sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kaunis, rietas, onnellinen

Aivan ihana, hauska ja kiva viikonloppu takana. Vietimme eilen MRV:n ja Scoundrelin kanssa laatuaikaa tyttöjen kesken. Miehet oli heivattu kuka mihinkin ja me omistimme päivän vain toisillemme. Tuli saunottua, juoruiltua, herkuteltua hyvillä juotavilla, naposteltua herkkuja ja kuunneltua musiikkia.

Mustikkashotit! Siitä se ajatus sitten lähti....

Jossain vaiheessa iltaa MRV pyysi meitä miettimään yhtä, ja vain yhtä biisiä, joka kuvastaa meitä ihmisenä. Hirvittävän vaikea tehtävä valita vain yksi kappale! Miettimiseen meni aika pitkä tovi ja lopulta valitsin erään kappaleen, joka on ollut minulle jo pitkään kovin tärkeä ja johon olen kokenut samaistuvani niin monet kerrat.

Kaikessa hiljaisuudessa kuuntelimme vuorollamme toistemme valitsemat kappaleet ja minun kappaleeni kuulosti tälle: (alkuperäinenkin versio on todella hyvä, mutta tämä versio on enemmän minun näköiseni, koska kuoro tuo siihen mukaan tietynlaista mahtipontisuutta ja alakuloisuutta)

Scala & Kolacny Brothers - Creep (Cover from Radiohead)

Vuosia ja taas vuosia olen kokenut olevani jotenkin "outo" ja ulkopuolinen, vaikka olisin hyvienkin kavereiden ympäröimänä. En ole aina osannut seisoa omien mielipiteideni ja tahtoni takana ja sen vuoksi olen ollut joskus todella epävarma ja kokenut olevani heikko. Olen nöyristellyt ja antanut ihmisten kävellä ylitseni kerta toisensa jälkeen, vaikka oikeasti olisin vain halunnut olla jotain erityistä edes jollekin. 

Mutta jotain on tapahtunut, sillä kappaleen soidessa se ei enää tuntunutkaan niin omalta. Rakkaalta ja tärkeältä toki, koska se on kulkenut niin pitkään mukana kaikessa, mitä olen kokenut, mutta en osannut enää samaistua siihen samalla tavalla. Kun istuin siinä kahden rakkaimman ystäväni kanssa sohvalla, niin tunsin oloni todella lämpöiseksi ja turvalliseksi heidän seurassaan. Oloni ei ollut yhtään ulkopuolinen, tai sellainen, että minun pitäisi piiloutua jonkin roolin, tai kuoren taakse. Heidän kanssaan saan olla juuri sellainen kuin olen ja tiedän, että voin puhua heille molemmille ihan mistä vain sydämelläni olevista asioista.

Olen viimeisen vuoden aikana käynyt läpi niin isoa henkistä kasvua, että tällä hetkellä tunnen itseni itsevarmemmaksi ja noh, kaikin puolin paremmaksi, kuin koskaan aiemmin ja siihen on osasyynä myös nämä ihanat naiset, joista on tullut minulle kovin tärkeitä tämän vuoden aikana. Varsinkin MRV on valanut minuun sellaisen määrän itseluottamusta, että tuskin olisin tähän pisteeseen päässyt ilman hänen sanojaan. Miltä minusta sitten tällä hetkellä tuntuu? No aika pitkälti tältä:


Kaija Koo - Kaunis rietas onnellinen



Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa
Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas
Sä oot kerran jo luullut ettet tuu koskaan toipumaan
Ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa

Niin mä voin luvata et aina lopulta sä selviit mistä vaan
Ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan

Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä joten anna mennä 
Kaunis rietas onnellinen 
Kaunis rietas onnellinen

Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään
Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää
Mut älä unohda että nyt lopultakin on sun vuoro taas
Ja mä voin luvata ettei se satuta kun kaiken pudottaa

Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä joten anna mennä 
Kaunis rietas onnellinen 
Kaunis rietas onnellinen



Tämä kappale on niin voimakas ja rehellinen kuvaus siitä, miltä tuntuu pitkästä aikaa seisoa omilla jaloillaan, hengittää syvään ja tuntea elävänsä. Ja ei, tämä fiilikseni ei johdu siitä, että parisuhdestatukseni on muuttunut ja kokisin sitä kautta "kelpaavani" ja olevani kaunis, rietas ja onnellinen. Kuten sanottua, tämä on pitkän ja raskaankin prosessin tulos ja kuvaa hyvin sitä, millaiseksi oma minä-kuvani on kasvanut varsinkin viimeisen vuoden aikana, kun olen erinäisten tapahtumien seurauksena ymmärtänyt, että vain minä itse olen vastuussa omasta elämästäni ja onnellisuudestani. Olen selvinnyt paljosta ja kokenut inhottavia asioita, mutta nyt on oikeasti minun vuoroni ja en voi oikeasti menettää enää yhtään mitään. Joten annan mennä.

Muistan miten vietin kesäkuussa syntymäpäivääni ja istuin ystävieni kanssa Armaksessa. Tämä biisi soi ja tunsin miten ahdistus rinnassani paisui valtaviin mittoihin ja karpalon kokoinen kyynel lähti vierimään poskeani pitkin. Vilkaisin vieressäni istuvaa Hattaraista ja siinähän sekin vollotti! Mokoma ihana! Siinä me sitten istuttiin, laulettiin sydämien kyllyydestä ja itkettiin. Tuntuu siltä, kuin siitä olisi valovuosia aikaa, mutta me tytötpä ollaan edelleen kauniita, riettaita ja onnellisia!

En muista, koska olisin viimeksi ollut näin tyytyväinen omaan elämääni. Kiitos rakkaimmat, kun jaatte tämän tunteen kanssani. <3


4 kommenttia:

  1. Ihan parhautta. Niin sitä pitää kulta. :3 *iloinen puolestasi*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olet parhautta! <3 *haliruttaus*

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sä oot niin tommonen matkija! :D

      Poista