinä! Illanistujaiset kavereiden kanssa menee AINA jossain vaiheessa iltaa siihen, että jokainen haluaa näyttää youtubesta jotain ihan superhauskaa, tai jonkun maailman parhaan biisin / musiikkivideon ja niin kävi myös toissaviikolla, kun istuimme iltaa Miss Ruki Verin ja Scoundrelin kanssa.

Allekirjoittaneella ja Scoundrelilla on aika samanlainen musiikkimaku ja tykätään samanlaisista (nuorista ja söpöistä ^_^) muusikkopojista ja ah niin herkistä biiseistä ja tällä kertaa hän tutustutti minut aivan ihanaan nuoreen mieheen nimeltä Kurt Schneider.



Niin herkkää, niin herkkää! MRV:n mielipide oli "IHAN LIIAN NYNNYÄ!"
Mutta kun nyt aloitin tämän nynnyilyn, niin nynnyillään sitten kunnolla!

Alla olevien kappaleiden alkuperäisversiot ovat molemmat yksiä lempibiisejäni, mutta nämä coverit... Ne ovat jotain ihan muuta. Voi rakkaus <3






aww, aww, awww... Muutenkin kaikki kitaraa ja pianoa soittavat miehet on niin kuumia ja ihania ja vaikka mitä, mutta kun ne on varustettu tuollaisilla silmillä ja katseella, niin vähemmästäkin alkaa sydän sulaa. Lisäksi alan epäillä, että tästä maailmasta ei löydy soitinta, jota Kurt Schneider ei osaisi soittaa...
Kyllä minä ottaisin ihan koska vaan yhden tällaisen iltojeni iloksi ja aamujeni auringoksi! ;) Rapsuttaisin poikapolon varmaan hengiltä!

TÄÄLTÄ  löydät lisää Kurt Schneiderin (ja paljon muidenkin) biisejä! Jos tykkäsit ylemmistä, niin kannattaa tutustua myös tuolla oleviin Sam Tsuin (joka muuten näyttää aika paljon nuorelta Antti Tuiskulta :D ) laulamiin biiseihin. :)

PS. olen saanut viimeviikkoina pari uutta lukijaa, joten lämpimästi tervetuloa lukemaan blogiani ja kommentoiti on enemmän kuin sallittua. Toivottavasti viihdytte! :)

maanantai 19. elokuuta 2013

Zombiewalk 2013

Ja teemabileet vaan jatkuu. Viimeksi vein teidät Fetissibileiden ihmeelliseen maailmaan ja tällä kertaa ajattelin tutustuttaa teidät vähän toisenlaiseen alakulttuuriin, joka on kovin lähellä omaa sydäntäni. Turussa nimittäin järjestettiin lauantaina ensimmäisen kerran Zombiewalk ja toivon kovasti, että tapahtumasta tulee vuosittainen!

( upeista kuvista iso kiitos Petri Vilénille ja Miss Ruki Verille ! Muistakaa myös, että kuvista saa suurempia klikkaamalla :) )

Aloitimme valmistautumisen jo hyvissä ajoin päivällä ja hyvä niin, sillä maskeeraukseen yms sai kulumaan yllättävän paljon aikaa. Läästimme toistemme naamoihin lateksia, jonka sekaan olimme tyhjentäneet kaapista erinäisiä siemeniä yms. rosoisen pinnan saavuttamiseksi. MRV:n poskessa on lateksin lisäksi kerrosten välissä rypytettyä paperia. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana siinä, miten saa luotua erilaisia pintoja tuon lateksin kanssa. Näin jälkiviisaana annan sellaisen vinkin, että ei kannata ihan hiusrajaan asti sitä lateksia levittää, sillä se jää todella jämäkästi hiuksiin kiinni. (terveisin stormis, joka joutui seuraavana aamuna poistamaan viimeisetkin lateksijämät saksilla)

(c) MRV


Ihon pohjustin lähes valkoisella Grimasin rasvavärillä (saa mm. Punanaamiosta ) ja silmien ympärille levitin mustaa ja oranssinruskeaa luomiväriä. Pääasiassa niin, että alaluomelle mustaa ja yläluomelle + vähän sinne sun tänne silmän ympärille oranssinruskeaa. Noilla luomiväreillä tein ihooni muutenkin mustelmaista ja epätasaista vaikutelmaa. Lopuksi tuo kokonaisuus vielä päällystettiin Grimasin valkoisella irtopuuterilla.

Tuo lateksi kuivuu suht hitaasti, joten sen levittäminen kannattaa aloittaa ajoissa. Kuivumista voi kuitenkin vähän nopeuttaa hiustenkuivaajalla, jos ei malta / ehdi odottaa. Lateksin pintaa pystyy käsittelemään samoin kuin ihoakin, joten senkin suhteen on vain mielikuvitus rajana. Omassa otsassani on sekalainen sekoitus luomivärejä ja tekoverta (luonnollisesti...).

Ja pitihän sitä vähän hassutella l'Oréal-hengessä laittautumisen lomassa. Kyllä zombietkin ovat sen arvoisia! ;)

(c) MRV


Ja täsä mä ny sit ole, elävä kuallu:

(c) MRV


(c) MRV



Yksin minun ei onneksi tarvinnut valmistautua, sillä meitä oli ihan mahtava porukka lähdössä walkille ja mukana olivat edustamassa:

(c) MRV


... hänen miehekkeensä Shepherd

(c) MRV


...sekä ihanainen MRV 

(c) MRV


...ja hänen sisarensa Siperianhusky 

(c) MRV

MRV:n ja SH:n asut olivat aika huikeat, sillä he olivat pukeutuneet 50-luvun tyylisiksi kotirouviksi. Molemmilla oli selvästi jäänyt aamuiset askareet kesken, sillä MRV oli ah niin hehkeässä aamutakissa, jonka alla oli ah niin seksikkäät alusvaatteet ja hänen hiuksensa olivat vielä papiljoteilla. SH sen sijaan oli hädintuskin päässyt suihkusta pois zombien hyökätessä.

Nainen hei, sulla on jonkun silmä rinnuksilla... 

(c) MRV

Scoundrel edusti vähän virallisemmassa toimisto-lookissa. Olikohan asu valittu huolella työhaastattelua varten? Voin kertoa, että paikka taisi jäädä saamatta...


(c) MRV

(c) MRV



Itsehän tunsin oloni taas maailman pienimmäksi ja pulleimmaksi näiden huikean pitkien naisten keskellä, joten käänsin sen edukseni ja päätin olla yksi maailman pelottavimmista asioista: zombielapsi.


(c) MRV


Let's face it. Mikään ei ole pelottavampaa kuin lapset. Paitsi zombielapset. Pahin painajaiseni olisi herätä keskellä yötä siihen, että sänkyni vieressä seisoo yksinäinen lapsi, joka vaan TUIJOTTAA eteensä sanomatta mitään. 


(c) MRV


Ja mitä olisikaan lapsi ilman veristä pehmolelua? Ei niin mitään. Jälkeenpäin kuvia katsellessani totesin, että tuo nalle on aivan liian valkoinen. :(  Olisi pitänyt olla lisää likaa ja lisää verta! Tosin walkin jäljiltä se muistuttaa uitettua ja veristä koiraa...


(c) MRV

Tämä kuva on kyllä niin forever alone... Kukaan ei koskaan leiki mun kanssa... :(


(c) MRV


Itse tapahtuma alkoi kuudelta ja kulkue lähti liikenteeseen Tuomiokirkolta. Kauhealla kiireella juoksimme kaupungin läpi, kun kello lähestyi uhkaavasti kuutta. Jännä juttu, miten hassusti suomalaiset käyttäytyvät nähdessään jotain vähänkin outoa. Autoista tuijotettiin avoimen uteliaasti ja saatiinpa pari tööttäystäkin aikaiseksi (tai ehkä ne johtuivat vain MRV:n seksivau-asusta?), mutta vastaan kävelevistä ihmisistä suurin osa vain tuijotti muualle ja varoi katsomasta meihin päin.


Vihdoinkin perillä! Paikalla oli yllättävänkin paljon ihmisiä, vaikka sää ei ollutkaan mitä parhain. Facebookin tapahtuman mukaan osallistujia oli suunnilleen 400. Oli ihanaa huomata, miten paljon tässäkin kaupungissa on zombiefaneja, jotka ovat valmiit panostamaan täysillä osallistuakseen tällaiseen tapahtumaan. Mahtavia asuja!

(c) Petri Vilén

Juuri ennen lähtöä taivas repesi ja saimme niskaamme ihanan sateen, jota sitten kestikin koko zombiewalkin alusta loppuun... Reitti kulki Tuomiokirkolta kauppatorille, josta matka jatkui kävelykatua pitkin Kristiinankadulle ja jokivartta pitkin takaisinpäin ja päättyi kirjaston edustalle. Yhtään pidempää reittiä en kyllä kaivannutkaan, sillä tuo laahustaminen ja otuminen vesisateessa sai aikaiseksi sen, että pohjelihakseni ovat edelleen ihan kivikovat ja kramppaavat ihanasti. Mutta mitäpä sitä ei tekisi rakkaudesta zombeihin?

(c) Petri Vilén

Matkan varrella oli paljon ihmisiä ihmettelemässä ja kuvaamassa. Kaikkein herttaisimpia olivat pikkulapset, jotka seurasivat tapahtumaa pelonsekaisella innostuksella. Pitihän sitä muutamaa lasta vähän ohikulkiessa pelotellakin murisemalla ja hampaita näyttämällä...

(c) Petri Vilén

( EDIT: olihan tapahtumasta oikein videokuvaakin tarjolla! Ylen iltauutisissa vilahdin myös minä.
TÄÄLTÄ  voit katsoa tuon pätkän ja zombeilua luvassa 02:53 kohdasta eteenpäin. "Normilauantai"  )

Kun kävely oli ohitse, olimme kuin uitettuja... noh zombeja. Kaduilla oli sadeveden joukossa varmasti myös aimo annos tekoverta. Sää ei ollut muutenkaan mitenkään kauhean lämmin, joten suunnistimme luokseni lämmittelemään ja kuivattelemaan ennen illan jatkoja.


Kotona meni märkä asukin suosiolla vaihtoon. Jatkot olivat kuitenkin K-18, niin eihän sinne mitään pikkutyttöä olisi sisään päästetty. Hiukset avasin ja mitään sen enempää pörrötystä ja sekoitusa ne eivät vaatineet enää aikaisemman käsittelyn ja vesisateen jäljiltä. Päästä löysi paikkansa myös juuri ostamani pieni hattu, jossa on tuollainen harso silmien edessä. Tällaista mä oon aina halunnut!

(c) MRV


Aikaa löytyi myös hassuttelulle ja rakkaudenosoituksille. Zombielove! 

(c) MRV

Ja tässä vielä minun ja Oton taidonnäyte. Puss puss!

(c) MRV


Jatkoille mentiin bussilla ja bussikuski oli niin hämmentynyt, että päästi meidät ilmaiseksi sisään ja kanssamatkustajillakin oli hauskaa. 




Jatkot pidettiin Bore-laivalla jokirannassa Turun Linnan vieressä. Vaikka annankin kaiken kunnian ja arvostuksen järjestäjille siitä, että olivat järjestäneet myös jatkopaikan ja koristelleet sen omalla ajalla ja vaivalla, niin tuo laiva oli valitettavan syrjässä... Varsinkin kun viimeinen bussi keskustaan päin lähti jo heti 11 jälkeen. Seuraavalla kerralla, jos saataisiin jatkopaikka johonkin vähän lähemmäs, niin bueno! 


Ilta ei loppunut vielä silloinkaan, kun suuntasimme bussilla keskustaan, vaan menimme istuskelemaan Rokbariin, jossa allekirjoittanut pisti merkille sen, että siellähän oli vallan hyvännäköisiä ja kivanoloisia miehiä paikka pullollaan. Harmi vaan, että en itse ehkä ollut parhaimmillani näin zombiewalkin jälkeen. :D
Näin myös pitkästä aikaa vanhoja, ja vielä vanhempia kavereita ja oli ihanaa nähdä teitä kaikkia! <3


(c) MRV

Tällä kertaa astetta verisemmin terkuin: 
Zombiestormis.
Ensi vuonna uudestaan!!!