movies, music and some angst about writing

Tällä viikolla on tapahtunut vaikka ja mitä. Maailmalla lähinnä, sillä minun elämäni on ihan yhtä tylsää, kuin aina ennenkin. No change there. Eilen minut kuitenkin pysäytti tieto Robin Williamsin kuolemasta. Näyttelijä ei koskaan ollut mikään suursuosikkini, mutta pidin hänen elokuvistaan ja hän vaikutti mielestäni aina niin kovin sympaattiselta ja lämminhenkiseltä ihmiseltä. Jotenkin tuntuu ihan absurdilta, että työkseen muita naurattava artisti kärsii itse masennuksesta...:(
Katsottiin eilen Dead poets society ja myönnettäköön, että muutama kyynel saattoi vierähtää elokuvan lopussa. Aivan ihana ja mahtava elokuva. Ja niin symppis Robin Williams.

"O Captain! My Captain!"

Löysin myös eilen uusia kappaleita NUMB LOL EMOTIONS -soittolistalleni. Selailen usein erään kaverini playlistiä Spotifyssa ja olen monesti bongaillut sieltä hyviä artisteja ja kappaleita. Tykätään selkeästi molemmat suht eeppisestä tunnelmoinnista ja tälläkin kertaa löysin pari aika mahtipontista kappaletta, jotka kuulostivat kumpainenkin jotenkin niin kovin tutuilta...

Eipä ihme, että kuulosti vähän tutulta.
Eilinen ja tämä päivä on mennyt lähinnä näitä kahta biisiä fiilistellessä ja kylmistä väreistä nauttiessa. Huikeita biisejä, kiitti taas Alppi! :)

Vielä kaksi päivää töitä ja sitten karkaan kesälaitumelle viimeistä kertaa tänä kesänä. Kesäloman viimeinen viikko on siis ihan kulman takana. Saa nähdä saanko nauttia kauniista auringonpaisteesta vielä lomani ajan. Jos on kaunis sää, niin jokiranta voisi kutsua vielä viimeiset kerrat tänä kesänä.

Kirjoittamisvireeni on jotenkin ihan kadoksissa. Tekisi mieli kirjoittaa, mutta samalla tuntuu, että en saa mitään järkevää ulos. On sellainen olo, että olen kadottanut "oman ääneni" ja en arvosta itseäni kirjoittajana samalla tavalla kuin ennen. Tiedän, että paras tapa hoitaa tätä olisi vain kirjoittaa. Pakottaisi itsensä kirjoittamaan edes parisataa sanaa päivässä. Ihan mitä tahansa. Faktaa, fiktiota, tajunnanvirtaa, aivan sama mitä. Toisaalta, samalla kun tuskailen kaiken muun kirjoittamisen kanssa, olen taas alkanut kirjoittaa säännöllisesti päiväkirjaa. Senkin kanssa minulla tosin on ongelmia. Jotenkin en vaan pääse siihen fiilikseen, että avaisi itsensä ihan täysin. En tiedä pelkäänkö alitajuisesti sitä, että Pöwwö jonain päivänä lukisi sitä salaa. Joka tapauksessa olen huomannut miettiväni aivan liikaa, että "voinko mä nyt kirjoittaa näin?" Todellisuudessahan ei edes pitäisi miettiä. Pitäisi vain antaa kynän liikkua paperilla.

Plääh.