perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kesäfiilistelyä! vol. 3

Viimeviikon lauantai oli äärimmäisen jännä päivä, sillä sattumien ja Monty Pythonin kautta päädyin käymään Apteekissa ja lopulta jouduin Koomaan. Seura oli onneksi mitä parhainta ja tapasin uusia ihmisiä, mikä on aina hirvittävän kiva asia. :3 Tuli tanssittua, morjestettua vanhaa opettajaa, katseltua keski-ikäisten bilemeininkiä ja -muotia ja olen varma, että näen aiheista painajaisia vielä pitkälle tulevaisuuteen... HUH!
Olkaa onnellisia, että en tajunnut ottaa illan aikana yhtään kuvaa.


Loppuviikosta olikin niin valtaisa pizzanhimo, että tein pitkästä aikaa itse pellillisen pizzaa. Vakiotäytteitäni on (hyvin maustettu) jauheliha, paprika, persikka ja aurajuusto. Ihmiset jaksaa aina ihmetellä tuota persikkaa, mutta se on ihan superhyvää! Enkä ymmärrä, että miten se eroaa esimerkiksi ananaksesta, joka on muuten paljon pahempi pizzatäyte, kuin persikka. ;) Jauhelihasta saa tosi hyvää, kun ostaa sellaisen taco-mausteseoksen ja laittaa siitä ~puolet kun paistaa 400g jauhelihaa. Lisäksi laitoin vielä cayenne-pippuria, johon olen ihan täysin addiktoitunut. 



Ja koska loppuviikosta läskeiltiin, niin alkuviikosta piti ottaa myös vähän kevyempi linja ja teinkin itselleni aivan jäätävän kulhollisen kanasalaattia. 


Ja kuten kesään kuuluu, niin onhan sitä taas tullut käytyä "yhdellä".

Happy Joe @ Bremer
Sherwood
@ SuXes
Tuo Sherwood oli muuten ihan törkeän hyvää omenasiideriä ja en ole itse ainakaan törmännyt siihen missään muualla. Käytiin SuXesissa arkipäivänä, joten porukkaa oli tosi vähän (Ei sillä, että oltaisiin mitään bilemeinkiä kyllä etsittykään...), mutta musiikki siellä oli ihan parasta! Joka toisen kappaleen kohdalla hihkaisin "ei vitsi tää on hyvä biisi" ja jammailin ihan huumassa.


Keskiviikkona vietin naishauskan illan Miss Ruki Verin seurassa ja kävimme katsastamassa Puutorin Vessan, joka oli pieni ja mukava istuskelupaikka ja lisäksi vielä ihan melkein naapurissa. Ehdoton vaihtoehto uudelle kantispaikalle. Jos joku käy paikassa enemmänkin ja osaa kertoa lisää tuosta paikan mainostamasta tiistain lauluillasta, niin KERTOKAA MULLEKIN! :D Kiinnostus heräsi nollasta sataan samantien.



Aamiaista puolenpäivän paremmalla puolella. (Sarjapäivitystä tähän väliin sen verran, että tänään lähti käyntiin Buffy Vampire Slayerin neljäs kausi :D )



Kävin tänään myös Ricossa syömässä ja koska yleensä olen ennakkoluuloinen ja syön vain samoja annoksia, niin tänään olin reipas tyttö ja kokeilin jotain uutta! Annokseen kuului todella hyvää ja mehukasta broileria punaviinikastikkeessa, grillattuja perunaviipaleita, vihanneksia (jotka ovat piilossa tuolla broilerin alla :D ) ja valkosipuliaiolia. Oli kauhean kätevää, että valkosipulia oli vain tuossa aiolissa, niin sitä pystyi ottamaan mukaan makuihin vain juuri sen verran kuin halusi. Kertakaikkisen hyvä ja maistuva annos ja tuli kyllä täyteen. :)






Lisäksi innostuin yhtenä päivänä kuvaamaan itseäni. Yhden onnistuneen kuvan sain itsestäni...
(näyttää ihan siltä, kuin mulla olisi pisamia nassussa! <3 )



...ja loput kuvat olivat tätä tasoa. Voi morjes, että ihmisellä voi olla hauskaa itsensä kanssa.
:'D



Täytyy sanoa, että tää alempi on melkein jopa facebookin profiilikuva-ainesta...


Lisäksi aloin katsoa (taas) Sherlockia ja jossain vaiheessa tajusin, että on tapahtunut suuri vääryys, johon palaan seuraavassa postauksessani... ;)

2 kommenttia:

  1. Ensin Apteekissa ja sitten Koomassa :D Mun täytyy päästä tonne Koomaan! Koska siellä on Kaija Koo tai joku muu mahtimimmi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla kerralla kun siellä on Kaija Koo, niin me ollaan niin siellä! :) Se oli kyllä oikeasti ihan siisti ja viihtyisä paikka. Ja olokin oli todella nuorekas :D

      Poista