Sunday blues

Sunnuntait ovat kummallisia päiviä. Luulisi, että silloin olisi levätyn viikonlopun jäljiltä virkeä ja täynnä energiaa... Minä sen sijaan olen perjantaisin kuin pieni energiapesäke ja sunnuntaisin väsyneimmilläni. Eilinen ei ollut poikkeus. Pöwwö lähti iltapäivällä kotiinsa ja jäin tekemään itselleni tortilloita ja katsomaan sarjoja. En jaksanut keskittyä mihinkään uuteen, joten tyydyin katselemaan Gilmoren tyttöjä ja löhöilemään sohvalla. Kun lähdin koiran kanssa iltalenkille, ahdisti niin paljon, etten meinannut saada henkeä. Ajatukset olivat yhtä sumua ja päässä jyskytti väsymys.

Eilinen väsymys ei johtunut huonosti nukutusta yöstä, tai krapulasta, vaan jostain kummallisesta uupumuksesta. En tiedä onko uupumus oikea sana, mutta en osaa sitä oikein muutenkaan selittää. Olen alkanut miettiä, että voisikohan tämä kaikki olla vain seurausta siitä, että olen tottunut viettämään viikonloppuni niin eri tavalla ennen Pöwwöä? Nyt kun vietämme koko viikonlopun yhdessä, olen yhtäkkiä hyvin tietoinen siitä, että asunnossani on toinenkin ihminen, joka minun pitää ottaa huomioon, enkä voi tehdä asioita juuri niinkuin itsestä tuntuu ja sunnuntaina olen käyttänyt sosiaalisen kapasiteettini loppuun.

Tietysti nämäkin viikonloput ovat ihania ja kivoja, mutta välillä tuntuu, että jään paitsi omasta ajastani. Aikaisemmin minulla oli niin selkeä oma viikonloppurutiini ja joskus tuntuu vaikealta sovittaa se yhteen Pöwwön ja meidän yhteisten rutiinien kanssa. Ennen heräsin aamulla yksin, touhusin omia juttujani, kävin ehkä kirpparilla, tai kaupungilla kiertelemässä ja aloitin valmistautumisen iltaa varten ajoissa ja fiilikseen sopivaa musiikkia kuunnellen (jota Pöwwö todennäköisesti vihaisi :D ). Taitaa olla aika pyhittää yksi viikonloppu itselleni ja tyttöjenillalle!

Onhan se kuitenkin vähän "raskasta", kun on toinenkin ihminen omassa kodissa, jossa on tottunut olemaan yksin. Ja poikkeuksetta olemme aina minun luonani. Siihen tosin on ihan järkevät ja käytännölliset syyt, mutta jotenkin sekin varmasti osaltaan stressaa minua. Kaikki viikonloppuun liittyvät pikkuhommat, kuten siivoaminen ja tiskaaminen, jäävät minun harteilleni. Se on pidemmän päälle vähän rasittavaa. Onneksi Pöwwö nukkuu aamuisin yleensä minua pidempään, niin minulla on silloin aikaa tehdä omia juttujani, kuten päivittää blogia, muokata kuvia tms, mutta koska asun tässä pienessä itsemurhayksiössä, niin joudun olemaan vähän varpaillani, ettei Pöwwö herää.

No mutta oli viikonloppuna kivaakin! Perjantaina vietettiin leffailtaa ihan kahdestaan ja katsottiin valtavan popcorn-kulhon äärellä Battle Royale. Olen nähnyt elokuvan viimeksi kymmenisen vuotta sitten ja muistan sen olleen huikean hyvä. Oli se hyvä vieläkin, mutta jotain puuttui. Näytteleminen tuntui jotenkin todella teennäiseltä ja vuodet olivat tehneet tepposet minun kohdallani. Leffan jälkeen olimme molemmat niin väsyneitä, että menimme suosiolla nukkumaan ja heräsimme lauantaina aikaisin ja lähdimme Oton kanssa reippailemaan. Illalla oli vuorossa synttäribileet, joissa istuttiin iltaa yhteen asti. Kamera oli bileissä mukana, mutta kuvattavaksi päätyi tällä kertaa vain kissoja... Joten tässä maanantain iloksi vähän kisukuvia!

Tänään onkin sitten ollut "palautuminen sunnuntaista" -päivä. Työpäivä venähti vähän pidemmäksi, mutta palkitsin itseni hyvällä ruoalla ja sen jälkeen parin tunnin pikkupäikkäreillä. Päikkäreiden jälkeen oli taas energiaa pestä pyykkiä ja tehdä Oton kanssa iltalenkki ihanassa ilta-auringossa. Nyt siirryn loppuillaksi sohvalle katsomaan sarjoja.