torstai 26. maaliskuuta 2015

Stressiä ilmassa

Hirvittävä stressi, kaikesta!

Ihan ylimpänä tällä hetkellä stressaa korkeakoulujen yhteishaku. Katselin eilen hakulomaketta ja kiristelin hampaitani. Ammattikoulussa ollessani arviointi muuttui kesken opintojen 1-5 asteikosta 1-3 asteikkoon ja kaikista kovalla vaivalla ansaituista nelosista tuli kakkosia. Eli kun olin suunnilleen 3,5 - 4 keskiarvon oppilas, niin yhtäkkiä olinkin tasapaksun kakkosen oppilas. Ja tämä kostautuu nyt sitten yhteishaussa, kun vanhan arvosteluasteikon mukaan olisin saanut paljon paremmat pisteet, kuin uuden kanssa. Kyllähän se syö, kun kymmenen pistettä häviää hakutilanteessa pelkästään tuon vaihdoksen vuoksi.

Olin jotenkin ollut ajatusvammainen ja ajatellut, että enhän mä nyt hae kuin siihen yhteen mua kiinnostavaan koulutusalaan. Eilen sitten aloin oikeasti selata niitä vaihtoehtoja ja kyllä siellä pari muutakin ihan kivaa oli. Eli eiköhän sieltä löydy myös plan B. Noh, onneksi tässä on vielä parisen viikkoa aikaa.

Rintakehän alueella on tuntunut taas tuttua kipua. Mikäs sen mukavampaa, kuin että se viime kesäinen Tietzen oireyhtymä, eli kylkirustojen tulehdus tekee paluutaan. Kävin eilen lääkärillä ja vaikka olenkin tiennyt alueen olevan kipeä, lääkärin painellessa rintakehää tajusin, miten pahana se tuledus siellä taas jyllää. Huuto meinasi päästä kaikkein kipeimmistä kohdista paineltaessa. Nooh, tulehduskipulääkkeitä onneksi sain ja käskyn venytellä pikku hiljaa fysioterapeutin ohjeilla.

Kävin lääkärin jälkeen vähän piristämässä itseäni ja shoppailin itselleni vähän vaatteita ja muuta kivaa. Uusia farkkulegginsejä olen kaipaillut ja onneksi löysin sellaiset Lindexistä. Kaupoilta tartttui mukaan myös pari paitaa, koru ja kynsilakkaa. Olen laiska paska, enkä jaksa ottaa niistä nyt teille kuvia, mutta kaikkein tärkeimmästä ostoksesta on onneksi kuva! Mun uusi, ihana teemuki!


Koska koolla ON väliä. <3


Tänään rentoudun äidin ja Vilin seurassa, kun mennään leffaan katsomaan Still Alice. Oon odottanut tätä leffaa niin kauan! Nessuja mukaan ja Vili saa taas hävetä silmät päästään. Nyt oon jo auttamatta aikataulustani jäljessä, joten heippahei!


P.S. Scoundrelin blogissa on käynnissä arvonta, jossa voi voittaa aika kivoja fanitusjuttuja, kuten kangaskassin ja lasinalusia. Molempiin saa valita kuvat itse, joten kannattaa osallistua! Arvontaan pääset tästä linkistä. Arpaonnea! :)

2 kommenttia:

  1. Minkä valmistajan teemuki tuo on? Ihana!
    Yritän löytää jostain itselleni teemukia/-kuppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita isoja teemukeja löytyy ainakin Turusta Indiskasta. :)

      Poista