lauantai 25. elokuuta 2012

Muuttojuttuja, osa 3

Viimeisiä öitä vietetään tässä pienessä rotanloukussa, jota joskus olen myös kodiksi kutsunut. Tänään laitoin Adelen 21 -levyn soimaan, turbovaihteen päälle ja pakkasin viimeisetkin tavarat. Kaapit ammottavat tyhjyyttään ja keittiössä on jäljellä enää pari hassua lautasta, jotka ovat tuleet tiensä päähän tämän asunnon myötä ja lentävät roskiin parin päivän päästä. Musiikki oli loistavaa fiilistelymusiikkia viimeisiin hetkiin tässä kämpässä.

Kieltämättä on vähän haikeat fiilikset, kun nyt katselee ympärilleen täällä. Kahteen ja puoleen vuoteen on mahtunut niin valtavasti kaikkea. Nyt kun istuu näiden laatikoiden keskellä läppäri sylissä, kaikki palaa niin elävästi mieleen. Olen viettänyt täällä elämäni kenties parhaita hetkiä, nauranut, kalsarikänneillyt, katsonut elokuvia ja kokkaillut hyvää ruokaa, mutta mukaan on myös mahtunut surua, pelkoa, pettymyksiä ja riitelyä. Asuminen täällä ei tuntunut enää hyvältä ja päällimäisenä mielessä on paha mieli ja ahdistus.

Nyt oli taas aika tehdä muutoksia ja hypätä tuntemattomaan. Minulle kodin on oltava paikka, jossa pitää pystyä olemaan oma itsensä ja jossa on hyvä olla, vaikka olisikin paha mieli.

Koti on siellä, missä nämä rakkaat tassut ja kuono ovat.... <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti