keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Leffaillan pelastus

Ahoy there! 

Tänään ajattelin esitellä teille meidän parisuhteen pelastajan. Tai noh, ainakin leffailtojen pelastajan. Me molemmat tykkäämme katsoa leffoja ja yhdessähän se on varsin kivaa puuhaa. Ainoa ongelma on se, että me ei ikinä päästä yhteisymmärrykseen siitä, että mikä leffa juuri tänään katsottaisiin. Yleensä toisen tekee mieli katsoa joku lempileffansa ja toinen haluaa katsoa jonkun uuden elokuvan ja sitten siinä selaillaan tarjontaa pari tuntia päätymättä mihinkään lopputulokseen ja parisuhdeilta on pilalla. Nyt meillä on kuitenkin tähän ongelmaan ratkaisu, nimittäin LEFFAPURNUKKA!




Purkin sisällä on lappuja, joihin olemme yhdessä kirjoittaneet leffoja, joita olisi kiva katsoa yhdessä. Siellä on niin Pöwwön, kuin minunkin lempileffoja ja sen lisäksi paljon sellaisia, joita kumpikaan ei ole vielä nähnyt. Tällä hetkellä purkissa on lappuja jotain sadan kieppeillä (ehkä vähän enemmänkin) ja sinne lisätään lappuja sitä mukaa, kun katsomisen arvoisia elokuvia tulee mieleen. Purkkiin liittyy kaksi sääntöä:

1. Kun laittaa purkkiin elokuvan, se pitää hyväksyttää toisella (näin vältetään mm. se, ettei purkissa ole samoja elokuvia kahteen kertaan).

2. Kun purkista nostaa leffan, sitä ei saa vaihtaa toiseen. Ei ikinä, missään tilanteessa. 

Ihanan vaivatonta, kun leffaillan koittaessa ei tarvitse enää miettiä ja tehdä valintaa päänsärkyyn asti. Senkun nostaa purkista leffan ja that's it. <3 Siellä on paljon elokuvia, joista emme tiedä paljon mitään ja jotka muussa tapauksessa saattaisivat jäädä katsomatta ja elämys jäisi kokematta. Molemmat joutuvat myös välillä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja sekös se vasta jännää onkin! 

Pari viikkoa sitten korkkasimme leffapurkin. Minä sain kunnian poimia sieltä silmät kiinni ensimmäisen lapun ja sinä iltana katsoimme Watchmenin. Onneksi olin nähnyt leffan aikaisemminkin, sillä taisin ehkä vähän nukahtaa viimeisen 20 minuutin aikana. Toisella kerralla oli Pöwwön vuoro poimia purkista elokuva ja silloin sattui olemaan tuulinen ja syksyinen ilta ja minä huokaisin, miten ihanaa olisi katsoa Love Actually juuri nyt ja samalla hetkellä Pöwwö nosti samaisen elokuvan purkista. Voitte arvata, kumman käsialalla tuo lappunen oli kirjoitettu... ;)

Kolmannella kerralla meillä oli molemmilla sormet ja varpaat ristissä sen suhteen, minkä leffan halusimme katsoa, mutta purkki ei toteuttanut kummankaan toivetta, vaan katsoimme Braveheartin. Kumpikaan meistä ei ollut nähnyt leffaa koskaan aikaisemmin ja se olisi takuulla jäänyt katsomatta, ellei se olisi ollut purnukassa. 

Purkin sisältö on onneksi suht monipuolinen, mutta varmastikin eniten sieltä löytyy sci-fiä... Lisäksi kuitenkin myös vanhoja klassikoita, lapsuuden suosikkielokuvia, kauhua, romantiikkaa, komediaa ja muutama leffatrilogia. Nyt jokainen leffailta on seikkailu, ikinä ei tiedä millaisiin tunnelmiin purnukka meidät vie. Jännityksellä odotan seuraavaa leffailtaa! <3


4 kommenttia:

  1. Meidän niin pitää tehdä tollanen kans jossain kohtaa... sit ku tältä koulu- ym- stressiltäni pystyn edes ajattelemaan jotain sellaista kuin leffojen katselu :P

    VastaaPoista
  2. Mutta mitä sitte ku tullee leffatrilogian viimenen osa, vaikka ensimmäistä ei oo katottu? NOOOOOOOO GOD PLEASE NO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffatrilogiat onkin meillä aina samassa lapussa. Esim. "Matrixit", "Terminatorit", "Lotrit" ja ne katotaan putkeen, eli vaikka peräkkäisinä päivinä (jos ei samana päivänä ehi) ja purkista ei nosteta uutta leffaa ennenku koko trilogia on katottu. Jos trilogiaa ei katso putkeen ni se on VÄÄRIN ja niin ei tehdä! :D

      Poista
    2. Terminaaaaatttttorit.

      Poista