tiistai 26. maaliskuuta 2013

Hämärässä hiljaisuuden ääniä

Vuorokausi vaihtuu ja maailma ympärillä hiljenee. Pitäisi nukkua, mutta ei väsytä. Olo on levoton, ahdistunut ja pelokas. Menen sänkyyn, laitan silmät kiinni ja yritän nukkua. Uni tulee hetkeksi ja täyttää mieleni painajaisilla. Taas yksi uneton yö.

Sen sijaan, että pyörisin toivottomana sängyssä, voin aivan hyvin päivittää blogia, vaikka tällä hetkellä ei oikein mitään positiivista kirjoitettavaa ehkä irtoakaan.

Viikonloppuna törmäsin Vegasissa viimeiseen ihmiseen, jota haluaisin nähdä. Olen jo vuosi sitten tehnyt ensimmäisen kerran selväksi, että en halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan ja on aivan turha yrittää tulla juttelemaan, jos törmätään jossain. En tiedä miten voisin asian enää selvemmin ilmaista. Olen aika varma, että luet (niin, juuri sinä) tätä blogiani, joten voisitko olla ystävällinen ja antaa asian olla jo? Miten kehtaat edes tulla pyytämään anteeksi kaiken sen jälkeen? Sinun on aivan turha tulla humalassa itkien selittelemään tekojasi, sillä
a) "mä en vaan osannut luottaa" ei ole mikään syy sille, mitä sinä olet tehnyt ja miten olet kohdellut ihmistä, joka oli sinulle vain ja ainostaan ystävällinen.
SINÄ petit luottamukseni, etkä saa anteeksi sitä, tai mitään muitakaan tekojasi.
b) minua (tai muitakaan asianomaisia) ei edelleenkään kiinnosta olla kanssasi missään tekemissä!


Kello tikittää koko ajan vaativampana seinällä. Haluaisin niin kovasti käpertyä peiton alle koira kainalossa ja nukkua. Nukkua sikeästi, nähdä jotain ihanan lämpöistä unta ja herätä aamulla virkeänä uuteen päivään. Juuri nyt olo on kuin tässä Neon 2:n biisissä:

"Ei yksinäinen unta saa
vaan valvoo vuoteellaan
hän kellon käyntiin koittaa viimein nukahta
ei yksinäinen unta saa
vaan ajatkset seuraa toisinaan
kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa

Hämärässä hiljaisuuden ääniä
kuuntelee hän kirja kädessään
joka päivä on yötä rakkaampi
joka aamu iltaa kauniimpi
hän huomaa, vaikkei niin tahtoiskaan
tähän alkaa jo tottua"

Olisi edes joku toinen ihminen läsnä, kun en saa nukuttua. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun laskee pään toisen ihmisen viereen ja kuuntelee rauhallista hengitystä ja nukahtaa.

Lisäksi koen suurta surua siksi, että My Chemical Romance lopetti yhteisen taipaleensa. Yhtye on ollut musiikillaan läsnä todella monessa elämäni hetkessä. Niin hyvissä, kuin huonoissakin. Mikään ei ole parempaa lääkettä (teini)angstiin ja toimi yhtä hyvin kirjoittamisen taustamusiikkina. Tässä vielä yksi suosikkikappaleeni: Famous last words. <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti