sunnuntai 11. toukokuuta 2014

FOOD!

Tällä kertaa ajattelin päivitellä teille vähän ruokajuttuja. Kokkailu ja hyvästä ruoasta nauttiminen on yksi minua ja Pöwwöä yhdistävä juttu. Olen Pöwwön kanssa kokkailun myötä muuttanut aika paljon tapaa, jolla maustan ruokani. Ennen käytin aivan liikaa grillimaustetta, sillä laitoin sitä aivan kaikkeen ja aivan liikaa. Sen lisäksi maustin ruokaani cayennepippurilla ja vaikka millä muullakin ja vasta nyt olen tajunnut, millainen suolapommi esim. pelkkä paistettu jauhelihani oli. Nykyään maustan ruokaani paljon maltillisemmin ja käytän paljon myös tuoreita yrttejä. Ruoka maistuu aivan erilaiselta, sillä suolaisuus ei peitä enää alleen kaikkia ruoan omia makuja.

Nyt ajattelin esitellä teille muutamia aterioita, joita olemme viimeisen puolen vuoden aikana popsineet ja joista on tullut omia suosikkejani.

Meille on muodostunut perinteeksi syödä kerran viikossa kalaa. Yleensä päädymme tekemään lohta ja vielä kertaakaan se ei ole epäonnistunut. Jos kala pitää paistaa, niin annan sen kunnian Pöwwölle, koska minä en ole vielä ihan sinut lohen paistamisen kanssa, kun taas Pöwwö tekee sen täydellisesti. :3



Kalan kaveriksi tehdään usein uunivegejä, skånenperunoita, tai salaattia. 


Uunivegeihin käytämme useimmiten porkkanaa, kesäkurpitsaa ja paprikaa. Vihannekset pilkotaan sopiviksi paloiksi uunivuokaan, lisätään vähän öljyä, suolaa ja mustapippuria ja sekoitellaan niin että mausteet leviää tasaisesti. Vegejä paistetaan 225 asteisessa uunissa 40-45 min ja noin puolessa välissä kannattaa ottaa vuoka ulos uunista ja käännellä vegejä. Lisää makua tähän saa lisäämällä esimerkiksi muutaman valkosipulinkynnen vihannesten sekaan.



SKÅNENPERUNAT ovat minun oma henk. koht. suosikkini. (kuten kuvista ehkä näkyy... :D ) Niitä varten tarvitset:



6-8 perunaa
voita
1 iso sipuli
(valkosipulia)
 2 dl kermaa 
timjamia
suolaa & pippuria


Kuori ja kuutioi perunat, silppua sipuli (ja valkosipuli). Kuullota perunat ja sipulisilppu voissa ja lisää kerma. Mausta seos suolalla ja pippurilla ja lisää lopuksi myös timjamia oman maun mukaan. Hauduta miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsiä. (20-30 min)

Nämä perunat ovat niin hyviä, että vievät kielen mennessään. Täyteläisiä, meheviä ja todella hyvä lisuke varsinkin kevyelle kalalle. Nam!



Ihan tavallinen vihersalaatti sopii kivasti kalan kanssa. Itse tykkään laittaa salaattiin myös juustoa. Fetajuustoa, mozzarellaa, raejuustoa, leipäjuustoa. Melkein mikä vaan käy! Salaatin ja kalan kaveriksi käy kivasti myös pekonipavut (näkyy ylläolevan annoksen yläosassa), jotka ovat ehkä maailman helpoin lisuke.
Tarvitset vain 1/2 paketin pekonia ja vihreitä papuja (vaikkapa ihan kaupan pakastealtaasta). Pilko ja paista pekonit ja sillä aikaa kiehauta pavut. Kaada pavuista vesi pois ja sekoita pekonit joukkoon. Done!
Tähänkin muuten saa makua lisää valkosipulilla, jota voi lisätä pekonin joukkoon paistovaiheessa.



Tämän UUNILOHEN valmistuksen olen minäkin jo masteroinut! Ja jos minä osaan, niin kuka tahansa muukin osaa. 

Aseta lohifile uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Paista uunissa 225 asteessa 10 minuuttia, jonka jälkeen ota lohi pois uunista. Tässä vaiheessa päällä oleva nahka lähtee kalasta irti leikiten. Eli poista nahka, jonka jälkeen mausta kalan pinta suolalla ja pippurilla ja tämän jälkeen levitä kalan pinnalle Crème Bonjour Cuisinea. (Kalan kanssa sopii parhaiten sitruuna & tilli). Ripottele päälle vielä tuoretta tilliä ja laita kala takaisin uuniin vielä noin 20 minuutin ajaksi. 

Kalan pinnalle voi lisätä halutessaan myös katkarapuja, mutta niiden kanssa kannattaa toimia siten, että Crème Bonjourin jälkeen laittaa kalan uuniin 10 min ajaksi, jonka jälkeen ottaa kalan pois uunista, ripottelee päälle (sulatetut ja valutetut) katkaravut ja tillin. Tämän jälkeen kaikki uuniin vielä 10 min ajaksi, niin katkaravuista ei tule liian kuivia. 




Kalan lisäksi olemme syöneet paljon kanaa. Yllä kuva ensimmäisestä ateriasta, jonka Pöwwö minulle kokkasi. Paistettu kanan filepihvi, skånenperunoita ja uunivegejä. Tie minun sydämeeni on tainnut mennä aika suoraan vatsan kautta. :D

Pöwwö tekee maailman parasta paistettua kanaa. Salaisuus pinnalta hyvinpaistuneeseen ja sisältä mehevään kanaan piilee yksinkertaisesti siinä, että kanaa ei saa käännellä ja pyöritellä pannulla jatkuvasti. Pöwwön ohjeet menevät näin:

Lämmitä pannu kuumaksi, sulata pintaan rasva ja laita kanan filepihvi paistumaan. Mausta fileepihvi molemmilta puolilta, laske hellan lämpö keskitasolle ja laita pannun päälle kansi. Paista ensin toista puolta 5 min, käännä pihvi ja paista myös toista puolta 5min. Tuloksena on filepihvi, joka on aivan uskomattoman murea, mehevä ja maistuva sisältä. En ole varmaan koskaan maistanut yhtä hyvää kanaa, kuin Pöwwön kanapihvit.



Tuo kanan pinnalla oleva mauste on muuten ihan superhyvää ja sen lisäksi kanaa ei tarvitse millään muulla maustaakaan. Maustepurkki näyttää tältä:





Eilen syötiin kanapihvit ja niiden kaveriksi olin näpertänyt mozzarella-pekonisalaatin. Rapeaksi paistettu pekoni sopii yllättävän hyvin salaattiin. Toisaalta, mihin se pekoni ei sopisi...? :D



Eiköhän tässä nyt ollut taas ruokajuttuja tarpeeksi yhdelle kerralle. Toivottavasti teille tuli yhtä JÄÄTÄVÄ NÄLKÄ, kuin itselleni tätä kirjoittaessa. Onneksi parin tunnin päästä ollaan menossa Pöwwön äidin luo syömään ja illemmalla vielä herkuttelemaan minun äitini luo kahvin ja pullan ääreen.

Läskiterkuin: Stormis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti