keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Netflixin orja

Tämä kesä on mennyt hyvin pitkälle sarjojen parissa. Olen katsonut vanhoja sarjoja uudestaan ja lisäksi tutustunut muutamaan uuteenkin sarjaan.

SKINS 


Ennakkoluulot tätä sarjaa kohtaan olivat aikamoiset. Olen aina luullut, että sarja on yksi huono teinisarja muiden joukossa. Mutta koska kaverini (joka ei yleensä innostu mistään teinihömpästä) ihan tosissaan suositteli tätä sarjaa, niin päätin antaa sille mahdollisuuden.



Ja yllätyin todella positiivisesti! Sarja oli moniin muihin vastaaviin sarjoihin nähden suhteellisen realistinen, käsitteli monia nuorten ongelmia ja hahmoihin oli helppo samaistua. Erityisen kivan sarjasta teki se, että päähahmot vaihtuvat kahden kauden välein. Aina jäi vähän ikävöimään edellisen kauden henkilöitä, mutta sarja pysyi kuitenkin tuoreena hahmojen vaihtuessa.
Plussat sarja saa vielä ihanasta brittiaksentista!  <3



IT'S ALWAYS SUNNY IN PHILADELPHIA




Aika harvassa ovat ne tämäntyyppiset komediasarjat, joista oikeasti pitäisin ja tämänkin sarjan kohdalla alku oli se vaikein, mutta kun siitä vaan sai kiinni, niin tulikin katsottua kaikki jaksot melkeinpä putkeen. Sarja kertoo neljästä kaveruksesta, jotka omistavat irlantilaishenkisen pubin Philadelphiassa. Kaikki päähahmot ovat aika narsistisia ja ison egon omaavia ja hahmojen kemiat pelaavat hyvin yhteen. Kirsikkana päällä toisella kaudella joukkoon liittyy vielä mahtava Danny DeVito. :D Sarja on täynnä paljon rakastamaani "saako tälle edes nauraa" -huumoria ja välillä tuli naurettua vatsansa kipeäksi. Pölöistä pölöin sarja. 

THE LEAGUE



Tätä minulle suositteli sama kaveri, joka vinkkasi myös tuon Philadelphian suuntaan. Sarjassa keskeisessä osassa oleva Fantasy football ei ehkä kuitenkaan ollut se "mun juttu" ja vaikka miten yritin, niin ei tämä sarja kyllä saanut minusta seuraajaa itselleen. Ihan hauskoja juttuja ja hyvää läppää oli välillä, mutta äh. En seuraa enää uutta kautta.

MALCOLM IN THE MIDDLE



Hahaa!! Voi rakkaus! <3
Tämän sarjan katsoin joskus nuorempana, kun olin kipeänä kotona. Tykkäsin siitä silloin jo tosi kovasti ja nyt se tuli Netflixissä vastaan. Pakkohan sitä oli vilkaista ja hups, viikon päästä oli koko sarja katsottu. :D Tämä sarja on täynnä ihanaa poikahuumoria ja todella huonoja läppiä.



Näyttelijät ovat juuri oikeita rooleihinsa ja erityisesti pikku-Deweyn näyttelijä oli oma suosikkini veljeskatraasta. Lisäksi sarja toimii todella hyvänä ehkäisykeinona. Sellainen määrä rasavillilapsia, ei kiitos. :D

IT CROWD



Voi miten ihana nörttihuumoria. Tämä sarja kertoo juuri niistä isojen yritysten kellareissa työskentelevistä sosiaalisesti rajoittuneista it-tuen nörttipojista, jotka eivät koskaan saa arvostusta työlleen. :D Tätä sarjaa katsoessa ei voi olla nauramatta.



Tämänkin olin katsonut kokonaan jo aikaisemmin, mutta oli ihan hyvä virkistää muistia tämän sarjan hienoudesta. Niin totaalisen socially awkward. <3



EUREKA


Viimeisimpänä olen saanut päätökseen Eurekan, joka kertoo pienestä kaupungista, johon on kerätty yhteen kaikki maailman älykkäimmät ihmiset tekemään kaikenlaisia keksintöjä. Jonkinlaista sci-fiä kai tämäkin. Isketään kaupunkiin vielä älyköiden ja nörttien keskelle maalaisjärjellä varustettu seriffi, niin saadaan tulokseksi tämä. Ihan viihdyttävä, mutta en ihmettele, että sarja lopetetiin. Hahmot olivat kyllä ihan hauskoja, mutta jaksot olivat ennalta-arvattavia ja läpät niin sataan kertaan kuultuja. En katsoisi uudestaan.



Uutta sarjaa metsästäessäni olen katsonut mm. pari jaksoa Doctor Who:ta (2005). Eääääh, ei sekään oikein innostanut. Kolmannen jakson kohdalla tein jo kaikkea muuta, kuin seurasin sarjaa. Vähän oli pettynyt olo, koska odotin sarjalta aika paljon. Jotenkin se vaan oli kökkö ja ei napannut mua mukaansa. Mutta ehkä mun täytyy antaa sille vielä uusi mahdollisuus myöhemmin...? Toinen sarja, jota yritin katsoa oli Warehouse 13, mutta siinä en päässyt ensimmäistä jaksoa pidemmälle. En itseasiassa jaksanut seurata edes ensimmäistä jaksoa loppuun, sen verran tylsähkö se oli. 

Nyt on menossa Buffy Vampire Slayer ja VOI POJAT! David Boreanaz <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti