maanantai 15. huhtikuuta 2013

Oh, excuse me while I take my clothes off...

Hupsista... Huomasin juuri selanneeni yli tunnin googlesta erinäisten kuumaakin kuumempien miesten kuvia... Niinpä päätin tehdä ihan teidän iloksenne postauksen siitä, millaiset miehet miellyttävät silmääni ja saavat minut kuolaamaan lätäköitä heidän jalkojensa juureen. Ja samalla sain tekosyyn viettää lisää aikaa näiden kuvien parissa... ;) Näistä miehistä kelpuuttaisin kenet tahansa lakanoideni väliin ja heräämään vierestäni aamulla.

Tämä postaus on ylistys näille ihanille, komeille, söpöille, seksikkäille ja maailman kuumimmille miehille <3
(tässä vaiheessa todennäköisesti kadotin hyvin monen miespuolisen lukijan mielenkiinnon, mutta ei haittaa!)



ED WESTWICK

Aloitetaan tästä ihanasta ja söpöstä miehestä, jonka ansiosta jaksoin seurata Gossip Girlin alusta loppuun. 
Sarjassa miehen roolihahmo Chuck Bass nähtiin joka jaksossa puku päällä ja voi kyllä, minä ainakin olen aivan heikkona miehiin puvuissa. Chuck Bass ei ollut (ainakaan aluksi) mikään mukava hahmo. Hän oli hemmoteltu, rikas ja itsekäs, mutta ah niin karismaattinen.


Myönnettäköön, että tällaiset nuoret ja söpöt pojat ovat aina olleet yksi heikkouteni.







Tässä kuvassa näette kaksi muutakin hyvää syytä katsoa Gossip Girliä :)






ALEXANDER SKARSGÅRD


Ihana, kuuma, pitkä, lihaksikas, miehekäs.... Alexander Skarsgård.
Suurimmalle osalle mies on varmastikin tuttu juuri tämän näköisenä, True Blood sarjan ihanana Eric Northmanina. Itse myönnän, että vaikka sarja olisi ihan maailman huonoin (mitä se ei siis mielestäni todellakaan ole!) niin todennäköisesti jatkaisin sen katsomista silti, ihan vain tämän jumalaisen 194 cm pitkän miehen takia. 

 Sarjassa on kiitettävän paljon näytetty paljasta pintaa myös tämän miehen osalta, mutta voiko tätä muka näyttää liikaa? Alla oleva kuva oli aikoinaan hyvinkin pitkään taustakuvanani.



Tämä mies on siitä poikkeuksellinen, että hän on ainoa listallani oleva mies, joka on blondi. Jotenkin Skarsgårdilla on vaan sellaista... karismaa. Ja kuinka seksikäs voi parransänki olla?







Ja parransängestä puheenollen....


HUGH JACKMAN


Ei tätä varmaan kauheasti tarvitse selitellä, eihän?
Onko maailmassa naista, joka ei ottaisi tätä miestä päiväunien kohteeksi ihan koska vain?

Ja mitä juuri sanoin parransängestä ja miehistä puvuissa? Tästä täydellisemmäksi ei voi mies enää mennä. Hugh Jackman has it all!
Mies on 189 cm pitkä, komea, karismaattinen, jumalaisen seksikäs, puhuu aivan mielettömän ihanalla aksentilla, osaa laulaa ja.... naimisissa. 




Lisäksi... Wolverine <3







Vaikka nämä miehet eivät missään järjestyksessä olekaan, niin seuraava on ehkä kuitenkin lähimpänä sitä oikeaa miesihannettani. Mies, jota olen seurannut erään sarjan tiimoilta jo monta monta vuotta ja jonka hymy saa sydämeni sulamaan. 

JENSEN ACKLES


Ja tuo sarjahan on tietysti Supernatural, jossa Jensen Ackles näyttelee Dean Winchesteriä. Sarjan kantava voima on kyllä ehdottomasti Winchesterin veljeksiä näyttelevien Jensen Acklesin ja Jared Padaleckin kemiat, jotka toimivat ihan mielettömän hyvin yhteen.

Aika kauan jouduin metsästämään kunnollista kuvaa tästä miehestä puvussa, mutta google ei pettänyt tälläkään kertaa. 


Ei käy kieltäminen, etteikö tämäkin mies olisi lihaksikas, seksikäs ja kaikkea muuta, mutta henkilökohtaisesti pidän eniten tuosta katseesta ja ehkä maailman valloittavimmasta hymystä. Yksi tällainen kiitos. 








Ja koska kaikista muistakin oli paljasta pintaa, niin....



Lopuksi vielä yksi youtube-pätkä tästä miehestä. Tällainen on ilmeisesti normipäivä Supernaturalin kuvauksissa. :)




Tässäpä niitä miehiä nyt oli. Lista olisi voinut jatkua loputtomiin, mutta johonkin se raja oli vedettävä, koska muuten olisin tässä vielä aamullakin. :P  

Tällainen on siis Stormiinan miesmaku. 
Sytyttikö näistä miehistä kukaan? Millainen on sinun miesmakusi? :)


4 kommenttia:

  1. Uuu, mikä postaus! :D Nää on mulle vähän liian siloposkisia... Tässä mun unelmien mies: http://kalydh.buzznet.com/photos/villehermannivalo/?id=3641046

    Siis Marco Hietala, nam! Harmi, että sillä on vaimo ja lapsia... Mut sain kaveriltani joululahjaks vibraattorin, joka oli puettu Marco Hietalaksi :D Siis se oli neulonu sille tukan ja parran ja vaatteet. Silmät oli kii sinitarralla :D Haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos mielipiteestäsi mieskeskusteluun! Muhun ei sit taas yhtään iske sellaiset pitkätukkaiset ja parrakkaat hevimiehet :D

      Poista
  2. Uuuuuh, aaaaaah, Jensen <3 Mutta en kyllä voi käsittää tota Jackmania :DD Eli täällä ainakin nainen, jonka päiväunikohteeksi kyseinen herra ei päädy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, no tulipahan todistettua mun väite vääräksi. :D

      Poista