perjantai 28. helmikuuta 2014

Changes

Jos viime viikko meni sängyn pohjalla sairastaessa, niin sen jälkeen olenkin pistänyt tuulemaan. Vähän joka asiassa. Sairastamisen jälkeen tuntui, että olen niin täynnä energiaa, että räjähdän, jos en saa sitä purettua johonkin. And this is what happened.

Kuvasta saa isomman klikkaamalla :)


Kämppä koki todellisen muodonmuutoksen, eikä mikään ole enää omalla paikallaan. Paitsi sänky ja sängyssä oleva koira. Tuli tosi kivasti lisää tilaa (tanssilattia!) ja sohvan takana oleva sänky luo illuusion siitä, että kämpässä olisi enemmän neliöitä ja melkein tulee sellainen olo, kuin olisi erillinen makuuhuone. Olin niin reipas, että innostuin pesemään ikkunatkin ja katsokaa nyt, mikä määrä valoa niistä tulvii sisään! Torstai on perinteisesti siivous/pyykkäyspäivä, joten pyykkitelineen vuoksi ette näe superhyperhienoa kaappiani ja kaapinovea, joka toimii kätevästi pikkuisena naulakkona, johon olen ripustanut hupparit yms jokapäiväisessä käytössä olevat pitkähihaiset, jotka muuten lojuisivat sängyllä/sohvalla/tuolilla/lattialla. Kätevää!

Kämpän jälkeen katsoin itseäni peilistä ja huomasin, että punaisen ja puuskuttavan naamani ympäröi parhaat värinsä nähnyt tukka, joka oli niin haalean punainen, että suorastaan huusi väriä. Ei muuta kuin väriostoksille mars ja tällä kertaa lopputulos oli tämä:




Tummat silmät, ruskea tucca! Suklaanruskea teki comebackin. Merkki on sama, jolla värjäsin punaiseksi viimeiset pari kertaa, eli Cameleon. Väri oli Vapaa Valinnassa tarjouksessa alle 5e, joten halvalla pääsin jälleen. Yksi parhaista väreistä, joita olen käyttänyt. Hinta/laatusuhde todellakin kohdallaan.
Tässä vielä yksi esimerkki siitä, millaiselta sotkukasalta ja katkenneiden hiusten valtakunnalta jopa minunkin täydellinen ja ihana tuccani näyttää sovituskopin valossa. Tosin tuo punainen tulee aika kivasti esiin tuolta ruskean alta tässä valossa.



Lisäksi olin viikonloppuna käymässä Pöwwön luona ja näin me vietimme laatuaikaa yhdessä...


En yleensä seuraa urheilua yhtään (EVVK), mutta kun Leijonat ovat jäällä, niin tapahtuu kummia ja istun jännityneenä ruudun ääressä ja vingahtelen epämääräisesti. Pöwwöä taas ei voisi vähempää jääkiekko kiinnostaa ja niin siinä sitten kävi, että minä join teetä ja katsoin Suomen peliä ja Pöwwö pelasi Mass Effectiä. Käyhän se toki näinkin. Tässä taitaa käydä niin, että otan Hattaraisen mukaan kun MM-lätkä alkaa ja katson pelit tyttöjen seurassa ja Pöwwö saa vaikka pitää teekutsuja kavereidensa kanssa. ;)

Kipeänä ollessani luin myös yhden kirjan, jonka suhteen olin hyvin, hyvin skeptinen.



Helen Fielding - (Bridget Jones) Mad about the boy

Edellisistä Bridget Jones -kirjoista on kulunut aikaa parikymmentä vuotta ja Bridget on nyt viisikymppinen kahden lapsen yksinhuoltajaäiti ja leski. Iki-ihana Mark Darcy on kuollut ja jättänyt Bridgetin selviämään kaikesta yksin ja vellomaan "en harrasta enää ikinä seksiä" -fiilisten keskelle. (Yllätyspyllätys) Bridget hankkii kunnon puumanaisen tavoin nuoremman Toyboyn iltojensa iloksi.

Aikaisemmat kaksi Bridget Jones kirjaa ovat minulle rakkaita ja ne ovat mitä loistavinta lukemista, kun ottaa kesällä aurinkoa rannalla. Ne ovat kepeitä, hersyviä ja kertovat tyylilleen uskollisesti siitä, miten vaikeaa onkaan olla kolmekymppinen sinkku, joka haluaisi vaan löytää kunnollisen poikaystävän. Kirjat toimivat ja ovat samalla tavalla ajaton kuvaus sinkkunaisten elämästä, kuin Sinkkuelämää-sarja. Mad about the boy ei valitettavasti yllä läheskään samalle tasolle.

Välillä tuntui, että kirjasta oli väen väkisin yritetty tehdä nuorekas ja hipsteri kuvaus keski-ikäisten (puuma)naisten elämästä ja siitä, miten aikuinenkin voi ihan oikeasti olla nuorekas. (Ennenkuulumatonta!) Lisäksi pisti oikein vihaksi, kun toistuvasti kirjan edetessä Bridget kuvataan avuttomana naisena, joka on tukeutunut elämässään kaikessa Markiin ja on tämän kuoleman jälkeen ihan hukassa, eikä osaa tehdä enää mitään ilman edesmennyttä miestään. Mihin hävisi se kahden ensimmäisen kirjan itsenäinen ja höhlä Bridget Jones, joka oli niin monen sinkkunaisen esikuva?

Lisäksi ärsytti se, että teksti oli paikoitellen tönkköä ja en tiedä oliko kyse vain suomennoksesta, mutta MIKTI TEN LAPTEN PITI PUHUA TÖTTÖTTÄMÄLLÄ? Tuntui todella typerältä lukea tekstiä, jossa pienen lapsen kaikki vuorosanat oli korostettu s-vialla. Ehkä sen oli tarkoitus herättää jonkinlaisia "voi hellanlettat miten söpöä" -tunteita, mutta sai minut lähinnä hermoromahduksen partaalle.
Hauskan ja mielikuvituksellisen vuoropuhelun Fielding kyllä taitaa entiseen tapaan, mutta sekin kuulosti paikoitellen vähän luonnottomalta ja väkisinväännetyltä.

Nostalgiapuuskani vanhoja kirjoja kohtaan nostaa tämän kirjan arvosanaa vähän, mutta ei se silti suosikiksi yllä.  2,5 / 5 tähteä.

Muuten elämä on mennyt eteenpäin kivasti ja tasaisesti. Lähetin tällä viikolla työhakemuksen yhteen kivaan paikkaan ja panostus hakemukseen ja ansioluetteloon kannatti, sillä olin eilen työhaastattelussa. Nyt vaan odottelen kärsimättömänä ensiviikon perjantaita, jolloin tiedän, että saanko paikan. Olen aika varovaisen toiveikas, sillä paikka olisi minulle kuin lottovoitto ja kohentaisi vähän kaikkia elämän osa-alueita, mutta hakijoita on ollut ihan järjettömän paljon. Peukut pystyssä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti