keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Lupaus kesästä - eli ensimmäiset kesäkuvat!

En ole oikein jaksanut valokuvailla pitkään aikaan, eikä ole myöskään tullut käytyä kunnolla kuvailmassa kenenkään kanssa sitten viime syksyn. Eilen kävin kuitenkin Miss Ruki Verin kanssa pienellä kuvausretkellä Naantalissa. Näistä piti tulla ihania ja pirteitä kesäkuvia, mutta jotenkin suurimmasta osasta tuli kaikkea muuta. Värikkyys näistä puuttuu lähes kokonaan, mutta en vaan voinut sille mitään, että kuvat näyttivät paljon paremmilta mustavalkoisina. Ensimmäisen sarjan kuvat on otettu Naantalin kirkon kupeessa ja niistä myös huokuu aikamoinen goottimeininki.
( Ei sentään menty makaamaan hautakiville, tai muuta yhtä mautonta! :D )

Tulette myös huomaamaan, että olen karsinut kauhean kasan kokovartalokuvia pois näistä kuvista, koska jotenkin en vaan tuntenut oloani mukavaksi tuossa mekossa, vaikka se oikeasti on yksi lemppareistani. Onneksi minulla ei ole mitään ongelmaa pärstäni kanssa ja näistä onkin suurin osa kasvokuvia. Hups.

(Muistutan taas, että kuvista saa isompia klikkaamalla :) 

Kuvaus: Miss Ruki Ver
Muokkaus: Stormiina) 


Tässä vaan nojailen kirkon seinään, tosi smoothisti.

Tässä yritän olla kohtalokas ja tuijottaa kaukaisuuteen, mutta näytän
lähinnä siltä, että olen kadottanut pari inkkaria kanootista. :D 

Nämä seuraavat kasvokuvat ovat mielestäni ihania ja varsinkin alemmasta tuli jotenkin tosi herkkä ja kaunis kuva. Kuvat on siis otettu tuon ylemmässä kuvassa näkyvän pitsivarjon lävitse.



Jotta homma ei menisi liian vakavaksi, niin joukosta löytyi myös tällainen kuva leveästä hymystäni ja naururypyistäni... :D



Seuraavat kuvat ovat otettu kirkon vieressä olevassa söpössä ja keltaisessa pikku-paviljongissa. Lainasin kuviin MRV:n superkivaa isoa hellehattua ja kuvista tulikin heti kesäisempiä. Jotenkin näissä on samaan aikaan leikkisä ja haikea fiilis. 

Aloitetaan ihan ensimmäiseksi näistä kuvista, joissa asuni näkyy kokonaan. Mekon olen tilannut jokin aika sitten EMP:ltä ja kuten ylemmistä kuvista saattoi huomata, yläselkä on ihanaa mustaa pitsiä. Alle olen laittanut mustan tyllihameen tuomaan vähän lisää muhkeutta. Ihan kuin sitä ei tällä ahterilla olisi tarpeeksi... :D Mutta hei, BABY GOT BACK! 


Ja koska sitä ei ylemmästä kuvasta näe, niin katsokaapa tästä ihania uusia kenkiäni! Ne ovat ihanan pirteän pinkit ja kevyet jalassa. Ja on kuulkaas ehtaa Prismaa, 9,90€!  14,90€! (kuten Jutina ystävällisesti muistutti.... :D ) 



Tässä vielä viimeinen sarja kasvokuvia. Niistä tuli tosi kivoja, tykkään! Ja varsinkin viimeisistä kahdesta tulee sellainen haikea kesäfiilis. Tiedättehän, kun aurinko paistaa ja haluaisi vaan jäädä siihen hetkeen... 






Sellaisia kuvia tällä kertaa! Enköhän taas näistä kuvista ja kesästä inspiroituneena kaiva kamerani esille ja lähde kuvailemaan useammin. Mitäs tykkäsitte ja mikä oli lempparikuvanne? 

P.S. Kuvasin itse tietysti myös MRV:tä, mutta ne kuvat ovat tulossa muualle myöhemmin ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti